sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Mitäs, Missä, Milloin ja Miksi? - Levynkerääjän turinat osa.4

Sitä aidosti hämmästelee, että jaksaa vääntää näitä blogijuttuja kun lapset pyörii jaloissa, että pystyy ja kykenee vääntämään näitä blogijuttuja ruuhkavuosien ruuhkaisimmassa kohdassa. Toisaalta inhoan käsitettä: "ruuhkavuodet", se on niin keskiluokkainen ja helppo perustelu sille miksi elämä on vaikeaa. Ei se ole niin vaikeaa, se on vaan niin täynnä kaikkea...ihanaa ja houkuttelevaa, kuten musiikinkuuntelu ja levyjenkeräys. Kaksi melko turhaa asiaa, varsinkin jälkimmäinen kun sen musiikin saa ilmaiseksi joka tapauksessa.

Mutta on aina luotava perustelu tälle perusteettomalle toiminnalle, että kerätä levyjä, vaikuttua niistä ja jopa lausahtaa jotain kulttuurillisesti kestäviä perusteita albumiformaattien ihanuudelle. Niin täytyy tehdä, ei ole muuta keinoa mennä eteenpäin, sillä tottahan toki musiikinkuuntelu on eteenpäin vievä voima vaikkakin sävelet voivat olla tuttuja ja ennalta-arvattavia, oman maun mukaisia.

Ollaan nyt tässä ja kaivetaan se musta kiekko paperisesta pussista. Näen vielä jotain, vielä paremmin kun on lukulasit päällä. Lp-levy on turva, se on ystävä joka istuu viereen. Laittaa käden olkapäälle, kaataa lasiin hyvää juotavaa (nyt kaadan), avaa näkymään sisälleni ja mitä siellä näkyykään? Siellä on poika mopon selässä tai pilvien päällä, siellä on juhannus vuodelta -89, siellä on kasvoja, kohtaamisia, hikipisaroita, sisäänpäin valuneita kyyneliä. Siellä on ensimmäinen iso leimahdus, tunnevoiman pelottava ja pidättelemätön voima, siellä on ennen kaikkea mielen ja sydämen harharetki, hämmästyttävän hölmö matka populaarimusasaasteen vietävänä.  Mutta siellä on sittenkin se syvin jälki, miten minusta tuli minä, millaiseen muottiin tunnehahmoni valettiin? Sellaiseen muottiin, että sitä ei voi enää särkeä. Se olen minä joka koen ja tunnen musiikkini raskaan tai keveän, syvän tai unenomaisen maailman.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti