tiistai 25. lokakuuta 2022

Suede - Autofiction

Alkuaikojen Suede vierailee enää harvoin levylautasellani. Mietin usein, että miksi näin? Hitit ovat hittejä, on niitä kovia levyjäkin, mutta ei vaan jaksa kuunnella. Oltiin nuoria ja intohimoisia, sitten breikattiin lujaa, mutta tuo säilötty nuoruus ei enää kosketa. Varsin harmillista.

Monella monella tapaa, Suede on yhä relevantti, relevantimpi kuin koskaan urallaan. Onko yhtye viimein löytänyt oman aikuisen, mutta riittävän intohimoisen äänensä? Comeback-levy: Bloodsports (13) otettiin hyvin vastaan, tunnelmallisempi Night Thoughts (16) lähenteli erinomaista, sen itsekin viimein huomasin ja otin Sueden taas mukaan soittolistoilleni. The Blue Hour (18) on ollut minulle vaikeampi tapaus. Orkestraalinen ja hivenen mutkikas levy on osoittanut avautumisen merkkejä vasta tänä syksynä kun tuorein levy: Autofiction (22) teki läpimurron sisimpääni. Nyt aika tuntui taas otolliselta bändin kuunteluun. 

Brett Andersonin omalle äidilleen osoitettu She Still Leads Me On kuulosti ensi kuulemalta tyypillisen väkinäiseltä Suede-rallilta, joita on riittänyt vuosien ja vuosikymmenien aikana. On intohimoa, on yritystä, hyviä biisejäkin, mutta aivan liikaa mailan puristamista. Mutta ei enää. She Still Leads Me On on kasvanut kuuntelussa ja se on juurikin se käyntikortti tähän levyyn, jonka bändi itsekin on varsin osoittelevasti kertonut.

Personality Disorder polkee ja rollaa eteenpäin. Brettin puhelaulu on piristävä tyylipoikkeama, joka toimii albumimitassa hyvin, erottaa biisit varmasti toisistaan. Tämä kappale on kasvanut kuuntelussa.

Brettin laulua on kehuttu monissa levyarvioissa. En voi olla muuta kuin samaa mieltä. Ääni on intohimoinen, notkea, falsettinsa löytävä. Tuota falsettia Brett onkin säästellyt edellisillä levyillä, nyt taas mennään lujaa ja korkealta.

Suurimmat herkut tulevat levyn lopussa. What am I Without You? kuulostaa isolta ja otsikkonsa puolesta kaiken paljastavalta vereslihaiselta balladilta. Juuri sellainen se onkin. Tämän kappaleen kuulin ensi kerran sumuisessa juoksusäässä Pattijoella, juurillani. Tässä Bretukka antaa kaikkensa, kaikki kuulostaa todelta ja merkittävältä. Iso biisi.

Ollaan taas ison kysymyksen äärellä: haluanko omistaa tämän levyn fyysisenä äänitteenä? Ja onko se cd vai vinyyli? Sueden kukkein ura ajoittui cd:n kulta-aikaan (1993 - 2003), näin ollen jokainen omistamani Suede-platta on silkkaa lazeria. Vinyylin ostaminen on jotenkin vaikeaa, jos muu tuotanto cd-formaatissa...ja kyllähän cd useimmiten soi paremmin (mitä **ttua?) ja sitä voi kuunnella kivasti autossa. Eli kyttäilen, että missä kohtaa cd-kiekkoa saisi vähän alta kympin, niin sitten teen kaupat.

Alta löytyvä studiolive paljastaa, että homma on bändillä yhä hyvin hanskassa. Ensi kesänä voisi maistua live-Suedekin. Edellinen mahdollisuus oli viimevuotinen, ja ilmeisesti vahva Qstockin keikka Oulussa. Yhden kerran olen Sueden nähnytkin, nimittäin vuonna 2014 Ruisrockissa. Jostain syystä tuo keikka ei sytyttänyt. Ehkä en ollut vaan oikeissa fiiliksissä. Nyt voisin olla valmis.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti