Viime päivinä on herkeämättä soinut levylautasella Marvin Gaye:n Trouble Man – soundtrack, kadotettu levy vuodelta 1972. Marvinin voimakas ja unohdettu sivuraide, raukean jatsahtava ja jotenkin katkeransuloinen musiikillinen näkemys, niin, mikä Marvinissa ja hänen musassaan ei olisi katkeran suloista? Sen verran traaginen on hänen elämänkaarensa, varsinkin hänen vaikea isäsuhteensa joka päättyi kuolettavaan luotiin huhtikuun ensimmäisenä 1984.
Olen yrittänyt miettiä ja paikantaa tämän levyn kiehtovuuden ydintä, mitä on oikeasti tämä musiikki joka pakottaa tulla soitetuksi näissä elokuisissa ja vähän hikisissä iltapäivissä. Metamorfoosi, halu muuntua toiseksi, luoda nahkansa ja saada kosketus syvemmästä liikkeestä. Alitajunnan tuottama loppukesän usvapilvi, sakea ja hauras, samalla jotenkin upottava, täynnä sinertävää yläpilveä.
En tiedä elokuvan Trouble Man:n juonta, en sen mahdollista menestymistarinaa tai menestymättömyyttä, sillä ei ole mitään merkitystä. Kannen harmaa musta esitys kera Marvinin sielukkaiden kasvojen on täysin yhtä musiikin kanssa. Jossain syvällä mielikuvistani löytyy kuuma ja pölyinen Detroit, Harlem, Chigaco etc, tummia miehiä ja naisia, valtavasti bensaa louskuttava jenkkirauta, villisti sykkivä kesäilta, puhdas ja vastuuton levottomuus, urbanisoituun ympäristöön astuneen ihmisen kiihkeä lantiotanssi, viiltävä ja todellinen soul, todellinen hetken hedonistinen tragedia, on vain tämä mustan miehen pitkä valitus, eräänlainen ongelma; Trouble Man!
Levy on enimmäkseen instrumentaali, jatsahtava ja taitavasti sovitettu. Laulubiisejä on laskutavasta riippuen 2-4. Molempien levynpuoliskojen lopussa kliimaksin omainen Marvinin ulvahdus, A-puoliskolla se on nimibiisi ”Trouble Man”, todellinen hukattu helmi. Tätä biisin ydintä, sen parhautta on vaikea sanallistaa. Torvet sen aloittavat, vähän tunnustellen, keinuen ja hakien svengiä, osittain tahallaan metsään ajaen, improvisoiden. Laulu tulee hitaasti, ensin taustalla vaikertaen, tarjoten esimakua tulevasta: Bang! Biisi alkaa, millainen ääni, mikä on tuo taajuus, miten pehmeän svengaavasti se laskeutuu tilaan, täyttäen sen kokonaan. Voin tuntea kuinka tämä sielun raspi tekee edestakaista liikettä, kiihdyttää, unelmoi, kärsii, itkee, kiristyy korkeammalle, tahtoo kadota pilviin ja vain väsynyt ruumis värisee tiedottomana, kivustaan vapautuneena.
Loppumaton kesä, lämpöennätykset, yhä jatkuvat helteet ja tämä 38 vuotta vanha musiikki on kuin tehty tähän aikaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti