perjantai 1. heinäkuuta 2016

Daniel Romano. Klubi. Tampere. 30.6.2016

Mistä muodostuu sielukkuus musiikissa? Riittääkö jos biisit ovat kauttaaltaan erinomaisia, niin sävelten kuin lyriikoidenkin puolesta. Tätä asiaa pohdin nousevan kanadalaisen laulaja/lauluntekijän keikalla Tampereen Klubilla. Romano vakuutti ja ei vakuuttanut. Musiikki oli laadukkaan kuuloista, mutta se ei riipaissut kovin syvältä, muutamaa biisiä lukuun ottamatta.

Tämä kolmekymppinen kanadalaisartisti on julkaissut nipun arvostettuja alt-countrylevyjä ja tänä vuonna kaksi toisenlaista albumia, runollisen ja moniulotteisen: Moseyn(16) sekä Ancient Shapes(16) nimisen rokkaavan albumin.
Ancient Shapes is Daniel Romano; immediate and fierce power pop reminiscent of early Buzzcocks and Television; music hard and desperate, as it should be, vocals balanced on the rails but never quite falling off. Ancient Shapes is a study of a blank and nameless generation. This is the sound. These are the moves. The name is Ancient Shapes. May we all have fearless death tomorrow.
(http://exclaim.ca/music/article/daniel_romano_drops_surprise_ancient_shapes_album)

Ennen Klubin keikkaa olin kerennyt tutustumaan aika kevyellä otteella em. Mosey(16) albumiin, joka oli jättänyt korvakäytäviini varsin mukavia muistijälkiä. Levyn "hittibiisi" Valerie Leon oli myös Tampereen keikan avauskappale. Levyllä upeasti toimiva ja jousilla koristeltu Valerie Leon vedettiin läpi hyvällä energialla, mutta nyanssinsa hukaten. Keikan alkupää piti sisällään useita Moseyn(16) erinomaisia kappaleita, kuten I Had Hide Your Poem In A Song, Toulouse ja Hunger Is A Dream You Die In. Jälkimmäisen kappaleen koin keikan yhdeksi huippukohdaksi. Romanon ja hänen nelimiehisen(yksi nainenkin, toisessa kitarassa)bändin soitanta kiihtyi tässä biisissä varsin ärhäkkääksi. Varsinkin Romanon laulu oli energistä ja heittäytyvää.

Keikan edetessä ohjelmistoon tuli enemmän kantribiisejä sekä ärhäkkäitä rokkiveisuja, ilmeisesti tältä Ancient Shapesilta(16). Tunnelma vaihtui ääripäästä toiseen, suurin osa kappaleista kuulosti jo ensikuulemalta erinomaisilta. Musiikillisesta laadusta huolimatta keikka pääsi lentoon vain hetkittäin. En tiedä oliko artistilla vähän kipsiä tai jarrua päällä, sillä jokin pieni ratkaiseva irtonaisuus hommasta jäi puuttumaan. Voi olla, että olin itse vain äärettömän kriittisellä tuulella, enkä itse päässyt parhaaseen keikankuuntelumoodiin. Huonoksi keikkaa ei voi tästäkään huolimatta väittää. Romano lauloi hyvin, muu bändi tuli hyvin mukana. Vähän vanhemmalta näyttänyt rumpali heilutti kapuloitaan jännän holtittomalla tavalla. En osaa sanoa oliko se hyvä vai huono juttu. Sen huomasin, että Romano loi välillä huvittuneita silmäyksiä rumpalin suuntaan.

Palataan alun sielu-pohdintaan. Onko sielukkuus jotain sellaista joka syntyy kokemuksen ja täydellisen läsnäolon liitosta? Sielukkuus, karisma, artistin vetovoima on kai jollain tapaa selittämätöntä? Daniel Romano teki tavallaan kaikki oikein. Ei kosiskellut liikaa yleisöä, lisäsi välispiikkejä keikan edetessä, mutta pysyi maltillisena tämän suhteen. Lauluvoima oli vahvaa, biisit olivat vahvoja, artisti todennäköisesti tunnisti potentiaalinsa, eli itsetuntokin oli kohdillaan. Kyse saattoi olla loppujen lopuksi vain siitä, että tämä ei ollut Danien Romanon paras keikka. Seuraavalla keikalla, eli tänään Helsingissä Elmun baarissa homma saattaa nousta musiikin arvolle kuuluville siivilleen. Näin aidosti toivon, sillä Romanon musiikki levyltä kuunneltuna kuulostaa erityisen hyvältä. Tässä saattaa olla tuleva alt-countryn supernimi Ryan Adams-tyyliin. Voin ainakin sanoa, että olin siellä Klubin keikalla muun vajaan 50 henkilön kanssa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti