Ennen aamu-ulkoilua taustalla soi Leon Russell and The Shelter People. Helvetin hyviä biisejä, mutta en saa kunnon otetta tästäkään, kun lapset kinastelevat pehmolelusta. Muistan sentään eilisen B.B.King musadokkarin ja sen kuinka bluesmaestro oli ottanut Russelin Hummingbirdin omakseen. Niin hyvä biisintekijä ja artisti, milloin kerkeäisin kunnolla perehtyä?
Pieni vessaistunto ennen kuin puen lapset. Luen vajaan vuoden takaista Mojoa, jossa David Bowien: Blackstar(16) arvioitiin ennakkoon muusikkohaastattelujen kera. Tutut muusikot arvelivat, että Bowie levähtää hieman tämän levyn jälkeen, ennen kuin punoo uusia juoniaan. Nyt tiedetään, että tuosta lepohetkestä tuli ikuinen. Kuuntelinko Blacktaria kuinka intensiivisesti? Niin, lopetin Bowien aktiivikuuntelun heti hänen kuoleman jälkeen. Niin, en tiedä miksi. Ehkä haistoin jo tuhannet tribuutit ja deluxe-versiot levyistä, rahastuskoneiden julman jylinän. Sama kävi aikoinaan Freddie Mercuryn kohdalla. Se jälkihypetys oli vaan liikaa.
Leikkipuiston jälkeen kalaravintolassa juttelen kaverini kanssa Leonard Cohenin tulevasta levystä: You Want It Darker(16). Sanon, että näitä kuolema-aiheisia levyjä alkaa olla jo liikaa. Rockin tervaskannot ovat loppusuoralla ja tekevät viimeisiä levyjään. Nyt vaan laskemme vuosia, kuukausia, jopa päiviä, että vielä Mr. Dylan tekee vahvan originaalimateriaalista koostuvan albumin? Entä Rolling Stones? Jouluksi on luvattu blues-coveralbumi: Blue & Lonesome(16). Vieläkö ehtii tulla ihan oikea Rolling Stones- albumi, ehkä ensi vuonna?
Levyhylly näyttää kovin täydeltä, ei sinne mahdu maxisinkkuakaan. Kirppareiden vinyylilähteet ovat kuivumaan päin, levymessuihin kyllästyin jo vuosi pari sitten. Discogsin parhaat lähteet on löydetty ja olennaiset puuttuvat albumit hankittu. Ihan uutta musaa kuuntelen aivan liian vähän. Spotifyn suosituslista pitää ajan tasalla, mutta kokemukset uutuuskappaleista tuntuvat kovin ohkaisilta. Mikä oikein mättää? Kun ei saisi musaan kunnolla otetta, hyvätkin biisit lentävät kertakuuntelun jälkeen aivolohkoista ulos. Olen vanhentunut, olen keski-ikäistynyt, mutta enhän ole kalkkeutunut? En myönnä ainakaan.
Mitä rokista on enää jäljellä? Tamperelaisen rokkiravintolan paras Dj lopettaa ja toteaa, että kitararokin arvostus on vähenemään päin, nuoriso kuuntelee jo jotain aivan muuta. Voi olla, että nyt on hyvä aika ymmärtää, että vesi seisoo paikallaan ja siellä lammikossa polskuttelee enää muutama hassu vonkale. Pitääkö mennä eteenpäin vai tyytyä, eppunormaalisoitua itsetyytyväiseen levynkerääjä/bloggariasemaan, sillä kaikki vanhat rouheat rokkiveisut ja vinyyliboxit vanhoista rokkiklassikoista johdattavat levynkerääjää eteenpäin, siis taaksepäin.
Mutta kun se menneiden vuosien musiikki on yhä edelleen hyvää.
2 kommenttia:
Enpä jaksa alkaa nyt vääntämään Bowiesta, Dylanista jne :) Sen verran, että rollareiden uutta odottelen kyllä. Oikeassa olet kyllä siellä vanhassa kamassa se rokin toivo ainakin itselle elää. Uudet pumput eivät juuri ole säväyttäneet pariinkymmenneen vuoteen. Luulen, että ongelma on taas minussa.
Dorkaa aloin pohtimaan ja Tomia. Onko Dooris ollut enää aikoihin rock? Eipä kyllä. Enemmän siitä on tullut hipsteripaikka minun vanhoille silmistä katsoen. Ehkä 80% pop ja kasarin indykamaa diggailevien mesta. 20% rock on tullut juuri kyseiseltä Tomilta kinuten, muilla ei viisari juuri värähdä. Viimeksi väittelin erään dj:n kanssa siitä saako toivomani biisi yhtään ihmistä tanssilattialle. No eipä soittanut. Tarviiko asiakkaan edes taistella tälläisestä soittoasiasta kauheasti, näköjään :) No ei kaikkea voi saada, mutta edes sitä vähäistä, kiitos.
Ehkä meidän keski-ikäisten aika on vaan baarimaailmassa auttamatta ohi, toisaalta vitut :)
Niin, toisaalta vitut :) Voihan se olla, että kitararock nousee vielä uudestaan? Että tämä muovilta haiseva poppailu on vaan ajan ilmiötä, kun Antti Tuiskut ja muut lepardipöksyissään ovat niin uskottavia ja Rock. Nöp!
Lähetä kommentti