Yhteydenottoja Hectoriin

Viime aikojen käsittämättömin uutinen on Hectorin ja 60-luvun folkstaran Donovanin konsertit Turun linnanjuhlissa 24.8. Hieno tilaisuus nähdä Hectorin Palkkasoturi myös alkuperäisversiona, eli Donskun Universal Soldier, vaikkakaan Donovan ei ole tämän biisin tekijä, vaan Buffy Saint Marie.

Hectorin, eli Heikki Harman edesottamukset musiikin saralla viime vuosina ovat olleet vähäisiä. Talvella Hector aktivoitui pitkästä aikaan kiertueelle Freemanin kanssa. Tuolla tyyriillä konserttikiertueella kuultiin myös uusia biisejä. Talven haastattelujen mukaan Hectorilta olisi tulossa uusi levy vielä tämän vuoden puolella. Edellisestä erinomaisesta Ei Selityksiä(04) levystä on jo aikaa. Hectorin ura tai oikeastaan ns.rock-uskottavuus taisi mennä joskus uuden vuosituhannen vaihteessa. Syntyi hitaasti levy nimeltään Hidas(99), jota pidetään Hectorin uran pohjanoteerauksena. Noihin aikoihin Hectorin sentimentaalista ja ehkä vähän ennalta-arvattavaa musiikkityyliä kritisoitiin aika surutta ja henkilökohtaisuuksiin mennen. Edellä mainittu Ei Selityksiä(04) oli tarpeellinen ryhtiliike ja myös syy eläköitymiseen. Niin, tällaista viestiä Hectorilta tuli muutama vuosi sitten, että musahommat on nyt nähty. Onneksi(vai onks se onneksi?) mies on päättänyt vielä jatkaa musiikkihommia.

70-luku oli Hectorille sitä taiteellista kultakautta: Nostalgia(72), Herra Mirandos(73), Hector-rock 1(74), Liisa Pien(75) ja Hotelli Hannikainen(76) ovat laadukkaita ja rakastettuja levyjä. 70-luvun loppupuolella ilmestyi mielestäni Hectorin uran yksi parhaita albumeja: Kadonneet Lapset(78). Levy muistetaan ennen kaikkea ”lamahitistä” Ei Mittää, jota harvemmin enää sitäkään missään kuulee. Nimikappale on erinomainen, puhumattakaan aloitusbiisistä Tuulisina öinä. Levy on vahvasti kantaaottava, tuon ajan Helsinki – Shangri-La, vaikkei ihan Palefacen terävyydellä. Levyn kakkospuoli pitää sisällään ehkä Heikin parhaimmat coverversiot kautta aikojen: Alice Cooperin Only Women Bleed ja Al Stewartin Year of a Cat. Aivan tyrmäävän hienoja esityksiä Hectorin versioina: Nainen yksin on ja Kissojen yö.

70-luvun loppu ja 80-luvun alku eivät lienee Hectorin uran muistettavimpia. Linnut Linnut(80) albumi luokiteltiin jo kehnoksi. Eurooppa(81) oli uutta, kokeellisempaa Hectoria. Seuraavalla Hyvää yötä bambi(82) tämä kokeellinen linja jatkui. Albumin muistettavin kappale on hassusti artikuloiden laulettu Piironginjalka. Albumilla on muitakin hyviä biisejä, kuten hieman hämärä aloituskappale Mistä on kysymys? ja hienot Dire Straits – kitarat omaava Kultainen noutaja. Tämän ajan Hector-levyjä löytyy yllättävän hyvin ja halvalla divareista. Em. Bambin löysin muutamalla eurolla.

90-luvun taitteen albumit Varjot ja Lakanat(88) ja Yhtenä Iltana(90) nostivat Hectorin taas takaisin suosion valokeilaan. Puhkisoitettu, mutta tekstiltään yllättävän hyvä Juodaan viinaa kappale on noilta ajoilta. Kuunnelkaapa vaikka Ei Selityksiä(04) levyn uusi versio tuosta juomarallatuksesta. Tekstihän on oikeasti hyvä ja osuva.

Monet hyvät Hectorin kappaleet tunnistaa häpeilemättömästä ja maailmaa syleilevästä tunnelatauksesta. Joskus tämä paksu tunne ja teksti kohtaavat hienolla tavalla, kuten kappaleissa Kadonneet lapset ja Kuunnellaan vaan taivasta. Biisin aiheet pyörivät joko oman navan tai koko maailman ympärillä. Hector ei ole pieni taiteilija, ei edes fyysiseltä kooltaan. Itse en ole koskaan nähnyt Heikkiä livenä, olen pitänyt jotenkin automaationa, että tämä iso mies ei voi olla mitenkään erityinen liveartisti. Niin, oli miten oli, loppukesästä on oiva tilaisuus tsekata mikä on totuus kun Heikki ja Donsku panevat parastaan Turkkusessa.

