Tajusin juuri, että blogistamme puuttuu kokonaan The Who, tuo sähköisen rokin pioneeri. Aihe on sen verran suuri ja henkilökohtaisella tasolla merkittävä, että siitä kirjoittamisen täytyy epäonnistua surkeasti, tekstistä tulee pelkästään fanaattisen ylistävää, musiikkipedagogista vuodatusta suuren tunteen kera. Vai tuleeko…?Riskillä sisään. Lauantai-ilta ja nivaska The Who-vinyylejä, juuri avattu kaljatölkki, valmius pikkuhiljaiseen nostatukseen kohti illan tummenavaa ydintä, siinä odottavia humalaisen rehvakkaita rokkipolkuja. Erinomaisia lättyjä vuosien varrelta, herkullisen särmikäs b-puoli kokooma Odds&Sodds(74), yllättävän verevä ”paluulevy” Keith Moonin kuoleman jälkeen Face Dances(81) sekä The Who:n ehdottomasti vaikuttavin ja kunnianhimoisin tekele, tupla-albumi Quadrophenia(73) joita omistan kaksi kappaletta. Ensiksi ilmoittautunut ja Who fanikriteerit täyttävä saanee toisen näistä levyistä…
Tämä on vasta alkua, musiikki ja ilta vie minua vääjäämättömästi, mitä ovatkaan ne erinomaiset biisit joita Quadrophenia pitää sisällään?
Tarina jatkuu ja täydentyy…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti