Vinyylinnuohousta Tukholman muinaisluolista

En sano, että puntari värähti edellisiltana sadan tuolle puolen. Ollapa herra 47, ollapa pitkänlinjan levyseppo, tuo jokaisen kiven ja kannon kääntänyt muovinkerääjä, raskas, pitkä ja pitkän kierroksen tehnyt. Oli taas taistoon ryhdyttävä ja pilata tai täydentää Ruotsin lomamatkaa malttamattomilla musahaaveilla. Kuinka paljon sinulla on levyjä? Ehkä 4000 lp-levyä, 2000 cd:tä, mahdollisesti 1000 seiskatuumaista ja satoja kaksoiskappaleita myyntiin ja kavereille.

Mutta se ei riitä vieläkään. Ei, Ei ja vielä yksi vaisu ei. Tukholman St Eriksgatanin levykaupat saivat paikkansa auringossa. Record Hunter ja Skivbörsen, tuo Ruotsin vanhimmaksi levykaupaksi tituleeraava muinainen muovijättiläinen ohensivat lompakkoani säädyllisin ottein. Vain 660 kruunua ja 21 lättyä, 20 sinkkua ja yksi cd. Varsin kohtuullista.

Record Hunterilla olen käynyt elämäni aikani ehkä kaksi kertaa, edellinen visiitti oli noin 10 vuoden takaa. Hunterin pojat ovat myös Suomen levymessujen vakimyyjäkaartia, mukavia ja hyvällä tavalla hintatietoisia kauppiaita. Saapuessani kyseiseen levykauppaan kahta tuntia ennen sen sulkemisaikaa sukelsin heti päämäärätietoisesti alakerran aleosastolla. Niin sanottu 10 kruunun osasto tarjosi määrältään suuren, mutta laadultaan heikohkon valikoiman lp-levyjä. 20 minuutin tehotonkimisella napsaisin itselleni albumit: Santana: Borboletta(74), Jason & The Scorchers: Lost & Found(85), Hurriganes: Hot Wheels(75) ilman kansia, No Nukes hyväntekeväisyyslevyn. Sen sijaan 50 kruunulla 10 sinkkukasassa oli paljon hyvää ja liki soittamatonta muovimateriaalia. 20 sinkun kasaani mahtui muun muassa Cheap Trickia, George Harrisonia, George Michaelia, Primitivesia, Pretendersiä ja Roy Orbisonia.

On huvittavaa, valitettavaa ja ehkä säälittävää kuinka sitä nostaa esille juuri niitä artisteja jotka kolahtivat nuoruudessa, ajatelkaas nyt, The Primitives, The Pretenders ja Big Country. Kilahtaako kello? Se on vähän sama kuin itsepintaisesti ostaisin vain Reijo Taipaleen ja Francis Goyan levyjä, niiden kaksoiskappaleita ja eri painoksia. Tässä kohtaa levyjenkerääjän uraa ns. uuden vanhan albumin löytäminen on yhä vaikeampaa siksi sitä napsii sinkkuja, kaksoiskappaleita, erikoisversioita ja kuvittelee, että varmastihan tää Graham Parkerin: The Mona Lisa’s Sister(88) on edelleen relevantti ja kova kiekko, mutta mille kohderyhmälle? Kavereilleko? Vähemmässä määrin. Nuorille? Hei, jotain rajaa. Itselleni? Kyllä, neljänneksi tai viidenneksi versioksi.

Skivbörsen olikin sitten varsinainen grahamparker- ja stevegibbonskiekkojen hautuumaa. Lähestulkoon koko Graham Parkerin tuotanto makaisi syvällä levykaupan aleosastolla 10-20 kruunun haarukassa. Steve Gibbons Bandin: Down In The Bunker, Rollin, Street Parade ja Live ovat edelleen alelaarien perusriesat. Mistä löytyisi ihmisiä joille voisi jakaa ilmaiseksi näitä Steve Gibbons Bandin mukiinmeneviä pubrock-levyjä? Nouseeko löysähkö ja vähän rollaripohjainen pubirock uuteen kukoistukseen? Ei se kyllä nouse.

Onneksi nuhjuinen ja pölyinen kellariluola piti sisällään ihan kelpo aarteita. Ny Inkommet – laarista tärähti silmien eteen Neil Youngin Tonight’s the Night(75) originaalina jenkkipainoksena 80 kruunulla. Kannessa oli hieman kulumaa, levy oli likainen, muttei naarmuinen. Eikä siinä kaikki David Bowien: Space Oddity(69) ja Ike&Tina Turnerin: River Deep Mountain High(69) lähtivät molemmat 20 kruunun kappalehintaan. Uuh, vähän alkoi jo hengästyttämään. Rollareiden Throught the Past Darkly(68) kokoelma maksoi octacon-kannella sen 20 ekee. Perskeles! Alakerran parkergibbons aleluolasta kuokin esiin muun muassa The Nitsiä, James Tayloria, Richard Thompsonia, Beach Boysia(aina), The Animalsia ja muita setäisiä perusrocklevyjä. Kaikki nämä hintahaarukassa 10-40 kruunua. Pisteenä Iin päälle levykaupan myyjä pyöristi mojovan viittäsataa kruunua hipovan kasan neljään sataan. Aargh, miltei laskin alleni.

Levykaupasta lähti Tunnelbanaa kohden hikinen jannu käsissään usean kilon levypunnukset. Now i have to training my muscles heitin vielä levymyyjälle kömpelöllä englannilla. Jotenkin hupaisaa oli marssia ICA-markettiin, ostaa vesipullo ja Kick-patukka, sulatella intensiivistä kaksituntistani levyjentonkimisen ytimisessä. Kyllä, olin löytänyt noina pyhinä tunteita yhteyden finniposkieni tietämättömyyteen, hikoaviin kämmenpohjiin ja hahmottomien populaariunelmian hamuamiseen. Olin yhä siellä, 80-luvulla, alussa mutta lopussa, etsimässä vitaalista suuntaviittaa, musiikillista ruisketta suoniini. Ja vielä, olla samalla piikkipaikalla, samojen aineiden kanssa touhuamassa. Ja kyllä, vielä kerran kicksinsä täysimittaisena saava. Kiitän.

Vähän tosin harmitti kun se Julian Copen: Trampolene(87) maxisinkku jäi laariin.