Samuli Putro - Valkoinen Hetero

Mitä tapahtui Valkoiselle heterolle? Se hukkui jonnekin alkutalveen, saiko lienee nuivia arvioita osakseen, porukka piti Putroa menneen talven lumena, mies suli pois vaikka talvi jatkui kesäkuulle asti. Olivatko konetaustat monille liikaa, oli niin helppo sanoa: missä on tavalliset hautajaiset, missä todella kaunis? Isot biisit puuttuivat, tää on tällaista mukavaa ja ennalta-arvattavaa Putroa. Niin, sanoiko joku näin?

Ostin Valkoisen Heteron noin kuukausi sitten vinyylinä. Olin aikaisemmit kuullut levyn nimibiisin ja tarttuvan Matkamuistot kappaleen. Kritiikeissä puhuttiin, että Putron tekstit eivät uusiudu, että hän on jäänyt omalle mukavuusalueelleen. Ehkä jossain määrin näin, toisaalta edelliset albumit: Tavalliset Hautajaiset(12) ja Taitekohdassa(14) pitivät sisällään paljon muutakin kuin keski-ikäisen edelleen sinkkuvaihteella kulkevan miehen globaalia tuskaa. Esimerkiksi biisit: Puolisoni nyt ja Milloin Jätkät Tulee lavensivat hienosti Putron artistikuvaa. Putro ei missään tapauksessa ole yhden teeman vanki, vaan Putron alati terävä kynä värittää hienosti kaikkia ihmiselämän osa-alueita.

Valkoinen Hetero on tarpeellinen teema-albumi tämän ajan, edelleen eksyneestä mieshahmosta. Se on kuin Zen Cafen Vuokralaisen(02) päivitys, mitä tapahtui 15 vuoden aikana? Päähenkilö riutui ja liukui kohti keski-ikää, teki velvollisuutensa, perusti perheen, sai lapset, säilytti suhteet lapsensa äitiin. Valkoinen hetero on tämän ajan miehen pelottava synteesi, hieman valkoiselle vihalle haiskahtava, valtaa ja asemaa itselle mielellään ottava, mutta kuitenkin tavallinen suomalainen mies, tunteva omassa rikkonaisuudessaan.

En ole ainoa joka kärkkäästi tulkitsee Samulin hienoja tekstejä. Voi olla, että meitä tulkitsijoita ja "tietäjiä" on ´riesaksi asti. Tärkeintä lienee se, että artisti liikuttaa musiikillaan jotain sisälläni, esittää kysymyksiä, luo yhteyksiä ja antaa oivalluksia, kyynisyydessään ja alleviivaavuudessaankin luo tarkkaa ja tarpeellista valkoisen heteron ajankuvaa. "Olen valkoinen hetero, mulle naiseksi alatko?"

Myös musiikillisesti Putro on ottanut rohkean ja onnistuneen harppauksen tuntemattomaan. Minimalistiset konetaustat sopivat mielestäni hyvin Putron lausuntatyyliselle laululle.

Kappaleiden aihealue on saanut kritiikkiä, aivan liiaksi tätä Valkoisen Heteron urbaania tuskaa, totuttua Putroa. Osittain varmaan näin, Putron kyllä tunnistaa lyriikoistaan, teksteiltä on sama vanha kyyninen viilto on jäljellä. Onko se huono asia?