lauantai 3. toukokuuta 2014

Toukokuun alun livepläjäys: Gim Kordon ja Risto.

Sattuma tai pieni youtube-juonne ohjasi ex-tempore livekeikalle tamperelaiseen irkkubaariin O'Connellsiin, jossa esiintyi yksi suomirockin viimeisimmistä virityksistä, ärhäkkään punkisti potkiva: Gim Kordon. Gim Kordonhan on tietty nokkela sanaleikki Sonic Youthin basisti/kitaristi Kim Gordonista. Musiikissa löytyy paljon 90-luvun altsua sonicyouthmaista indiepörinää, mutta myös mukavaa suomirockin rehvakkuutta a'la Juliet Jonesin Sydän, Apulanta ja jopa jotain alkuvaiheen Eppu Normaalia.

Niukahkon yleisön ryydittämä keikka oli energistä ja tiukkaa kamaa. Biiseistä jäi mieleen juurikin nämä kaksi etukäteen kuulemaani youtube-veisua, suomirockmainen Ei ole Helppoo ja tiukasti punkahtava Kaupunki Tappaa Sielunsa. Käsittääkseni yhtyeellä oli kappaleita tasan esikoisalbuminsa: Ei ole helppoo(14) verran ja kaikki ne soitettiin tällä keikalla sekä nimikappale toistamiseen encoressa. Pidinkö keikasta? Tavallaan paljonkin, mutta biisimateriaalista oli kerta kuuleman jälkeen paha sanoa, että kuinka kovaa kamaa tämä loppujen lopuksi on? Pisteet bändin hyvälle heittäytyvälle asenteelle, jossa laitettiin rockjyrä kunnolla pörisemään. Myös rumpalin työskentelyssä oli jotain erityistä raikkautta ja alkuvoimaa.



Illan varsinainen kliimaksi koettiin sitten toisessa tamperelaisessa ravintolassa, eli Yo-Talolla, jossa esiintyi yksi maamme persoonallisimmista bändeistä tai oikeastaan hahmoista: Risto. Tämä laulaja-urkuri Risto Ylihärsilän luotsaama pumppu tarjoaa ehkä tämän ajan parasta ja kunnianhimoisinta suomirockia. Olen joskus ollut eri mieltäkin, sillä aiemmin olen pitänyt Riston musiikkia vähän itsetarkoituksellisen kikkailevana ja puhtaasti aivan liian härönä. Mielipiteeni on nyt muuttunut, sillä Riston uuden albumin kappaleet tällä Yo-talon keikalla kuulostivat järjestään erinomaisilta, tosin häröelementtejä löytyy edelleen, mutta nyt näen ne enemmän kunnianhimoisena taiteena.

Viisi vuotta aiemmin kun olin Riston keikalla, silloin urut taidettiin vähän itsetarkoituksellisesti hajoittaa ja Riston piti kesken biisien käydä yleisön seassa joraamassa, joka toisaalta oli varsin hieno veto artistilta. Tämän illan keikka oli vähemmän häröilevä, mutta energialtaan ei hävinnyt piiruakaan viiden vuoden takaiselle vedolle. Täytyy myös korostaa, että bändi ei pelannut pelkästään Ylihärsilän varassa, sillä bändistä löytyi erittäin pätevä naiskitaristi ja yllättäen(?) Leinosen Ville rummuista. Eikä Villen rumputyöskentely ollut lainkaan hassumpaa, itseasiassa aivan poskettoman hurjaa ja heittäytyvää.

Keikka oli yksi viimeaikojen positiivisimmista yllätyksistä ja saa minun varmasti levykaupoille hankkimaan Riston viime syksyisen albumin: II(13) ja mielellään vinyyliversiona. Kyse on jonkinlaisesta scifi-teemaisesta albumista. Tässä vielä näyte tältä levyltä, mielestäni ehkä viime vuoden paras kotimainen biisi: Turvaluola joka soi myös keikan lopetuskappaleena.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti