Itselleni AC/DC edustaa rollareiden
musiikillista pikkuveljeä, samanlaista musiikillisen muodon
selkeyttä ja tunnistettavuutta.
Täytyy heti kärkeen tunnustaa, että kyseisen aussibändin tuotanto ei ole mitenkään täydellisesti hallussa, omistan levyjä vähän sieltä sun täältä bändin uran varrelta, kaiken kaikkiaan noin kymmenkunta levyä löytyy hyllystä.
Täytyy heti kärkeen tunnustaa, että kyseisen aussibändin tuotanto ei ole mitenkään täydellisesti hallussa, omistan levyjä vähän sieltä sun täältä bändin uran varrelta, kaiken kaikkiaan noin kymmenkunta levyä löytyy hyllystä.
Eilen kirpparilta vitosella löytämäni High
Voltage(76) pitää sisällään niinkin keskeisiä ac/dc-veisuja
kuin TNT, It's a long way to the top ja The Jack.
Äkkipureskelun perusteella ja vuosikausien kyseisten hittien
pakkosyötön vuoksi levy tarjoa mitään erityislaatuista...paitsi
nämä äärettömän kovat biisit. Voisin väittää, että AC/DC löysi
tyylinsä heti ensilevyillä ja se ei ole muuttunut missään
vaiheessa. Pysyvyys on se juttu, turha muuttaa toimivaa reseptiä.
AC/DC:n fanit eivät todellakaan odota mitään tyylimuutosta, vaan
samat nakit ja muusi tarjotaan vuodesta toiseen.
Kysymys kuuluu, että voiko
samantyyliset levyt olla vuodesta toiseen kiinnostavia ja
relevantteja, että jaksammeko oikeasti kuunnella uutta AC/DC:n levyä
ja digata siitä aidosti? Haluaisin sanoa, että minä ainakin
haluan, mutta en ole varma puhunko totta? Fani on useimmiten lojaali
bändillensä ja toivoo, että tietyt asiat tapahtuvat(toistuvat)
uusimmalla levyllä. Pitkän linjan Rolling Stones-fanina odotan
kieltämättä tuttua ja turvallista juurihoitoa vuodesta toiseen,
soulahtavaa, mutta kulmikasta lantion liikettä. AC/DC:n väripaletti
ei yllä ihan rollareiden tasolle, mutta oman linjan pitäminen ja
tinkimätön soittamisen asenne on aina kunnioitettavaa.
Nyky-AC/DC on enää muutama tai yksi
alkuperäinen palanen, johon on liitetty muita paloja bändin
lähipiiristä ja fanikerhosta. AC/DC taitaa olla nykyään
pelkästään yhtä kuin Angus Young? Ellei Brian Johnson vielä
palaa ruoriin ääniongelmista toivuttuaan. Rock or Bust(14)
näillä näkymin on jäämässä bändin ylvääksi joutsenlauluksi, niin, odotammeko edes uutta
levyä? Minä odotan, mutta Rolling Stonesilta...sinä, ehkä
AC/DC:tä. Arvostan aidosti toivettasi.
Lopun ajathan ovat käsillä ja lopun
aika on jo toteuttanut tehtäväänsä, rokin suuret nimet
kaatuvat yksi toisensa perään. Ajan kuluminen on väistämätöntä.
Elämme rokin viimeisiä vuosia, muutama keskeinen dinosarus vielä
möyrii taistelukentällä, mutta ei varmasti enää kovin montaa
vuotta. Missä kohtaa rokista tuli tällaista sentimentaalista
muistelua, jopa puhdasta surua? Tämänhän piti olla nuorukaisten
laji. Niin missä ovat ne nuoret ovat rokin kentältä? Tai ehkä
aiheellista onkin kysyä: missä minä olen?
Vielä AC/DC:sta, olen sentään
diggaillut bändin levyjä tasaisesti uran varrelta. Ensimmäinen
omistamani oli yksi bändin huonoimpia: Blow Up Your Video(88).
Tosin Heatseeker ja This Means War olivat kovia biisejä ja ovat
edelleen. Myös välilevynä pidetty Fly on the Wall(85)
löytyy levyhyllystäni sekä oleelliset: Back in Black(80) ja For Those
About Rock(81). Brian Johnsonin kausi on hyvin edustettuna, mutta Bon
Scottin ajalta löytyy vain em: High Voltage(76) ja tietenkin
klassikko: Highway to Hell(79).
Ei silti, jokainen uusi AC/DC-platta on
tullut tsekattua jollain tasolla. Ballbreaker(95) oli
aikoinaan odotuksen arvoinen. Stiff Upper Lip(00) meni täysin
ohi. Black Ice(08) sisälsi joitain hyviä biisejä, mutta oli
ehkä vähän liian pitkä. Uusin Rock or Bust(14) on kuulematta,
toistaiseksi. Puhuvat, että se olisi hyvä levy. Näin varmaan on, mutta tämä alkuaikojen biisi jos mikään on puhdasta rokkenrollin täydellisyyttä:
No ni. Täytyy todeta, että hienoa, että olet löytänyt "äijärokkiakin" hyllyysi ja miehekästä solistia ainakin äänellisesti :)
VastaaPoistaAc/Dc, mitä siitä nyt voi sanoa tai pitäisi. Bändi joka on ollut aina, ainakin minun musaelämäni joka reilusti yli 30v jo potkinut. Kolmesti olen ukot livena nähnyt ja aina tyytyväisenä poistunut. Minusta bändi elää livena niinkuin suurin osa rokkia vääntävistä bändeistä. Ukot ottavat yksinkertaisesti yleisönsä. En tiedä kuinka paljon yleisössä on tätä väkeä, että kun tulivat lähelle soittamaan ja pitäähän se nähdä, että voi sanoa, että olen bändin livena nähnyt. Yhtään levya omista tai korkeintaan sen cd-kokoelman.
Onko Ac/Dc aina hyvä levyllisesti. Ei ole. Viimeisimmät levyt eivät ole kovin luovia tai inspiroivia. Tosin uusin oli. Tämä pätenee aika pitkälti moniin bändeihin, jotka ovat rokkisirkuksessa olleet pitkään. Alussa nuoruuden raivo, into ja nälkä saavuttaa suosiota. Luovuus tapissaan. Mietin tuota rollareita ja muita jyriä. Hyvin suurelle osalle käy näin. Alussa upeaa luovuutta, lopussa ei niinkään. Rollarit tehneet hyvin vaihtelevia levyjä tasoltaan myös. Suuri osahan kuuluu jo kategoriaan joista ei voi sanoa pahaa esim. kriitikot pahaa, koska eihän niistä vaan voi, vaikka levy nyt kummoinen olisi. kriitikot ei jatkoon.
Kyllähän se totuus on, että Ac/Dc:n parhaat levyt ovat melkein tehty molempien solistien alkuvaiheessa. Silti bändi on monipuolinenkin. Ei kaikki niin samaa ole, jos paremmin tutustuu. Pohjat toki samat, mutta kai se johonkin pitää kivijalka laittaa. Minusta Ac/dc on tosiaan livebändi, show:ta. Tarjonnut vuosikymmeniä tätä, niin kuin Rollarit ja moni muukin katoava vara nykyajan bisneksessa. Maailma tarvi näitä dinosauruksia, ainakin minä. Jopa Dylaniakin :)
Komea ja täydentävä vastakommentti. Tattista. Joo, voi siinä tuotannossa vähän vaihteluakin olla. Ny on tehty hienoja joutsenlauluja, Bowie,Cohen, ehkä jopa tuo Rollareiden tuleva blueslevy. Ihan viimeisellä suoralla monet rokkarit vielä intoutuvat ja pistävät kaiken kehiin. Voiskohan aussipojilta tulla vielä yks isompi jööti jos Brian palaa kehiin!?
VastaaPoista