Koivu ja Tähti - 21.4.2012. TTT-klubi, Tampere

Matti Johannes Koivun ja Egotripin Knipin yhteiskiertue ”Koivu ja Tähti” vaikutti paperilla elämää suuremmalta herkkien runopoikien kohtaamiselta. Noh, sitäpä tämä Tampereen konsertti pitkälti olikin. Herra Koivun täytyi oikein ojentaa keikan alkupuolella yleisöään, joka intoutui kommentoimaan alun tahmeutta: - Olemme herkkiä runopoikia, emmekä kestä tuollaista sarkasmia!

Koivun keikan alkupuolen itseironiset ja vähän hermostuneet kommentit loivat mukavan vastavoiman Knipin ylirauhalliselle olemukselle. Kaikki oli hyvin, kitara ja laulu soivat hyvässä harmoniassa, vaikkakin se kitara näytti naurettavan pieneltä herra Knipin sylissä, että yleisön täytyi tätäkin hyväntuulisesti kommentoida.

Kontakti, peittelemättömyys, hyvä vuorovaikutus artistien ja yleisön välillä, siinäpä illan resepti. Matti Johannes ja Knipi kyllä osasivat tämän herkän ja todellisen läsnäolon taidon. Knipin tunteilussa ei ollut mitään liikaa, vaikkakin se itse tunne kasvoi aina elämää suuremmaksi, mutta hyvin vähin elein, siis virheettömin elein. Koivun, ehkä vähän Viktor Klimenkomainen hurmahenkisyys vei taas illan musiikillista antia raikkaammille vesille, tekemisessä oli riskinoton ja luovuuden makua. Keikkapaikkana lievästi amfi-teatterimainen TTT-Klubi oli liki täydellinen, jokaiselta istumapaikalta oli hyvä näköetäisyys lavalle.

Molemmat herrathan omaavat liki täydellisen back-kataloogin, Knipin sellainen löytyy vähän pitemmältä ajalta. Tämä iän tuoma kokemus ja karisma sekä tutut egotrippishlaagerit olivat murhaava yhdistelmä. Matkustaja, Varovasti nyt, Asvaltin Pinta ja jopa viime syksyinen single Muistutus soivat upeasti ja akustisesti. Koivun uuden levyn helmistä mainittakoon 80-luvun lapset, Toisen maailman nimi ja ?. Sen sijaan albumin Kovat Piipussa(07) yksi melodisesti vahvimmista kappaleista: Kiitokset ihmetyttää edelleen hämärällä lyriikallaan. Ketä tässä nyt oikein kiitellään? Ihan uusia kappaleita artistit esittävät muutamia.

Knipi aloitti keikan uudella levyttämättömällä biisillä ”pikkuinen”. Koivu esitti kaksi uutta kappaletta: Kalastaja ja Aulanko, joista varsinkin jälkimmäinen kuulosti todella hyvältä. Toivoa sopii, että molemmat artistit saavat uutta äänitettä ulos mahdollisimman pian. Egotripin edellisestä studioalbumista Maailman loppua odotellessa(08) on kohta kulunut neljä vuotta. Matti Johanneksen mestariteos Uuden maailman nimi(11) ilmestyi viime keväänä, mutta huhujen mukaan artistilla olisi kymmeniä levyttämättömiä kappaleita pöytälaatikossaan. Jokohan studion kätköissä olisi vierailtu?

Koivu ja tähti oli keikkakevään todellinen piristysruiske. Aitoa ja koskettavaa musiikkia näiltä rehellisenoloisilta muusikoilta. Näiden karvaturpien ilmaisussa ja karismassa on hyvin vähän mitään turhaa, kaikki toimi omalla persoonallisella tavallaan. Kiitti pojat tästä illasta!

