sunnuntai 24. maaliskuuta 2024

Daniel Romano's Outfit - Too Hot To Sleep

Ikisuosikkini, kanadalainen elohopea, Daniel Romano on julkaissut juuri uuden, noin  kahdennenkymmenennen studioalbumin. Romano aloitti uran kantrilaulajana ja loi ihan menestyksekästä uraa jenkeissä, ainakin mitä voin näiden kantribiisien striimausmääristä perustella. Vuonna 2016 julkaistu Romanon  Mosey (16) albumi laajensi musiikillista palettiaan enemmän rokin suuntaan. Tuo levy oli ensikosketukseni artistiin ja samana vuonna näin Romanon onnekkaasti Tampereella klubikeikalla. Ohessa bloggaus tuosta illasta: Subterranean Homesick Hounds: Daniel Romano. Klubi. Tampere. 30.6.2016

Korona-aikana Romano äityi erityisen tuotteliaaksi, saldona oli kymmenen julkaisua, joista suurin osa kokopitkiä studioalbumeja. Koronavuoden 2020 sadon helmi on ehdottomasti: Vision of The Higher Dream (20), jota olen auliisti kehunut tässäkin blogissa aiemmin: Subterranean Homesick Hounds: Daniel Romano's Outfit - Okay Wow

Jotta tämä kirjoitus ei olisi pelkkää viittailua aiempiin bloggauksiini, niin otetaan käsittelyyn Romanon ja Outfit bändinsä uunituore rieska: Too Hot To Sleep (24). Edellisestä La Luna (22) teema-albumista oli kulunut peräti puolitoista vuotta, joka Romanon asteikolla on varsin pitkä julkaisutauko. Toki viime vuonna julkaistiin muutama ns.arkistojen aarre vinyyli, mutta se on taas oma tarinansa.

Too Hot To Sleep (24) poikkeaa aikaisemmista Romanon soololevyistä siinä, että tämä uutukainen on täyttä rokkia alusta loppuun. Vähän punkahtava, sopivan rosoinen, riittävän melodinen ja erittäin tiukalla otteella soitettu levy suorastaan huutaa kuulemaan nämä kappaleet livenä. Sellainen tilaisuus tulee marraskuun alussa Tavastia-klubilla Helsingissä. Bändin keikkakalenterissa näyttää olevan viikko löysää ennen seuraavaa, niin voisi kuvitella, että keikkapäiviä vielä lisätään tuonnempana, ehkä Turku ja Tampere!?

Vähän yli 27 minuuttisesta uutuuslevystä ei löydy heikkoja lenkkejä. Kymmenen biisin kokonaisuus rokkaa oikein kunnolla. You Can Steal My Kiss lyö heti luun kurkkuun, nyt mennään eikä meinata. Kakkosbiisi Where's Paradise on vielä rullaavampi kuin eka ja tuo keskiöön Danielin veljen, Ian Romanon huikean rumputyöskentelyn. Vaikka paketti on tiukka ja punkahtava, se sallii myös löysempää rollausta. State of Nature on juuri sellainen keskitempoinen, karismaattinen kappale, jota tekisi mieli verrata johonkin muuhun artistiin, mutta mieleen ei tule yhtäkään. Biisin loppupuolella kappale kiihdyttää tahtiaan ja muuttaa sen paremmaksi.

All Oh Thee Above on rivakka ja hivenen erikoinen kaahaus. Vaikka biisit ovat pinnaltaan rokkibiisejä ja yhdessä soiton helmiä, niin pinnan alla kuplii monenlaisia vaikutteita, jotka nostavat ne ylös tavanomaisuuden vaarasta. Tämä kappale on juuri sellainen, kiehtova ja mukaansa tempaava, josta ei täysin ota selvää. A-puolen päättää kiivas That's Too Rich, joka kellottuu aikaan 1,23. Vaikka kappale on lyhyt ja nopeatempoinen, niin sen keskellä saadaan upotettua hidastempoisempi osio. Tämä ja seuraava kappale Chatter on jälleen täynnä Ian Romanon kiivasta rummutusta, jota pitäisin varsin keskeisenä levyn yleissoundin tekijänä.

Levyn pilottisinkku Field Of Ruins on tutunkuuloista powerpop-Romanoa, joka potkii edelleen punkisti eteenpäin, levyn yleisilmeestä kiinni pitäen. Kappaleesta on julkaistu myös hauska video, jossa Daniel poseeraa hämmentävässä "kirjastotätilookissa". Daniel Romanon back-kataloogista löytyy iso liuta vaikuttavia ja osittain hämmentäviäkin videoita, artistin taiteellinen näkemys laajenee helposti videoilmaisun ja kuvataiteenkin puolelle. Levyn loppupuolen kappaleista You Saw Me In Sunshine on mukavaa keinuntaa ja levyn nimikappale jatkaa samalla vähän rauhallisemmalla linjalla. Loppuun säästetty Generation End tekee ehkä kaikista suurimman vaikutuksen. Kappale on silkkaa 70-lukuista powerpoppia punkilla twistillä. 

Käsissä tiukka ja varsin kuunneltava levy. Romanon levyt ovat usein aika täyteen ahdetun kuuloisia, vaikka se ei välttämättä ole koko totuus, vaan enempi havainto hyvin voimakkaasta ja pidättelemättömästä soittamisen ja ennen kaikkea laulamisen intensiteetistä. Tällä levyllä, tämä joskus aika hengästyttävä intensiteetti, on hyvässä tasapainossa riittävän vaihtelevan ja rennosti rokkaavan materiaalin kanssa. Levy menee Romanon listalla ehkä jopa Top 5:seen, joka on tämän fanin suusta sanottuna paljon.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti