Dion - Bronxin enkeliääni

Muistat Paul Ankan, Gene Pitneynkin, mutta muistatko Dionin? The Wanderer, yksi ensimmäisistä ja kuolemattomista popveisuista, joita useat artistit ovat coveroineet, aina Status Quosta lähtien. Amerikanitalialainen Dion DiMucci on yksi suurista ja ensimmäisistä poppareista. Ura juontaa jo 50-luvun puolelle jolloin ensimmäiset Dion And The Belmonts - yhtyeen levyt ilmestyivät. Tyylilajina oli tuolloin doo-wop. Dion siirtyi soolouralle vuonna 1960 ja siirtyi doo-wopista enemmän R&B/pop-tyyliseen musiikkiin. Vuodesta 1960-luvun alussa Dionin menestyshittejä olivat em. The Wandererin, lisäksi Runaround Sue, Lovers Who Wander, Ruby Baby ja Donna the Prima Donna. Dion on edelleenkin relevantti artisti, uusi albumi Girl Friends (24) ilmestyi juuri. Dionin musiikillinenura on kestänyt jo reippaasti yli 65-vuotta ja tulevana kesänä mittariin tulee 85-vuotta. Tähän nähden uusi albumi on yllättävän elinvoimainen ja laulu kulkee edelleen vaivattomasti.

Laulu on avainsana. Dionilla on oma ylväs soundinsa, Amerikan Pepe Willberg ilman Pepen paatosta ja tenoria. Mietin, että olenko koskaan kuullut yhtä hyvää versiota Joni Mitchellin klassikosta Both Sides Now kuin Dionin esittämän version hänen omaa nimeään kantavalta sooloalbumilta vuodelta 1968. Tuskin olen. Kappale on kuin pyhä holvikäytävän henkäys, jota kuljettaa puhdas ja kantava ääni, mutta ei missään tapauksessa liian kliini, enemmän sielukas ja vapaa. Tarinan mukaan Dion on oppinut laulutyylinsä naapurustonsa juutalaisilta kanttoreilta Bronxissa. Jotain ylvästä ja jopa ylimaallista Dionin laulussa kieltämättä on. Tuon levyn suurin hitti oli Abraham, Martin & John, josta Neil Young on sanonut, että ei ymmärrä mistä kappale kertoo.

Tuota vuoden 1968 albumia, kuten muitakaan Dionin 60-70 luvun vaihteen studioalbumeja on kohtuullisen vaikea löytää ainakaan paikallisista levykaupoista tai kirppareilta. Discogsin sormet ulottuvat Atlantin toiselle puolelle, josta albumeja voisi raijata Suomeen, mutta sittenkään ei, koska kalliit postikulut. Pienellä tuurilla saattaa löytää levyn sieltä ja toisen täältä. Studioalbumeja vuosien varrella on ilmestynyt n.35-40. Yli 65-vuotta kestäneen uran aikana se ei ole aivan mahdoton määrä, enemmänkin niitä olisi voinut ilmestyä. Julkaisua ovat hidastaneet etenkin Dionin vaikea huumeongelma 60-luvun puolivälissä, jolloin ura oli hetken sananmukaisesti katkolla. Yhtälailla 80-luvun alussa Dion teki Dylanit ja alkoi tekemään uskonnollisia levyjä, jotka ovat tasoltaan yllättävän hyviä. Näitä uskonnollisia levyjä on löytynyt alelaareista sopuhintaan.

Itse tutustuin Dioniin comeback-albumin Yo Frankie (89) kautta. Levyä buffattiin komealla esiintyjäarsenaalilla, aina Lou Reedin ja Bryan Adamsin kautta Paul Simoniin. Levy noteerattiin hyvin, mutta myynti taisi olla aika kehnoa, koska levyä löytyy tasaiseen kahden euron laareista. Jos osuu silmiin, niin kehotan tarttumaan. Kyseessä on oiva levy, tarttuva kappaleita riittävällä intohimolla ryyditettynä. Tämä levyn avausraita King of The New York Streets iskee heti kultasuoneen.

Dionin yksi merkittävimmistä levyistä Born to Be With You (75) syntyi Phil Spectorin tuottamana. Levytyssessioista on monenlaisia tarinoita, kuinka humalainen ja kaikin puolin arvaamaton Spector oli uhannut aseella artistia. Levy julkaistiin aikoinaan vain Britteissä ja se floppasi pahasti. Ajan myötä levy on kasvattanut arvostustaan ja sitä pidetään nykyisin yhtenä parhaimmista Dion-levyistä sekä Phil Spectorin viimeisimmistä onnistuneista tuotannoista. Myös tätäkin levyä on erityisen vaikea saada sopuhintaan minkäänlaisena fyysisenä äänitteenä.

Loppuvuodesta ilmestyy Dionin elämänkerta The Rock and Roll Philosopher (24) joka kertonee miehen urasta kaiken. Romanttisen ja dramaattisen katupopin/rockin lisäksi Dion on levyttänyt useita blueslevyjä, joista pidetään parhaana levyä nimeltään: Son of Skip James (07). 

New Yorkin Bronxissa varttuneen kauniskasvoisen artistin yllä leijui tähtipölyä jo uran ensimmäisissä hetkissä, sillä ihan ensimmäisen julkisen esiintymisen aikana tytöt olivat alkaneet kiljua kesken kappaleen, se oli selvä merkki ja lähtölaukaus Dionin pitkälle uralle.