lauantai 21. elokuuta 2021

Ismo Alanko. Viikinsaari. 20.8.2021.

Viikinsaaren soolokeikka käynnistetään kappaleella Hetki Hautausmaalla, Suomi Putos Puusta (90) albumin karulla kappaleella, jossa on vain Ismon ääni ja taustalla ropiseva vesisade. Tänään se sade onneksi puuttui. 

Aloituskappale resonoi täydellisesti tähän post-korona-aikaan. Missä me oltiin ennen koronaa? Itse olin toisella vuosikymmenellä, josta muistan paljon freesiä hetkiä ja katseita. Nyt naamat on peitetty maskeilla ja kaikki alankomaan voimakkaan keski-ikäiset fanit joutuvat piilottelemaan persooniaan. On vain syventyneitä juomuja ja roikkuvia poskia, kaikkialla ympärilläni. Ismo lataa aloituskappaleellakin heti palleaan, mä tuijotan kiveä jossa seisoo kuolleen toverini nimi, tänne mä päädyn itsekin vaikka kuinka riuhtoisin. Tunnen olevani yhteisellä keski-ikäisten (++) kuolinmarssilla, olemme taas pykälän lähempänä sitä lopullista...vapautumisenko hetkeä? 

Suorasta kuoleman silmään katsomisesta huolimatta tai sen myötä,  Ismon musiikki väreilee aina mystistä elämänvoimaa. Sitä se on aina tehnyt. Harva artisti laulaa näin suoraan...ja ilman ironiaa, näin väitän. Ismo on modernin aikamme harvoja runonlaulajia, karjalaisia itkijänaisia, jotka puhuvat asioista hämmentävän suoraan, mutta ei sittenkään liiaksi alleviivaten. Harvalle on suotu runonlaulannan lahja tässä mittakaavassa. Ismolle se on luonteva ilmaisutapa ja iso osa Suomen kansaa on polvillaan. Minä ainakin olen. 

Olen ehkä turhan tohkeissaan Ismosta ja tästä keikasta. Mutta siihen on syynsä. Ensinnäkin näin Ismon viimeksi livenä 11 vuotta sitten Tampereen Pakkahuoneella. (erinomainen keikka sekin: https://homesickhounds.blogspot.com/2010/07/hukattu-lankunkantaja.html Yksitoista vuotta on odottavalle aivan liian pitkä aika. Niin monta kertaa olen melkein mennyt Alangon keikalle, mutta aina on tullut jokin este tai keikat ovat olleet loppuunmyytyjä. Tänä perjantaisena elokuun iltana Viikinsaareen kokoontui satoja Ismo-faneja. Kannatus on pysynyt vakaana kaikki nämä vuodet. Eikä suotta, sillä näin omaperäistä ja vaikuttavaa musiikkia ei tee kukaan Suomessa. Taas innostuin, vaikka en ole kertonut keikasta nimeksikään.

Tällä Viikinsaaren reilulla kaksi tuntisella keikalla Ismo soitti vapaalla assosiaatiolla kappaleita uransa varrelta. Hassisen Koneen tuotannosta kuultiin mukavan leppoisa: Kulkurin iltakalja, aina vangitseva Tällä tiellä ja todella hyvin keikalla toiminut Harsoinen teräs. Siekkareiden Peltirummun kuulin vessan ovenkin takaa, ääni ja karsima valtasi koko Viikinsaareen, oli sitten lavan edessä tai kauempana snägärijonossa. Siekkareilta kuultiin vielä ainakin Rakkaudesta ja Kanoottilaulu.

Ismo on kautta artistiuransa ajan viljellyt varsin aromaattista ja eriterikastakin lyriikkaa. Välillä se on maistunut tietoiselta shokeeramisesta tai V-sanan maneerinomaiselta käytöltä. Pitääkö se **ttu tunkea joka lauseeseen. V''ttu! Onneksi tällainen lyriikka on sittenkin marginaalissa herran tuotannnossa. Yhtälailla Ismo tarttui tälläkin keikalla mietteliäihin kappaleihin: Risteys, Lintuperspektiivi, Kuka Puhuu, jotka iskevät ansiokkaasti elämän(sä) kipukohtiin.

Ismo säesti keikan aikana itseään joko kitaralla, pianolla tai pelkästään omalla äänellään. Jälkimmäistä ilmaisutyyliä tarjosivat avauskappaleen Hetki Hautausmaalle lisäksi vangitseva loilotus Laulu sekä perhesurmasta kertova Naapurin saunareissu. Tässä kohtaa väistämättä seurasin yleisön ilmeitä, jännitystä, epäuskoa, ihailua ja vapautumista. Miten se Ismo uskaltaa ja kehtaa. Karmiva tarina, mutta jollain tavalla oli tarpeellista kuulla se juuri tänä iltana. 

Keikan kohokohtiin kuului Seitsemän päivää. Alunperin Blanco Spirituals (08) levyltä löytävä juomisputkea kuvaava kappale kasvoi keikan aikana eeppisiin mittasuhteisiin. Biisin puolivälissä Ismo väritti kappaletta maanisella naurulla ja kitaroinnillaan. Puistattavaa ja vaikuttavaa.

Keikan kaikkia kappaleita en edes muista, mutta tunnistin liki jokaisen, lukuun ottamatta kahta uutta kappaletta, jotka mahdollisesti (eivät välttämättä) löytyvät syksyllä ilmestyvältä: Kaiken Maailman Kehtolauluja (21) levyltä, jonka Ismo on tehnyt yhdessä Oulun sinfoniaorkesterin kanssa. Levyn biisilistan perusteella puolet ovat uusia biisejä ja toinen puoli vanhojen uudelleen versiointeja.

Viilenevä elokuinen ilta tarjosi mahtavan live-elämyksen. On hämmästyttävää millaisella energialla ja suvereniteetillä kuusikymppinen artisti veti keikkansa läpi. Jos on keikkaillut noin neljäkymmentä vuotta ja useimmiten on pistänyt itsensä 110 prosenttisesti likoon, niin voi olettaa, että muusikon ammatti on varsin hyvin hanskassa. Onhan se, sillä tästä konsertista oli vaikea löytää mitään heikkouksia, ehkä ne muutamat biisit jotka olisi halunnut kuulla. Mutta, sehän soitti Nuorena syntyneenkin, eipä voi paljon valittaa.

https://www.youtube.com/watch?v=Uip5kZpZjzI




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti