sunnuntai 13. syyskuuta 2020

Beck - Hyperspace

Uutuuslevyt hukkuvat helposti aikaan ja unohtuvat aivan liian nopeasti. Jos levyjä edes jaksetaan julkaista. Ai se julkaisi levyn? No milloin? Ai vuosi sitten. Jota kuinkin näin myös viime vuonna ilmestyneen Beckin Hyperspacen (19) kohdalla. Ei ole ollut vähään aikaan minkäänlaisia odotusarvoja kyseisen herra Beck Hansenin musiikin suhteen. Edellinen Colors (17) meni vähän ohi. Rytmikäs ja viimeisen päälle tuunattu tanssilevy ei puhutellut riittävästi, vaikka sisälsi puhtaan Beck-klassikon: Dreams. Kun taas tätä levyä edeltänyt Morning Phase (14) oli paluuta hyvään ja folkahtavaan suuntaan, jonka lähin verrokki on artistin aikaisempi mestariteos: Sea Change (02). Joka on myös itselleni SE Beck-levy.

Kaikkinensa Beck Hansenin jo kolme vuosikymmentä kestänyt monipuolinen musiikkiura on tarjonnut tällekin kuulijalle lukuisia ilon hetkiä. Paitsi, että mies ja hänen musiikkinsa meinasi kokonaan unohtua viime vuosina.

Tuli kesä ja tuli yksi kirjastokäynti. Musiikkiosaston laarissa pilkisti Beckin uusin levy Hyperspace (19). Noh, annetaan mahdollisuus, ajattelin. Niinhän siinä kävi, kuten useinkin näissä blogijutuissa, että puolihuolimaton autosoittelu paljasti tämän levyn potentiaalin. Täydellinen loppukesän levy, vähän surumielinen, mutta täynnä kuuntelujen myötä kasvavia biisillisiä koukkuja.

Beck, tämä 2000-luvun Bowie, kalpea ja taiteellinen hahmo viitassaan, joka ei kaihda riskejä, mutta tekee kaiken omalla tunnistettavalla tyylillään. Niin tälläkin kertaa. Ostan tämän levyn.

Loppuun kaksi oleellista näytettä tältä hienolta levyltä. Helposti jää näkemättä artistin videot, kuten tämäkin puhutteleva:


Ja mieshän ei ole juuriaan unohtanut:

     




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti