Mitäs, Missä, Milloin ja Miksi? - Levynkerääjän turinat osa.4

Sitä aidosti hämmästelee, että jaksaa vääntää näitä blogijuttuja kun lapset pyörii jaloissa, että pystyy ja kykenee vääntämään näitä blogijuttuja ruuhkavuosien ruuhkaisimmassa kohdassa. Toisaalta inhoan käsitettä: "ruuhkavuodet", se on niin keskiluokkainen ja helppo perustelu sille miksi elämä on vaikeaa. Ei se ole niin vaikeaa, se on vaan niin täynnä kaikkea...ihanaa ja houkuttelevaa, kuten musiikinkuuntelu ja levyjenkeräys. Kaksi melko turhaa asiaa, varsinkin jälkimmäinen kun sen musiikin saa ilmaiseksi joka tapauksessa.

Mutta on aina luotava perustelu tälle perusteettomalle toiminnalle, että kerätä levyjä, vaikuttua niistä ja jopa lausahtaa jotain kulttuurillisesti kestäviä perusteita albumiformaattien ihanuudelle. Niin täytyy tehdä, ei ole muuta keinoa mennä eteenpäin, sillä tottahan toki musiikinkuuntelu on eteenpäin vievä voima vaikkakin sävelet voivat olla tuttuja ja ennalta-arvattavia, oman maun mukaisia.

Ollaan nyt tässä ja kaivetaan se musta kiekko paperisesta pussista. Näen vielä jotain, vielä paremmin kun on lukulasit päällä. Lp-levy on turva, se on ystävä joka istuu viereen. Laittaa käden olkapäälle, kaataa lasiin hyvää juotavaa (nyt kaadan), avaa näkymään sisälleni ja mitä siellä näkyykään? Siellä on poika mopon selässä tai pilvien päällä, siellä on juhannus vuodelta -89, siellä on kasvoja, kohtaamisia, hikipisaroita, sisäänpäin valuneita kyyneliä. Siellä on ensimmäinen iso leimahdus, tunnevoiman pelottava ja pidättelemätön voima, siellä on ennen kaikkea mielen ja sydämen harharetki, hämmästyttävän hölmö matka populaarimusasaasteen vietävänä.  Mutta siellä on sittenkin se syvin jälki, miten minusta tuli minä, millaiseen muottiin tunnehahmoni valettiin? Sellaiseen muottiin, että sitä ei voi enää särkeä. Se olen minä joka koen ja tunnen musiikkini raskaan tai keveän, syvän tai unenomaisen maailman.

Yari, Kanerva - Telakka 24.3.2018

Kevättalven valoisammat illat ovat ajaneet miehen keikoille melkein viikoittain. On jälleen tilanne, että lapset on saatu nukkumaan ja bussi lähtee Lempäälästä Tampereelle klo:21.55. Telakan hauskasti nimetty: SÄV/SAN-festivaali kutsuu.

Kanerva. Uusi tuttavuus, naispuolinen singer-songwriter. Näitähän riittää, näitä mielenkiintoisia debytantteja, on Vestaa, Karinaa ja Kanervaa. Kaunista, kurkoittelevaa, ehkä vähän särmätöntä. Lähin vertailukohta lienee sittenkin Laura Moisio, sanoisin, että Kanerva on city-versio Moisiolle, pätevää ja osaavaa, mutta yltääkö Moision sielukkuuteen? Ehkä yltääkin?
Kanerva heitti sähköisen kitaransa kera varmaotteisen ja kiinnostavan keikan. Uusi levy Paritanssi(18) soitettiin aikalailla kokonaan. Ei sinänsä mitään huonoa sanottavaa, mutta levyn ostamista mietin, että onko se tarpeellista kun ostin Laura Moision uusimman vastikään.

Yari, eli Jari Knuutinen Pohjois-karjalasta on legendaarisen Se - yhtyeen kantava voima. Heitti reilun tunnin soolokeikan, välillä sähköpianon ja välillä sähkökitaran kanssa. Niin, Se yhtye on itselleni pitkälti tuntematon kortti. Bändin 70-80-luvun vaihteen albumit ovat klassikoita ja hinnoissaan. Itselleni kosketus Yarin musiikkiin tulee kahden sooloalbumin kautta: Rakkauden Kieli(89) ja Apinoiden Planeetta(92). Molemmat vahvoja ja mielenkiintoisia albumeita. Svart recordsin kautta tosin ilmestyi viime vuonna uusintapainos Se-yhtyeen debyytistä: ...Ja me tehtiin rakkautta...(79), mutta ilmeisesti se myytiin hetkessä loppuun!? Juurikaan sitä ei levykaupan hyllyillä enää liiku.

Yari soitti Telakan noin puolentoistatunnin hyvän läpileikkauksen koko urastaan. Tuntematta kovin hyvin Se-yhtyeem tuotantoa, niin pystyin uskottavasti päättelemään, että yli puolen oli Se-yhtyeen kamaa 70-80-luvun vaihteessa ja seassa Yarin soolobiisejä tuolta ajalta kuten Kevyesti Puoli Viiteen ja Ollaan Naurettu Niin Kauan. Ilahduttavasti Yari soitti myös yhden biisin Apinoiden Planeetalta, eli lievähkö hitin Punaista Vaniljaa. Myös Rakkauden Kieleltä tuli ainakin hersyvän hauska: Tytöt Hymyilee. Myös uusia, levyttämättömiä kappaleita oli setissä muutamia ja todennäköisesti jotain myös viimeisimmältä sooloalbumilta: 12 Askelta(99), jota ei myöskään taida saada enää mistään.

Yarin keikan efekti oli mielenkiintoinen. Olin keikalla hieman väsyneessä tilassa. Vastaanottokykyni ei ollut paras mahdollinen suurempaan hurmioitumiseen, mutta tästäkin huolimatta biisien erinomaisuus teki vaikutuksen, siis siitäkin huolimatta, että en tunnistanut puoliakaan biiseistä. Yarin uudetkin biisit kuulostivat hyvältä ellei erinomaisilta. On mielenkiintoista, että miksi uutta levyä ei ole vielä ilmestynyt? Yari oli ilmeisesti puuhaillut noin vuosi sitten yhteislevyä Litku Klemetin kanssa, mutta työ oli jäänyt kesken. Onko kuitenkin sooloalbumi tulossa? Mitään vakavampaa vihjettä siihen suuntaan ei tämäkään keikka antanut. Kyseessä on kuitenkin merkittävä lauluntekijä, joka karismallaan vaivatta täysin Telakan lauantai-illan. Olisi harmi jos populaarimman musan levyttäminen Yarin osalta on päätepisteessä. Leffamusaahan mies on tehnyt kai kaikki nämä vuodet, ilmeisesti elannon kannalta parempi juttu kuin merkittävän, mutta helposti marginaaliin jäävän popalbumin tekeminen.