Lempäälä again - Levymessut 22.4.2012, Ideapark

Luin tänään sunnuntain Hesarista erittäin hyvän kolumnin levykauppojen katoamisesta, kirjoittajana toimi Flaming Sideburns – mies Jarkko Jokelainen. Erityisesti jutussa kosketti loppupyyntö olla tilaamatta niitä levyjä näiltä verottomilta saarilta parin euron takia. Haluammeko, että paikkakuntamme kivijalkalevykauppamme kuolevat pikkuhiljaa pois, voinko kuvitella tilannetta että Swamp Music tai Epe’s Tampereelta lopettaisi toimintansa? En voi, enkä halua. Juttu oli tietenkin kirjoitettu tätä viime lauantaista 21.4 Record Store Day:ta silmällä pitäen, eli kansainvälistä levyjenostopäivää. Tänä päivänä useat artistit julkaisivat jotain spesiaalimateriaalia ja muutenkin levymyyntiin saatiin yksi kiimainen piikki lisää. Kuulemma tämän päivän ansiosta levyjä myydään enemmän kuin jouluna. Erittäin hyvä homma sanon minä. Itse pääsin tuttuun levyjenpöyhimishurmokseen seuraavana päivänä Ideaparkin levymessuilla. Taskuun oli laitettu nätti nippu seteleitä, nahkarotsi oli jätetty keväisen ilman vuoksi autoon ja kankainen levykassi roikkui huolettomana olalla. Mies oli taas valmis sukeltamaan syvään pvc-muovin jättömaille.

Ensimmäinen laari tarjosi varsin antoisan kattauksen, Cat Stevensin: Mona Bone Jakon(70), pari kappaletta Beach Boysia, Policen Ghost in a Machine(81) ja Ry Cooderin Jazz(77) olivat eka laarin kärkilöytöjä vaatimattomaan kahden ja puolen euron kappalehintaan. Sormien lämmetessä seuraavalta, edellisen tapaan svedulaarilta, löytyi hulppea euron löytö: Was(Not Was): Are You Okay?(90). Keskiössä olivat jälleen kerran ruotsalaiset levymyyjät antoisine laareineen. Vähän kirpaisi kun tuli käveltyä välinpitämättömästi kotimaisten myyjien laarien ohitse, mutta ei voinut mitään, kun ruotsipoikien hinnat olivat kohdillaan. Ei silti, esimerkiksi Tamperelaisen Swamp Musicin vinyylitarjonta oli varsin edustavaa, mutta saman 15-20 euron Neil Youngin löysi rajanaapureiden pöydästä puolet halvemmalla. Piti tehdä kukkaroa kuunteleva valinta. Niin, kuka niiden kivijalkalevykauppojen puolesta oikein puhukaan? Seikkailu jatkui laarilta toiselle. Parhaimmat löydöt tein vähän sieltä täältä. Levykassiin eksyi muun muassa The Clashin: Combat Rock(82) vitosella, ex-rollarikitaristi Mick Taylorin soolo: Mick Taylor(79) ja No Nukes(80) – livetriplalevy myös vitosella, jossa eri artistit, muun muassa Bruce Springsteen, Doobie Brothers ja Jackson Browne kampanjoivat ydinvoimaa vastaan yhteisessä konsertissaan.

Levymessut huipentui muutamaan rokin klassikkolevylöydökseen. Pitkään olin suhtautunut vähän välinpitämättömästi tähän 60-70-luvun superkokoonpanoon Crosby, Stills, Nash & Young, enkä ollut oikein tosissaan ottanut edes heidän rokin klassikoihin lukeutuvaa esikoisalbumiaan: Deja Vu(70). Esimerkiksi Fleet Foxes – miehen Robin Pecknoldin ynnä muiden nykymuusikkojen ylitsevuotava CSN&Y diggailu oli pistänyt lähinnä ärsyttämään. Kyllä niitä stemmoja ovat muutkin osanneet laulaa, esmes niinkin reliikki bändi kuin Beach Boys. Joka tapauksessa nyt otin tietoisen riskin ja ostin varsin sopuisaan hintaan levyt: Deja Vu(70), CSN(77) ja Stephen Stills(70) soolon. Nyt olen vasta varovaisessa ensimmäisen ja toisen kuuntelun vaiheessa ja täytyy kertoa, että kritiikin kuoreni on murskana, tuo Stephen Stillsin soolo on hävyttömän hyvän kuuloista tavaraa, puhumattakaan tästä Deja Vu – klassikosta. Lähteiden mukaan myös pätevä platta: CSN(77) saa vielä odottaa vuoroaan, ei makeaa mahan täydeltä.

Ostomääräni levymessuilla pysyi oman mittapuuni mukaan kohtuudessa, noin kaksikymmentä levyä kolmen ja puolen euron keskihintaan. Väittäisin jopa, että huttua tuli tällä kertaa hankittua vähemmän ellei Roy Orbisonin ”köyhän kauden” sooloa Regeneration(77) laske sellaiseksi? Kaikkien aikojen levymessut listallani tämä tapahtuma kipusi pistesijoille, muttei millään muotoa mitalisijoille. Ihan hyvät messut, naapurin levymyyjiä tuli taas tuettua sen verran, että heillä on syytä tulla ensi syksynä uudelleen Tampesteriin. Toivotaan niin.