Subterranean Homesick Hounds

Mielleyhtymiä musiikista jo vuodesta 2007 lähtien.

perjantai 20. marraskuuta 2015

David Bowie tänään!

›
Vajaa kolme vuotta sitten sankarimme Taavetti julkaisi 66v. syntymäpäivänään yllättäen sydäntä riipaisevan paluuvideon: Where Are We Now? ...
sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Dave oli ajoissa - Dave Lindholm. Semafori. Tampere. 14.11.2015

›
Juuri uuden levynsä Ajaton on Ajoissa(15) julkaissut suomirokin legenda Dave Lindholm oli aloittanut keikkansa jo ennen sovittua kymmentä...
lauantai 14. marraskuuta 2015

Bowie rokin kuntosalilla - Tin Machine

›
Kimaltelevalla tuotannolla pilatun Never Let Me Downin(87) jälkeen sankarimme Taavetti pisti pystyyn ihka oikean rokkibändin ja yritti hä...
1 kommentti:
perjantai 13. marraskuuta 2015

Kadonneet popklassikot - The Blue Aeroplanes

›
The Blue Aeroplanes on bändi josta olen halunnut pitkään kirjoittaa. Ensi kohtaamiseni sinisten lentokoneiden kanssa tapahtui vuonna 1992 s...
sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Taavetin heikommat vuodet

›
80-luku oli monille artisteille taiteellista alamäkeä, varsinkin David Bowielle. Kyseisen vuosikymmenen alussa ilmestyi taiteellisesti vah...
tiistai 20. lokakuuta 2015

Ten Years After...tai vielä paljon myöhemmin...

›
Rock-musiikin historia on vielä kovin nuori, etäisyyttä on vain 50-60 vuotta rokkitsipaleiden alkutilaan. Tuohon aikajänteeseen mahtuu monen...
tiistai 6. lokakuuta 2015

New Order: Music Complete

›
Onko mitään järkeä enää ostaa cd-levyjä ja vielä normaaliin hintaan? Menin ja tilasin New Orderin uuden Music Complete(15) albumin netist...
3 kommenttia:
‹
›
Etusivu
Näytä internetversio

Mikseripöydän vieressä:

  • Antti Saari
  • T-Hound
Sisällön tarjoaa Blogger.