Destroyer - Labyrinthitis

Hurray For The Riff Raff, Big Thief ja nyt Destroyer. Onko tässä laadun trilogia, tämän ajan hyvää ja innovatiivista rock-musaa?  Ainakin minun soittimissa soi näiden kolmen artistin tuotanto.

Destroyer on yhtä kuin viisikymppinen Dan Bejar ja hänen sessiomuusikkonsa. Kanadalainen Bejar vaikuttaa muun muassa The New Pornographersissa, mutta Destroyer on hänen luovuutensa ensisijainen kanava. Destroyeriin tutustuin jo albumin Poison Season (15) kautta. Ystäväni kehuma albumi jätti miellyttävän jälkimaun, mutta hukkui vuosien kasvavan äänitetulvan alle, kuten monelle levylle tahtoo käydä. Poison Season kurkisteli monien levykauppojen alelaarista houkuttelevana, mutta en osannut tarttua hetkeen ja ostaa tuo levy. Nyt harmittaa.

Destroyerin merkittävin albumi on lienee Kaputt (11) joka pääsi aikoinaan Pitchforkin vuosiäänestyksessä toiselle sijalle. Muutaman vuoden välein Bejar on julkaissut tasokkaista ja hivenen toisista poikkeavia albumeita. Jos Kaputt (11) oli täydellinen smooth-rockin käyntikortti, niin seuraaja Poison Season (15) oli hienovireinen askel rokimpaan suuntaan. Tätä seuranneet: ken (17) ja Have We Met (20) ovat vieneet Destroyeria enemmän tanssillisempaan suuntaan, joista jälkimmäinen on ollut autossani tehosoitossa koko talven. Jotenkin en ole saanut kyllikseni tuosta levystä.

Uusin Labyrinthitis (22) ilmestyi viime suoratoistopalveluihin perjantaina ja vinyyli ilmestyy vasta kesäkuussa. Voidaanko todeta levy julkaistuksi jos siitä ei tule sillä hetkellä fyysistä äänitettä? Vinyylien toimitusajat ovat nykyisin sen verran pitkät, että artisti laittaa levyn ensiksi suoratoistoon. Levynkerääjälle tämä on vähän pulmallinen juttu. Jos fyysisen äänitteen julkaisu siintää kovinkin pitkälle, niin mielenkiinto levyn suhteen kerkeää useimmiten laimeta. Pitää olla aika uskollinen fani, jotta sen levynkin haluaa kolmen kuukauden päästä ostaa. Tämä dilemma on läsnä Destroyerin uusimman kanssa. Tilaisinko vai en? 

Ensituntumani levystä on myönteinen jopa innostava. Uuden levyn kappaleet ovat vielä tarttuvampia ja tanssittavimpia aiempaan tuotantoon verrattuna. Liki seitsenminuuttinen It's In Your Heart Now avaa levyn vakuuttavasti. Kappaleen taustalla soi jännä kitarakierto, joka tuo mieleeni The Curen. Maltillinen kappale ei hötkyile, vaan jaksaa kasvattaa itsensä täyteen mittaan. Hieno aloitustsipale. Pirteä June julkaistiin vähän ennen levyä. Hitikästä, bassovoittoista ja tanssilattia kutsuu a'la slow motion. Jännisti rytmikäs ja jännästi nimetty: Tintoretto, it's for you, on toinen ennakkokappaleista. Koukutun.

Dan Bejarin laulua voi kutsua omaperäiseksi ja tunnistettavaksi. Paljon rytmikästä puhelaulua ja painavaa lyriikkaa näennäisen kevyen pinnan alla. Lyriikan tutkiminen tapahtuu kohdallani silloin kun istahdan sohvalle ja avaan levyn kannet. Fyysinen äänite on mietinnässä, mutta ihan vielä en paina: "tilaa-nappia"