Muutama vuosi sitten löysin Pattijoen kierrätyskeskuksesta elämää nähneen cd-levyn 50 sentillä. Kyseessä oli brittiläisen lauluduon Everything But The Girlin menestyslevy: Amplified Heart (1994). Levy osoittautui säännöllisessä autokuuntelussa varsin oivaksi sadepäivien levyksi, yhtä aikaa tunnelmaltaan kesäiseksi sekä syvän melankoliseksi. Erityisesti laulaja Tracey Thornin surumielinen ääni teki suuren vaikutuksen.
Tästä kymmenen, ellei viisitoista vuotta taaksepäin muistan kuunnelleeni Massive Attackin: Protection(94) levyä intensiivisesti ja tykästyneeni erityisesti albumin nimikappaleeseen, jonka esitti myös em. Tracy Thorn. Massive Attack - vihje vei minut tuolloin Everything But The Girlin suurimman hittilevyn: Walking Woundedin(96) äärelle. Muistan myös äänittäneeni levyn parhaimmiston kasetille, mutta sekä EBTG ja Tracey Thornin hautautuivat kiireisten vuosieni alle.
Juuri äsken sain päätökseen Tracey Thornin mainion omaelämänkerrallisen kirjan: Bedsit Disco Queen - How I Grew Up And Tried To Be a Popstar(13). Kirjassa Tracey Thorn(s,1962) luo kattavan katsauksen omasta urastaan, 80-luvun alusta pitkin 90-luvun menestysvuosia aina 2000-luvun äitivuosiin ja lopulta viime vuosien laadukkaisiin soololevyihin.
Kirja on hyvin kirjoitettu, hauska, itseironinen ja maltillisella tapaa juoruileva. Everything But The Girlin alkuvuosiin kuuluu hengailut muun muassa Paul Wellerin ja Morrissey kanssa. Etenkin jälkimmäinen aloitti uraa samoihin aikoihin EBTG:n kanssa ja osoittautui tämän duon jonkinmoiseksi tukijaksi,ellei jopa ihailijaksi. Uransa alussa EBTG nautti pienten piirien kulttisuosiota ja toisaalta pääsi hyvin helposti brittein saarten kriitikoiden lemmikiksi. Tätä uran aloittamisen helppoutta Thorn kirjassaan toistuvasti aidosti ihmettelee.Everything But The Girl teki 80-luvun alussa sellaisia merkittäviä albumeja, kuten debyytti Edenin(84) ja romanttisen Baby,I'm a Star:in(87) sekä rauhallistempoisen: Idlewildin(88). 90-luvun alussa duo joutui jonkinmoiseen taiteelliseen kriisiin, lähinnä levy-yhtiön odotusten takia, kuinka vuorovaikutus artistin ja suuremman markkinointikoneiston kanssa ei oikein toiminut. 90-luvulla duo:n toinen osapuoli Ben Watt sairastui mystiseen suolistosairauteen, joka pysäytti duon musiikillisen uran, mutta tästä toivuttuaan duo tekikin taiteellisesti ja kaupallisesti merkittävimmät levynsä, em: Amplified Heartin(94) ja Walking Woundedin(96). Näihin vuosiin liittyy myös duon suurin hitti: Missing, joka soi kesällä 1995 jokaisessa diskossa ja rantabaarissa. Kaiken kaikkiaan kappale myis 3 miljoona kopiota ja toi duolle ansaitsemansa menestyksen.
Thornin kirja kuvaa realistisella tavalla pop-tähteyttä. Kuinka ura voi tarjota ylä- ja alamäkejä, mitä on soittaa tyhjille pienille saleille ja yhtälailla miltä tuntuu vetää duettoa Gastonburyn festareilla vuonna 1995 yhdessä Jeff Buckleyn kanssa. Thorn on itse koko uransa aikana kokenut poptähden-roolin hieman vaivaannuttavaksi. Elämänkerta luo kuvaa maanläheisestä, humoristisesta ja hyvin rehellisestä artistista.
Tietynlainen käännekohta ja sinetti duon uralle sattui vuonna 1997, jolloin manageri soitti hotellihuoneeseen ja kertoi mahdollisuudesta päästä kiertueelle U2:sen kanssa. Duon ja ennen kaikkea Thornin ratkaisu oli jäädä tauolle. Vuosi tästä eteenpäin Thorn ja Watt saivat jälkikasvua. Ura jäi tauolle viideksi vuodeksi kunnes vasta vuonna 2007 Thorn palasi erinomaisella soololevyllä: Out of The Woods(07). Tätä levyä ovat seuranneet soolot: Love and It's Opposite(10), Tinsel and Lights(12) sekä soundtrack-albumi: Songs From The Falling(15). Thorn on julkaissut myös uuden kirjan: Naked at the Albert Hall: The Inside Story of Singing'(15).
Kirjan lukeminen siivitti allekirjoittaneen luonnollisesti intensiiviseen Everything But The Girlin ja Tracey Thornin soolouran diggaamiseen. Palataan vielä menestyslevyyn Amplified Heart(94). Levy on hyvin erilainen mitä moneen kertaan remixattu hittiveisu Missing antaa ymmärtää. Levy hallitsevat akustiset ja mietteliäät kappaleet. Hieno kappale: We Walk The Same Line on myös selvitymiskertomus 90-luvun alun vaikeista ajoista:
Hienosti kirjotettu jälleen kerran. Täytyy myöntää, että ei ole bändistä kokonaisuutena juurikaan käsitystä, jos rehellisiä ollaan niin ei oikein mitään. Muista biisin "Missing" olikohan vuosi -94. Pidin jotenkin niin melankolisena biisinä, että ajattelin että tämä tässä ei kiinnosta. Ehkä pitäisi vähän kuunnella onko siellä kuitenkin jopa jotain minulle. Tuo Morrissey(piti oikein tarkastaa Googlella kuinka tuo prkl oikein kirjoitetaan :) kytkös kyllä on aika paha henk.koht. ;)
VastaaPoista