Kevin Morby: This Is A Photograph

Kevin Morbyn edellinen levy, koronakeväänä ilmestynyt Sundowner (20) ui sielunmaastooni, hitain, mutta määrätietoisin vedoin. Muistan tuon koronakesän, kun öljysin kesällä terassia ja kuuntelin kyseistä albumia bluetooth-soittimestani. Toimi. Tosin unohdin levyn melkein vuodeksi, ennen kuin sen ostin itselleni vinyylinä. Onneksi ostin. Upea teos.

Tänä keväänä ilmestynyt This Is  A Photograph (22) on myös enimmäkseen täysosuma, sopivasti alt-rockgenren sivuun osuva albumi (ja artisti). Tietynlainen harmoninen folkrock-muoto puuttuu, musiikki kasvaa omista lähtökohdistaan, persoonallisesta tarinankerronnasta ja lauluilmaisusta. Äkkiseltään Morbyn puhemainen laulutapa vaikuttaa kovin huojuvalta ja jopa epälaulumaiselta. Mutta rytmiikka ja tunne on kohdillaan, loppujen lopuksi Morbyn ilmaisu venyy ja paukkuu mukavalla skaalalla. 

Aloituskappale This is Photograph suorastaan rokkaa, seuraava veisu A Random Act Of Kindness on yksi vuoden biisejä sen videota myöten. En ole kyllästynyt luukuttamaan tätä kappaletta. Hitaasti kasvava ja lopuksi suorastaan myrskyksi yltyvä veisu on täynnä ihanasti kaihertavaa sivullisuuden tunnetta, jota on vaikea vastustaa. Seuraavassa kappaleessa on oikeaoppisesti otettu naisääni mukaan feattaamaan. Evin Rae niminen naislaulaja laulaa säkeistöjä ja säkeistön pätkiä mukavasti Morbyn kanssa vuorotellen. Homma kulkee herkässä synkassa ja tämä Bittersweet, TN niminen kappale on myös yksi albumin helmiä.

Useissa levyissä on se tietty momentum-alue, vahvat kappaleet jotka määrittelevät levyn yleistunnelman ja sen hurmassa koko levy ylistetään erinomaiseksi, vaikka näennäisen koherentissa kokonaisuudessa olisi heikompiakin biisejä. Tarkkailen, että olenko julkistamassa levyn erinomaiseksi ennen aikojaan? En tunnusta, sillä löydän levyltä jo neljännen erinomaisen kappaleen, joka on myös järjestyksessään levyn neljäs biisi. Disappearing, mitä sanoisin? Kitara vaikertaa ja melodika. Hieno tunnelma.

Kakkospuolen avaa levyn toinen puhtaasti rokkaava biisi nimeltään: Rock Bottom. Homma on jännästi levällään ja samalla svengi pitää otteessaan, kotikutoinen, rupinenkin ja väliin on tallennettu paljon naurua, joka on varsin hauska oivallus. Missään kohtaa Morbyn ote ei notkahta. Kappaleet ovat kauttaaltaan riittävän vahvoja ja hänen oivaltavat videonsa ovat todellakin näkemisen arvoisia. Jotenkin artistin intohimo omaan tekemiseen välittyy.

Ja piti sanoa, että se levyn järjestyksessään seitsemäs kappale Five Easy Pieces on myös erinomainen, mutta jätetään vielä löytämisen varaakin, vielä on puolenkymmentä biisiä jäljellä. 

Jollain oudolla tavalla Morbysta tulee mieleen jopa kotimainen 22 Pistepirkko. Ehkä molemmista löytyy sellaista hyvää kotikutoisuuden ja särmikkyyden yhdistelmää. Kuulostaa jopa siltä, että monet kappaleet olisi vedetty ns.kerralla purkkiin, koska intensiteetti on jotenkin käsinkosketeltava. En tiedä onko näin.