perjantai 15. helmikuuta 2019

Helmikuisia kirpparilöytöjä

Huomaamatta tästä helmikuusta on tulossa bloggaamishistoriani runsain kuukausi. Juttuja putkahtaa eetteriin useampi viikossa. Sen sijaan levyjenkeräysinto ei ole ollut ihan maksimissaan(Uskooko tätä kukaan?). Parisen viikkoa sitten siivosin ns, kakkoslevyjä vuokravarastoon, näin kämppään tuli lisää tilaa ja ehkä sen ansiosta pystyi keskittymään paremmin yksittäisiin levyihin ja syntyi kirjoittamisen tarve. Eikä niitä uusia levyjäkään ole tullut niin paljon ostettua. Valetta.

Olin vaihteeksi kirppareilla ja ostin kohtuullisen ison kasan levyjä vanhaan malliin. Hintaluokassa puolesta neljään euroon mahtui monenlaista lättyä, joista seuraavaksi:

Jorge Calderonin City Music (76) on soulahtavaa poppia 70-luvulta. Jorge Calderon on mies monien Warren Zevon albumien taustalta. Multi-instrumentalisti joka on julkaissut vain kaksi sooloa, niistä toinen ilmestyi viime vuonna. Hyvinkin soljuvaa kuunneltavaa. Tuleeko tartuttua levyyn uudestaan? Se jää nähtäväksi. Mutta euro tästä levystä ei tunnu liioittelulta.

Cruzados julkaisi pienehkön springsteenimäisen hittilevyn After Dark(87). Tätä edelsi nyt eurolla löytämäni pelkkää bändin nimeä kantava esikoisalbumi Cruzados (85). Releet ovat ainakin kannen perusteella ajanmukaisen. Biisit ovat kevyttä syntikkarokkia ja lopullinen luonne löytyi vasta em. After Dark(87) levyllä, jolta lohkaistu Small Town Love oli pienoinen hitti joka sopi mainioisti Springsteenin, Mellencampin tai vaikkapa Del Lordsin tuotannon sekaan. After Darkiakin liikkuu edullisesti, pitäkää silmät auki.

Peter Gabrielin parasta ja menestyneintä albumia: So (86) liikkuu säännöllisesti kirppareilla muutaman euron hintaan. Tänään maksoin levystä kaksi ja puoli euroa. Levy odottaa sinua, jos ei sitä vielä omista. Yhtälailla ostin kaksoiskappaleen Bill Wymanin mainiosta sivuprojektista Rollareiden huilaillessa, eli Willie and The Poor Boys (85). Hintaa tuli kokonaiset kaksi euroa.
Willie and The Poor Boys on hetken superkokoonpano joka lämmitteli levyllisen rokki- ja soulklassikoita erittäin irtonaisella otteella. Mukana oli Wymanin lisäksi toinen vierivä kivi, eli Charlie Watts. Mukana olivat vierailevina tähtinä muun muassa Jimmy Page, Chris Rea ja Paul Rodgers. Aikoinaan sain Willie and The Poor Boys kasetin isoveljeltäni joululahjaksi ja olin siihen kohtuullisen pettynyt, koska odotin iskevämpää ja ajanmukaisempaa rokkia. Nyt kuunneltuna levy kuulostaa todella hyvältä, Chris Rean vokalisoima Baby Please Don't Go on mainio avausbiisi. Nyt olen yhden kasetin ja kahden Willie and The Poor Boys vinyylin onnellinen omistaja, ellet halua minulta toista näistä levyistä.



Sitten mennään syntsempään ja herkempään kamaan. Aika ohuella intuitiolla nappasin mukaan Dream Academyn debyyttilevyn: Dream Academy (85) joka yllätti todella iloisesti. Bändi jostain Prefab Sproutin ja The Silencersin välissä. Levyn avauskappale Life in a Northern Town on sellainen kasaripoppishitti joka on päässyt livahtamaan minulta ohi. Jos oisin sen kuullut vuonna 1985 oisin yhtälailla myyty kuin nyt. Tuotantojäljestä vastaa pitkälti itse David Gilmour. Levyltä löytyy muitakin maineikkaista vierailijoita, kuten R.E.M:n Peter Buck. Aikansa tuotettu ja ehkä isolla rahalla tehty poplevy. Breikkasko tää? Annan jatkotutkimukselleni aikaa ja palaan mahdollisesti asiaan myöhemmissä bloggauksissani. Toinen saman musiikkityyli löytö oli The Kane Gangin Miracle(87). County Durhamista Englannista kotoisin oleva bändi ponnistaa samasta siirappisen popin hiekkalaatikolta kuin em. Prefab Sprout tai vaikkapa Scritti Politti. Mutta selkeästi Kane Gangin musiikillinen anti häviää noiden kahden kohtuullisen legendaarisen bändin klassikkolevyille. Tämä haalistunut kasarivideo kertonee The Kane Gangista oleellisen:



Juha Vainion: Albatrossi ja Sorsa (81) oli aidosti arvokas levyostos. Neljän euroa maksavasta löydöstäni maksetaan discogsissa yleisesti kaksikymppiä. Kyseessä on myös ensimmäinen omistamani Junnu Vainion levy. Aikansa otti. Hienoa musiikkia. Sen sijaan Yö:n Äänet (86) albumin ostin tämän Olli Lindholmin surullisen poismenon jälkimainingeissa. Kolme euroa maksanut levy sisältää paljon tuplattuja kitaroita ja vaikutteita Big Country-yhtyeeltä. En tiedä alkaako tästä osallani Yö-revival. Läheisellä kirpparilla joku myyjä poisti koko Yö:n tuotannon cd-levyinä paria päivää ennen Ollin kuolemaa.

Sokerina tai mielenrauhan sekoittaja pohjalla on Gongin livelevy Live etc.(77). Happoisan progebändin livelevy täydentää niukkaa Gong-kokoelmaa johon kuuluu vain yksi bändin levy: You(74) ja cd-versiona. Levystä maksoin vaivaiset kaksi euroa. Syynä tähän on tupla-albumin toinen levy jonka pinnalla on tosi pahan näköisiä hankaumajälkiä. On näin ollen ihme, että tämä levy soi läpi ihan kohtuullisella äänenlaadulla. Toinen levyistä on ihan hyvässä kunnossa. Mutta missä mielentilassa tällaista musiikkia oikein kuunnellaan?




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti