Steve Gibbons - Tampere-talo. 20.2.2019

Tämä konsertti markkinoitiin nimellä Billy Bremner's Rockfiles featuring Steve Gibbons. Mutta nostan tässä esille vain konsertin ensimmäisen puoliskon, jossa esiintyi rokin vähemmän tunnettu legenda Steve Gibbons. Birminghamista tuleva pitkän linjan rokkari  saavutti 70-luvun lopulla hienoista menestystä Chuck Berry coverilla Tulane sekä albumilla Down In The Bunker(78).

Tampere-talossa Steve Gibbonsia säesti Billy Bremnerin pätevä Rockfiles taustabändi. Etenkin bändin soolokitaristi täytti jo ulkoisenkin habituksen puolesta kaikki rokkarin tunnusmerkit. Kuhmuiset bootsit, hoikka olemus, pitkät hiukset ja hattu saivat hänet näyttämään kuin Steve Gibbonsin pikkuveljeltä tai jälkeläiseltä.

Kesällä 78 vuotta täyttävä Steve Gibbons oli melkoisen kovassa iskussa. Vanha harmaahapsinen rokkari näytti heti mistä kana pissii. Lentokone oli ollut myöhässä ja Gibbons kyyditettiin suoraan Tampere-taloon ilman valmistautumisaikaa. Tähän nähden maestro heitti erittäin kovatasoisen vajaan tunnin keikan.
Vaikka Gibbons olikin jo vanha mies, niin hän oli osasi ammattinsa hyvin. Vuosien, vuosikymmenten keikkarutiini näytti miten ammattilainen toimii. Biisit lähtivät kuin selkärangasta ja ääni toimi erityisen hyvin, jos vaikka vertaa Gibbonsin ikätoveriin Dylaniin jonka laulu on jo melkoista raakkumista. Steve Gibbons lauloi välillä hyvinkin korkealta ja rokkiin kuuluvat kiljahdukset ja ulvahdukset lähtivät kuin ennen vanhaan.

Keikka alkoi edellä mainitun Down In The Bunkerin (78) hienolla No Spitting On The Bus kappaleella. Keikka pitikin sisällään paljon biisejä tältä levyltä. Big J.C., Eddy Vortex, Chelita, Grace ja nimikappale Down In The Bunker. Nämä kaikki ovat kaikki hienoja biisejä ja Tampere-talon keikallakin ne onnistuivat melko hyvin, etenkin Eddy Vortex rokkasi hienosti. Näytti siltä, että Gibbons oli parhaimmillaan Chuck Berry-tyyppisissä rytistyksissä, kuten Tulanella ja yhdellä toisella Berry-coverilla, jonka nimeä en muista.

Steve Gibbonsin back-kataloogista löytyy nippu moottoripyöräaiheisia kappaleita, tällä keikalla kuultiin niistä kaksi, Saints & Sinners (81) albumin vahva aloituskappale B.S.A. ja Triumph Bonneville joka on ilmeisesti julkaistu eka kerran livealbumilla Ridin' Out The Dark(90). Levyn huippukohta oli Rollin' On (77) albumin Mr.Jones. Paljon kerrontaa ja improvisoitua puhelaulua sisältänyt kappale näytti Gibbonsin lavapreesensin parhaimmillaan. Ilmeisesti huumediileristä kertova kappaleen dynamiikka toimi hienosti, jota myös muut muusikot maustoivat pienillä yksityiskohdilla.

Keikan miinuksista voisi sanoa, että se oli melkein kuin Down In The Bunkerin (78) levyjulkkarikeikka, vaikka levyn julkaisusta on jo se 40 vuotta. Uudempia kappaleita ei juurikaan kuultu. Viimeisin Steve Gibbons Bandin levy on kymmenen vuoden takainen Chasing Tales (08) ja enkä tiedä onko uutta materiaalia tullut sen jälkeen.

Keikka jätti hyvän jälkimaun suuhun. Kyse oli vanhan liiton legendan näkemisestä, Chuck Berry-tyyppisen rokkenrollin harvoista ja autenttisista perillisistä. Tässä aiemminkin blogissa jakamani video Steve Gibbonsista 70-luvun "hittivuosilta". Myös oppitunti siitä miten rokkarin pitää liikkua kaikkine kliseineen, mutta ah niin vetoavasti.