tiistai 27. maaliskuuta 2012

Keväistä välitilaa ja sähköistä kulttia

Eletään aikaa jolloin tekee mieli lausua: nyt on kevät! Mutta ei vielä, täytyy odottaa päivä tai pari, kenties viikkokin. Sen kyllä tuntee ilmassa kun kevät oikeasti laskeutuu. Maalis-huhtikuun vaihe on mielenkiintoinen välitila, sulavan lumen ja likaisen soran yhtymäkohta, jolloin lämpötila seilaa plussasta pakkaseen ja päinvastoin. Tässä vuodenajan kohdassa on jotain erityistä keskeneräisyyttä, ennen kuin siirrytään kunnolla valon ja lämmön puolelle.

Tässä välitilassa myös musiikkikorva rekisteröi erityisiä säveliä, hakien suurta kevätalbumia, mutta ei vielä sitä löytäen. Väitän, että on myös olemassa tämän vuodenajankohdan, niin sanottuja ”välitilanlevyjä”. Niin, miksi ei olisi, pelkkää keskeneräisyyttähän tämä elämä on.
Välitilanlevy voi edustaa artistin tuotannossa tärkeää musiikillista murrosta, hylätään vanha konsepti ja kokeillaan uutta ilmaisua, muttei saada siitä heti toimivaa músiikillista identiteettiä. Hyvä esimerkki tähän on bändi The Cult ja heidän murrosvaiheen albuminsa: Electric(87)

Southern Death Cult nimellä uransa aloittanut brittibändi oli yksi näistä lupaavista goottirock-bändeistä yhdessä The Missionin ja Curen kanssa. Alkupään tuotanto oli tällaista popimpaa ja tälle synkistelygenrelle uskollisempaa musiikkia. Eikä bändi tehnyt ollenkaan kehnoja albumeja: esikoinen Dreamtime(84) ja sitä seurannut Love(85) olivat varsin laadukkaita ja pikkuklassikon leiman omaavia albumeja. Jälkimmäinen oli myös myyntimenestys ja tämä hittibiisi oiva käyntikortti The Cultin senaikaisen maailmaan.



Seuraava albumi, edellä mainittu Electric(87) oli suora siirtymä goottirokista hardrockiin. Levy on soundiltaan silkkaa AC/DC:ta ja Rolling Stonesia. Levyn pilottisinkkua Love Removal Machine sanottiin olevan aika suora Start Me Up – kopio. Ehkei ihan näin, mutta varsin taitavasti tässä biisissä yhdistellään Stonesia, Zeppeliiniä ja AC/DC:ta. Itse levy ei ole mikään klassikko, enimmäkseen hyvää kierrätystä edellä mainituin esikuvin. Kelvollisia biisejä ovat muun muassa Wild Flower ja Lil’ Devil, sen sijaan Born to be Wild – coverin kotoinen Kirkamme teki huomattasti paremmin R.O.C.K.(86) levyllään ja vielä ennen Cultin poikia. Veikkaisin, että Electric on ensimmäisiä näitä ns. ”retrorock-levyjä”. Toki kierrätystä ja lainaa on tapahtunut kautta rokin historian, mutta 80-luvun lopulla alkoi levymarkkinoille pukkaamaan enemmältikin näitä rollari- ja zeppelinviritteisiä rokkilevyjä, kuten Kingdom Comen eka ja Whitesnaken: 1987(87).




Electricilla alkanut Cultin uusi raskaampi soundi kasvoi kukkaansa vasta seuraavalla albumilla: Sonic Temple(89), joka on näitä raskaan rokin kiistämättömiä klassikkoalbumeja yhdessä Gunnareiden Appetiten ja Metallican mustan kanssa. Uran ensimmäinen vaihe jatkui vielä pätevillä albumeilla: Ceremony(91) ja The Cult(94). Tämän jälkeen seurasi pitemmän puoleinen tauko erinäisine sooloprojekteineen, kuten laulaja Ian Astburyn uusi bändi: Holy Barbarians. Kitaristi Billy Duffyllakin oli jotain soolovirityksiä, mutten nyt muista millaisia?

2001 bändi taas aktivoitui ja julkaisi uuden albumin Beyond Good and Evil(01). Muutaman vuoden päästä seurasi varsin väkevä Born Into This(07) jossa rollarilainailua jatkettiin nyt tsipaleella: Dirty Little Rock Star. Kysymys kuuluukin: mistä rollaribiisistä riffi on lainattu? Ilokseni totean, että The Cultilla on tulossa vielä tänä keväänä ihka uusi, uran yhdeksäs studioalbumi: Choice of Weapon(12). Niin, Suomessakin bändi on tiettävästi vieraillut useasti. Vielä ei ole kohdalle napsahtanut, vielä kerkeis jollekin suvifestarille.

Vielä sananen laulaja Ian Astburysta, äänihän on yksi rokin tunnistettavimpia, yhtä aikaa kolkko ja jylhä, jotain samaa kuin Jim Morrisonissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti