Mun mielestä niiden eka demo oli niiden paras.

Aave kummittelee Euroopassa, 1990-luvun musiikkitrendien laahustava ghouli. Viime syksynä Tampereen musiikki ja media –tapahtumassa piipahti jo vähän kurttuinen seattlelaiskaveri nimeltä Jonathan Poneman. Jannulla on taas pitkästä aikaa aihetta hymyillä. 1990-luvulla hän nosti yhdessä Bruce Pavittin kanssa pienen levypajan nimeltä Subpop kohtalaiseen kuuluisuuteen sellaisilla parin hitin ihmeillä kuin Nirvana ja Sonic Youth, lippulaivanaan tietysti joka teinitytön suosikki Butthole Surfers.

Homma lipesikin turhan suureksi ja levisi ysärin loppuun mennessä täysin reisille. Hetken kamoja keräiltyään Subpop on jälleen vireänä. Mistään grungen kaltaisesta aallosta ei kuitenkaan onneksi ole kyse, vaan pikemminkin melko ainutlaatuisista poppareista ja jenkkirokuista. Ainakin allekirjoittanut on viime aikoina kovastikin innostunut the Shinsin, Iron & Winen ja Band of Horsesin kaltaisista nimistä, jotka lienevät tuoneen kohtalaisesti rahaa lafkan talouden pyörittämiseksi näinkin nihkeänä musamaailmanaikana. Tosin Ponemanin vaimoa saattaa nyt vituttaa, ettei firma sainannut aikanaan White Stripesiä. Niillä rahoilla olisi voinut kustantaa yhden kylppäriremontin.

Viime keväänä blogosfääriin pamahti Fleet Foxes, josta kohkattiin kovastikin hyvin pidettynä salaisuutena, mm. eräs tämän blogin toinen kirjoittaja muistuttaa aina yhden oluen jälkeen olevansa ehkä ensimmäinen Fletukat löytänyt suomalais-asiantuntija. Niin kuin monet ovat todenneet, kettujen meininki tuntuu olevan kuin toisesta ajasta putkahtanutta. Föhn-tuulta vuoristosta, metsäpurojen raikkautta, sen semmoista. Tämä ei ole tosin ihme, sillä bändi mainitsee vaikutteinaan muinaisia brittifolk-akteja, kuten Fairport Conventionin, Pentanglen ja Steeleye Spanin.

Ajan ja kertaustyylien ulkopuolella tuntuu olevan myös toinen viime vuoden iloinen uutuus Glasvegas. Bändiä johtaa vähän Joe Strummerin näköinen ja kuuloinen nuori jantteri, joka vääntää sopivan pateettisia duunaritarinoitaan paksulla skottiaksentilla. Ja kaikkihan tietävät, että bändin löysi Alan McGee, äijä joka aikoinaan nappasi Oasiksen Creationille.

Jossakin mielen sopukoissa lymyilee kuitenkin teini-iältä tuttu pelko. Tuoreesta bändistä tulee täysin laimea, jahka vehkeelle tuoksuvista keikkabusseista päästään suihkukoneisiin ja dobbel duschin sijaan kainaloon läiskitään kalliimpia tuoksuja. Eipä enää kuulla musiikkia, joka tuntuu kaikuvan vuoristomaisemien rauhaa tai uhkuvan Glasgowin ankeutta. Aijai, lähtivätpä Glasvegasinkin jäsenet jo Romaniaan äänittämään joululevyä paikalliseen ortodoksikirkkoon munkkikuoron säestyksellä vieläpä. No, joulu-ep:stä tuli ihan kelpo tupsahdus.

http://www.youtube.com/watch?v=JAEJBpoxeVY