Roy Harper (s. 12. kesäkuuta 1941 Manchester) on englantilainen laulaja/lauluntekijä, jonka musiikki on lähellä folkia ja englanninkielisen laululyriikan parhaimmistoon kuuluvat tekstit lähes poikkeuksetta yhteiskuntakriittisiä.(Wikipedia)
Tämän vuoksi onkin varsin mukava todeta, että ihan täysiverinen klassikkohan tämä onkin. Levyä olen pyöritellyt tasaisen varmasti perhe-elämän pienissä ja siunatuissa välitiloissa, ruuanlaiton, leikittämisen, iltasadun lukemisen ohella. Lyriikoista en ole vielä saanut sen isompaa otetta, vaikka sitä pidetäänkin Harperin vahvimpana puolena, mutta itse musiikki vaikuttaa monipuolisella laadullaan.
Aloituskappaleessa Sgt.Sunshine yhdistyy jännällä tavalla Dylan ja Beatles ja biisi on muuhun herran tuotantoon nähden erilaista kamaa. Hieno kappale. Mutta ei läheskään niin hieno kuin seuraava kappale: She's The One. Tässä ollaan heittäytyvässä ja taianomaisessa folk-tunnelmassa, jonka vain Harper taitaa. Laulu kaikuu muiden instrumenttien kanssa viattoman levyn kuuntelijan sisäavaruudessa, viekoitellen ja nauliten musiikkimakuni pitämään näitä säveliä ja tätä hetkeä elämää suurempana. Aivan upea, läpeensä vaikuttava biisi.
Välinoottina voin sanoa, että tätä levyä ja näitä kappaleita et löydä Spotifysta, Youtubesta tietty löytyy kaikki, mutta kuten tiedämme, niin se ei korvaa tätä Libertyn originaalin lp-levyn tuottamaa uniikkia nautintoa. Levy pitää sisällään 8 vahvaa biisiä(jenkkipainos 9). Pääpaino on kiehtovassa ja hienosti kitaralla soitetussa folkissa. Uskoisin levyn olevan aika iso vaikuttaja useammallekin nykymuusikolle. Harper onkin tunnettu enemmän muusikkopiireissä, kuin isomman kaupallisen yleisön keskuudessa. Väitetään, että Harper on kaihtanut suurempaa menestystä ja tehnyt asiat levy-yhtiöiden kiusaksi oman pään mukaan.
Levy huipentuu liki 18-minuuttiseen pääteokseen McGoohan's Bluesiin. Lähin vertailukohta tässä biisissä ja osittain koko levyssä on Bob Dylan. Pitkiä, rönsyileviä ja sisältörikkaita kappaleita sillä erotuksella, että Harperin tekstit ovat enemmän ja avoimemmin yhteiskuntakriittisiä kuin Dylanin tekstit. Muun muassa Jethro Tullin Ian Andersson pitää Harperia ehkä parhaimpana lyyrisena englanninkielen taitajana. Niin, tähän nähden en voi kun ihmetellä kuinka hienosti musiikin magia välittyy ilman herran kehutun lyriikan sen syvällisempää ymmärrystä. Eipä silti, tämäkin herkullinen tutkimustyö on edestä löytymässä.
Tässä näyte miehen kitaransoiton ja omintakeisen laulun taiasta. Youtube-videon alta löytyy tieto(?), että tämä ja pari muuta biisiä on purkitettu vuonna 1969 Norjan televisiolle. Harper ei itse muista, että olisi tehnyt nämä biisit Norjan televisiolle, paikallinen promoottori Morten Nilssen kommentoikin asiaa linkin alla: No wonder Roy can't remember when and where, there was a lot of smoke in the air in those days.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti