The Christians vaikutti 80-90-luvun puolivälissä ja julkaisi kolme tasavahvaa albumia: The Christians(87), Colour(90) ja Happy in Hell(92). 2000-luvlla bändi aktivoitui ja julkaisi uusia albumeja, joita en ole kuullut. Yksi menestyneen eka levyn hittibiiseistä oli tämä...hmm, tähän maailmanaikaan sopimaton: Ideal World.
Muistan kuunnelleeni, meinaisin sanoa flopannutta kakkoslevyä: Colour(90), paljon autossani tuona kyseisenä vuonna, mutta levy onkin koristanut brittien albumilistan ykkössijaa ja pitää sisällään megahitin: Words. Enemmän sykähdytti juuri autokortti-ikään päässeen sielua tämä patetiaa ja itsesääliä tihkuva: Man Don't Cry.
Bändin kolmannen albumin Happy in Hellin(92) löytämínen vinyylimuodossa vaati vuosikymmenien etsimisen, kunnes sen löysin muutamalla eurolla paikalliselta kirpputorilta. Näkisin, että kolmannella levyllä palaset asettuivat lopullisesti kohdalleen. Kahta ensimmäistä levyä vaivasi kieltämättä turha siirappisuus ja välillä puhdas mitäänsanomattomuus. Happy in Hellillä on kehittynyt lihakset musiikin ympärille, biisimateriaali on vahvempaa ja juurevampaa kuin kahdella ensimmäisellä. Levyn parhaimmistoa edustaa tämä The Bottle
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti