UB40 - Harmittoman hyvää

Tämä juttu kertoo enimmäkseen siitä, millainen oma suhteeni musiikin kuunteluun on tällä hetkellä, eli jokseenkin tylsä ja intohimoton. Rajusti sanottu ja tätä kautta myös itseäni rangaistu. On myönnettävä, että pitkään olen mennyt määrä edellä, levynkerääjä kun olen. Kymmenet, sadat, liki tuhannet (ehkä vähän liioittelen) viime aikojen levylöydöt ovat saaneet minut varsin tanakkaan ähkytilaan. Seurauksena on se, että levyjä on enemmän mitä ehtii kuunnella. Levyjen kiireetön kuuntelu on kuitenkin pitkänmatkan tavoitteeni, vaan mihin sen hukkasin?

Epäkiitollinen alustus myös tälle pitkän linjan elintasoreggaebändille UB40. Kyseinen bändi edustaa juuri sitä hieman päämäärätöntä, sopivan groovaavaa ja intohimoltaan vajavaista musiikillista sisältöä. Tätä on kiva kuunnella, mutta musa ei saa minua täysillä syttymään, mutta kuuntelen sittenkin. Tämä on myös bloggajalle keskeinen kysymys, miksi kirjoittaa jos ei ihan kympillä syty musaan, eikä edes ysillä. Musiikkitekstien, kuten muiden juttujen kirjoittamisen keskiössä on inspiraatio, kuinka täysi se on? Millaista kulmaa aiheeseen tarjoan tällä jutulla. Joskus vähän intohimottoman jutun jälkitiloissa saa otteen ehjemmästä inspiraatiosta ja seuraava juttu voi olla tunnelmaltaan vahvempi.

Myönnetään, että UB40 bändinä ei ole näytellyt kovin suurta osaa tämän musiikinrakastajan levyjentäyteisessä arjessa. Olen ollut aina siinä käsityksessä, että UB40 on tahkonnut hittejä hyvien cover-versioiden ansiosta. Onhan se näin, spotikan soitetuimmat UB40-biisit ovat lainakappaleita. Red Red Wine, Kingston town, (I Can't Help) Falling In Love With You ja I Got You Babe yhdessä Chrissie Hynden kanssa. Bändin menestynein studioalbumikin on puhtaasti lainakappaleista koostuva Labour of Love (83), joka on saanut seurakseen kaksi jatko-osaakin. Näistä lähtökohdista tarkastellen UB40 ei saavuta välitöntä arvostustani.



Niin kävi, että vuosien varrella ostelin bändin levyjä pikku hiljaa levyhyllyyni, kun niitä halvalla sain. Ekaksi hankin tuon jättimenestysalbumin Labour of Love (83), joka on varsin miellyttävää kuunneltavaa. Levyt: UB44 (82) ja Rat In The Kitchen (86) löysivät myös tiensä hyllyyni ja jäivät sinne, kuuntelemattomina. Näin käy aika ajoin, että ostan ns. euron parin kuraa ja unohdan levyt saman tien.

Pelastus löytyi bändin esikoisalbumin Signing Off (80) kautta. Tilasin tämän levyn puolihuolimattomasti jonkin levylähetykseni kylkiäisiksi. Työnhakulomakkeesta nimen ripannut bändi esitteli debyyttialbuminsa kannessa juurikin tätä kyseistä UB40-lomaketta. Levyn dubahtava reggeasoundi otti uneliaasti valtaansa. Soundi oli äärettömän hyvä ja biisit soljuivat eteenpäin rauhoittavina, mutta mielenkiintonsa säilyttäen. Itseasiassa 80-luvulta löytyykin useita vahvoja omaa materiaalia sisältäviä levyjä, kuten Geffery Morgan (84), Baggariddim (85), em. Rat In The Kitchen (86) ja UB40 (88). Kaikki levyt ovat helposti löydettävissä muutaman euron hintaan.

UB40 on ollut alusta alkaen varsin runsas kokoonpano ja se on toiminut samalla kokoonpanolla vuodet 1979-2008, jonka jälkeen kitaristi-laulaja Ali Campbell ja toinen perustajajäsen Astro jättivät yhtyeen. Bändi on nauttinut kautta vuosien varsin hyvää kaupallista menestystä. Menestyksekästä 80-lukua seurasi bändin myydyin levy (9 miljoonaa) Promises and Lies (93). Tämä nykyisin alelaarien riesana kunnostautunut levy pitää sisällään jättihitin Higher Ground joka ei suinkaan ole Stevie Wonder - cover, vaan ihan omaa käsialaa, toisin sanoen harvinainen poikkeus coverhitteihin perustuvan bändin ceeveessä.

Myöhemmästä tuotannosta nostan esiin luomusti nimetyn: Homegrown (03) albumin, joka on ollut tehosoitossa autossani. Levyn unelias Groove on pitänyt hyvin otteessaan. Bändin koko tuotanto on kuin yhtä samaa letkeää biisiä, tämä taustanykytys on pohjaltaan samaa, mutta pienillä rytmillisillä ja soitannollisilla mausteilla keitoksesta saadaan varsin nautittava.

Tämä aivan tuorekin UB40 siivu kuulostaa suorastaan harmittoman hyvältä: