Knipi - Knipi

Katkoviivoja aloittaa levyn hyvinkin egotrippimäisin tunnelmin. Vakuuttava aloitusbiisi, väittäisin että tuleva popklassikko, joka menee samaan sarjaan kuin Asvaltin Pinta, Matkustaja ja Valtatie, joka on sitä samaa tiellä kulkemisen tunnelmaa, niin että maestro itse oli jopa huvittunut tästä usein toistuvasta tematiikasta biiseissään.

1986 on albumin seuraava radiohitti. Nostalginen, tunnelmallinen, edelleen samassa pehmeässä popvirrassa uiva biisi kuin edellinen. "Tämä laulu on sulle, missä ikinä meet." Empaattinen kädenojennus hukkaan joutuneille ikätovereille, mutta ehkä myös omaelämänkerrallinen tuotos. Knipi onnistuu sanavalinnoissa huomattavasti paremmin kuin vaikka Pauli Hanhiniemi uudella Kolmannen Naisen levyllään. Knipin sanat sopivat paremmin biisin tunnelmaan ja ovat syvempiä sekä uskottavampia kuin Hanhiniemen vastaavat, jotka kliseenomaisesti toistavat vanhoja "kolmasnainen" fraaseja.

Sotku on kappale joka kirjoitettu käsittääkseni alun perin kolmannessa persoonassa, mutta biisin tehoa lisätäkseen, lauluntekijä muutti kappaleen minäkertojamuotoon. Olen rikkonut hänet, enkä ehjäksi saa, tätä en voi korjata. Sinänsä lyyrisesti ei mennä tässäkään kovin tuntemattomille vesille, mutta jokainen sana on harkittu ja toimiva. Hölösuu jatkaa rauhallisena balladina, jossa minä kertoja kertaa virheitään.

Menneestä ajasta on komea kappale ja kulkee vauhdikkaammin kuin pari edellistä veisua. Kaikin puolin nautittava ja hyvin sanoitettu biisi: Tulet menneestä ajasta, olet kasvot valokuvassa, muttet itseäs tunnista, olet joku muu. Simppeli, syvällinen ja hieno, ehkä oma suosikkini levyllä.

Seinäruusu ja kynnysmatto. Mitä sanoisin? Laatua on taas tarjolla. Kun jäljellä on vain me kaksi, kun kaikki muut on lähteneet, tanssiaisen kummajaiset. Oih, ihanasti sanottu. Hieno kohtaamisen merkitystä ylistävä kappale. "Kun jäljellä on vain me kaksi ja kun sydän halkeaa, tulla saa vaikka maailmanloppua, aivan sama, miten vaan."

Se on menoa nyt on lyyrisesti levyn parhaimmistoa: herään eteisestä vaatteet päällä ja mietin miten olen päässyt tähän pisteeseen. Epäonninen minäkertoja kaivelee sormustaan taskustaan ja miettii syntyjä syviä. Melodia toimii taas.

Musta aukko on taas nopeampaa kamaa. Toimii. En pyristele vastaan. Laatu pysyy ja jatkuu Maitojunan kautta levyn päättävään herkkään ja moni-ilmeiseen Värejä kappaleeseen, joka paketoi hienosti tämän esikoisalbumin. Todellakin, vasta esikoisalbumin, vaikka Knipille Egotripin riveissä lättyjä on tullut kymmenkunta sekä tämän lisäksi hän on tehnyt lukuisia kappaleita muille artisteille, kuten Anna Puulle ja Mariskalle.

Knipin esikoista voisi sanoa hyvinkin tekijänsä näköiseksi, sellaiseksi mitä tältä lahjakkaalta lauluntekijältä saattoi odottaa. Yleisilme on rauhallinen, mutta ei unettava. Jossain biiseissä mietin,  että miltä tämä kuulostaisi Mikki Kausteen laulamana, osana seuraavaa Egotrippi-levyä? Varmaan hyvältä. Mutta Knipin oma ääni kantaa koko levyn mitan ja varmasti niitä uusia laadukkaita biisejä syntyy Mikin laulettavaksi tulevaisuudessa. Sitä odotellessa nautin tästä pienestä suuresta levystä, jonka pinnan alla kuplii paljaaksi riisuttu nostalgia ja menneiden vuosien kaihoisat sävelet. Otan ne ilolla vastaan.

Eniten harmittelen sitä, että menin ostamaan Kolmannen Naisen uusimman levyn ilmestymispäivänä, enkä tätä Knipin täyteläistä herkkupakettia. Virhe täytyy korjata pikimmiten.