lauantai 3. maaliskuuta 2018

Daven viimeisimmät edesottamukset

Niitä levyjä on tullut vaan niin paljon, että sitä kaikki on seonnut laskuissa. Niin, oli se Annan Kitaran Laulaa, tuliks sen jälkeen mitään mielenkiintoista? No vaikka kuinka. Jos hypätäänkin 20 vuotta eteenpäin noista ajoista, suunnilleen tähän päivään. Tuli se kovasti(ja tarpeettomasti) kehuttu akustinen soololevy: Ajaton on Ajoissa(15). Levy sai kunniakkaan vinyyliprässin sekä(harvalukuisen) rockmedian hymistelyn. Mutta itse levy ei ole mielestäni kovin erikoinen. Biisillisesti ei parhaimmasta päästä ja Dave kuulostaa tällä levyllä jotenkin väsyneeltä ja ponnettomalta.

Ehkä Dave luuli olevansa pian Pai Pai Kamaa ja vuosi tämän jälkeen julkaisi räväkän: V(16) albumin joka taisi mennä kaikilta enimmäkseen ohi. Mutta kyseessä on selkeästi virkeämpi levy kuin edellinen. Pai Pai Kamaa ja Maailma on Ihan Mitä Vaan aloittavat levyn vahvasti, molemmat tulevia Dave-klassikoita(unohtuneita sellaisia koska matskuu on niin ...tusti). Loistavaa- Hovissa Tanssitaan ja Ajaja ovat pieniä musiikillisia irtiottoja kamarimusiikki- ja mustalaismusasävyineen. Tavallinen T on hämmentävän erikoinen ja yksioikoisen hauska vedätys(suorastaan), tykkään. Kalifooorniaan - Joululaulu on myös oudon hauska veto. Muu materiaali tasapainoilee ja täydentää tätä yllättävän virkeää pitkäsoittoa, joka ilmestyi ainoastaan cd-formaatissa suoratoistopalvelujen lisäksi.

Viime vuoden lopulla ilmestyi vielä irtonaisen hyvä kitaralevy: Go(17). Kymmenen biisin lennokas kokonaisuus, jossa on muutama perusteltu instrumentaali mukana. Here for You, Soft Hoover ja Yea, I'm Lazy nousevat kaikki Dave englanninkielisen tuotannon paremmalle puoliskolle. A Western View on todella hyvänkuuloinen instrumentaali ja toinen instrumentaali, hauskasti nimetty Les Paul as a Young Man ei jää paljoa jälkeen. Cold White Night on huumorin puolelle vedetty murinablues, samoin lopetusbiisi Dalalai vetää ilmaisun aika leikkisille vesille. Tässä on yksi Dave Lindholmin vahvuuksia, uskallus vetää välillä ihan överit, viedä tulkinta sellaisille vesille josta ei ihan ohkaisella karismalla pääse kuivalle maalle. Mutta Daven tapauksessa karisma kestää.

Dave Lindholm on sellaisessa asemassa suomalaisessa rockkentässä, että levyjä voi julkaista vuosittain, joskus useammankin. Sen verran ostajia kai riittää, että ihan persnetolle ei mene. Minkään bisneksen kanssahan levynmyynnissä ei ole oltu tekemisissä enää vuosiin, voi olla, että Cheek, Antti Tuisku, Pariisin Kevät ym. lyövät vielä leivillä jonkin verran levynmyynnilläkin, mutta kun puhutaan perinteisemmästä rytmimusiikista, niin en usko, että artistit levyistä paljon leivän päälle enää saa. Hienoa, että maassamme on sen verran musiikin rakastajia tuolla yläpäässäkin, että hyvää musiikkia jaksetaan julkaista huonoista markkina-asetelmista huolimatta. Toisaalta Daven viime joulukuinen TTT-Klubin keikka oli hetkessä loppuunmyyty, että allekirjoittaneellakin jäi luu käteen. Niin ja tätä Go(17) levyn vinyyliversiota joudun hetken tosissani metsästämään, sillä se oli myyty monista levykaupoista loppuun. Kannatti metsästää ja maksaa se 21,90 € tästä erinomaisesta levystä.

Ja tässä vähän vanhempaa Davea hyvin vanhan bluesbiisin kimpussa:




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti