sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Ryan Adams - Kantrirokin huutavin haava.

Löysin Ryan Adamsin vuonna 2001 katsoessani jo ajat sitten kuopattua Moon Tv:ta. Ruutuun ilmestyi mustavalkoinen musiikkivideo, jollain kömpelöllä tavalla svengaava veisu Answering Bell osui ja upposi heti tuolloin hyvin levottoman lihani syvimpään sopukkaan. Meni päiviä, ehkä viikkoja ennen kuin sain selville artistin nimen. Tässä kohtaa kiitän blogikollegaani A-Houndia joka ohjasi minut Ryanin tuhdin kakkosalbumin: Gold(01) pariin.



Ryanin musiikki täytti tuolloin täydellisesti levottoman poikamiestilani. Musiikki oli pelkkää vuotavaa haavaa, katkeransuloista ja letkeästi svengaavaa. Käytän usein ja mielelläni termiä "haava" kun puhun ns. syväluotaavasta musiikista. Mitä tällä oikeasti tarkoitan, tiedänkö sitä oikein itsekään? Mietitään ja avataan. Tehdä musiikkia haavasta on jonkin sisimmän ehkä vaurioituneen kohdan paljastamista, että kaikki ei ole ihan hyvin, että on sattunut ja mahdollisesti juuri nyt sattuu vielä enemmän. Eikä siinä kaikki, tämä pohjakosketus on jo totuttu ja jopa tavoiteltava, bluesiin voi rakastua, siihen katkeransuloiseen toivottomuuden syleilyyn...ja loppujen lopuksi se kantaa eteenpäin, sävyttää elämää syksyn syvillä väreillä, antaa elämälle toden tuntua, kohottaa harmaata arkeamme, vaikkakin sisäavaruudesta käsin. Ryanin musiikki on tunnelmaltaan automaattisesti jotain tällaista, vaikka eivät ne tekstit ja biisit ole pelkästään synkistelyä.

Goldin(01) jälkeen Ryan julkaisi albumeja hurjalla tahdilla. Välityöksi tituleerattu Demolition(02) oli täynnä toinen toista hienompia biisejä, varsin aliarvostettu albumi. Vuonna 2003 tiskiin ladattiin Ryanin virallinen rokkiplatta: Rock'n Roll(03) ja umpisyvä Love is Hell(03). Tosiaan, Love is Hell(03) julkaistiin alkuun kahtena erillisenä ep-levynä ja vasta seuraavana vuonna kokonaisena albumina. Jälkeenpäin kuunneltuna ja tarkasteltuna Ryanin alkupään albumit ovat vain ja ainoastaan täynnä toinen toistaan hienompia kappaleita. Julkaisutahti ei syönyt laatua, ei vielä tässä vaiheessa. Kuka muistaa Love Is Hellilta kappaleet: Shadowlands, Please Do Not Let Me Go tai huikean Oasis-coverin Wonderwall? Käsittääkseni Love Is Hellin taustalla on niinkin traaginen asia kuin tyttöystävän kuolema.

Vuoden 2005 alussa tuli tieto, että Ryan Adams aikoo julkaista tänä vuonna 3 albumia, joista ensimmäinen on tupla. Okei, vuonna 2005 julkaistiin albumit: Cold Roses(05), Jacksonville City Nights(05) ja 29(05). Ostin jokaisen näistä albumeista tuoreeltaan ja jokainen niistä on muodostunut minulle rakkaaksi. Jälkeenpäin tarkasteltuna pieni tiivistäminen olisi tehnyt terää, ainakin Cold Rosesille ja Jacksonville City Nightsille. Tähän päivään mennessä Ryan julkaisi vielä muutaman albumin, raitistui, meni naimisiin, julkaisi kaksi kirjaa ja piti parisen vuotta luovaa levytystaukoa(onneksi?)

Yksi suurimpia suruja on se, että en ole Ryanin nähnyt vielä kertaakaan livenä. Suomessa hän on tiettävästi vieraillut vain kerran, vuonna 2002. Ryanin livekonsertit ovat kuulemma omanlaisia tapauksia, improvisaation, tarinoiden ja arvaamattomuuden juhlaa. Nyt kun Ryan Adamsin live-esiintymiset ovat Menieren taudin takia vähäisempiä, niin menneiden vuosien railakkuutta(=sekopäisyyttä) tuskin enää odotettavissa. Tosin uusimmissa haastatteluissa Ryan on kertonut, että Marihuanan polttelu on helpottanut taudin tuomia korva-ongelmia. Niin, en tiedä miten tähän tietoon suhtautuu, muuta kuin it's only rock'n roll, but i like it!

Ihka uusi, tänä syksynä ilmestynyt Ryan albumi: Ryan Adams(14) on hitaanlaisen tutustumisen valossa paljastumassa varsin kelvolliseksi tekeleeksi. Huomaan, että soitan levyä koko ajan enemmän ja biisit alkavat tarttumaan aivolohkooni lopullisen oloisesti. Gimme Something, Kim, My Wrecking Ball keinuttavat näin alkuun mielihyvän venettäni. Uuden levyn vanavedessä Ryan julkaisi toisen "minialbumin" 1984(14), lyhyempiä ja punkahtavampia biisejä sisältävän kokonaisuuden. Ryan Adamsin tuotteliaisuus on välillä pienehkö ongelma, ainakin jos meinaa saada koko tuotannon haltuun. Viime vuosina Ryan on julkaissut Pax Am single - sarjaa, pienen painoksen seiskatuumaisia, jotka on myyty loppuun varsin nopeasti ilmestymisen jälkeen. 2000-luvun puolivälissä Adamsin kotisivuilla oli kuunneltavana 11 albumillista julkaisematonta musiikkia, suurimmaksi osaksi varsin puolihuolimattomasti tehtyä kamaa. Mieleeni jäi Adamsin rap-levy. Noita levyjä kai ei koskaan julkaistu fyysisessä muodossa, ehkä hyvä niin.



Tarkkasilmäinen lukija huomaa, että olen jättänyt täysin noteeraamatta Ryan Adamsin arvostetun esikoisalbumin: Heartbreaker(00) ja sitä edeltäneen Whiskeytown - bändin levyt. Syy on yksinkertainen. Edelleenkään en ole ottanut Heartbreakeria(00) haltuun, puhumattakaan myös hyviksi kehutuista Whiskeytown - levyistä. Ryan Adams on kantrirokin runsaudensarvi, joka on tähän päivään mennessä saattanut päivänvaloon melkein 20 väkivahvaa levyä sekä runsaasti irtobiisejä ja outoja projektilevyjä siellä sun täällä. Uudelle kuulijalle Adams lienee haastava juuri tämän tuotteliaisuuden takia, mistä oikein kannattaisi aloittaa? Omasta mielestäni Ryanin parhaat piirteet summaa parhaiten ns. välikauden työ Easy Tiger(07). Paljon hyviä biisejä ja tuttua kantrirock-tunnelmaa, sekä muutama saavillinen syvyyttä ja sielua. Jos levy puhuttelee sinua edes osittain, niin suosittelen pitemmän oppimäärän haltuun ottamista.

Ryan teki aikoinaan myös albumin nimeltään Blackhole, joka on edelleen julkaisematta. Kyseessä on Ryanin viimeinen albumi niiltä ajoilta kun hän käytti estotta alkoholia ja humehia. Nettiin vuotaneen version perusteella kyseessä on väkevä levy. Viimeisimmän tiedon mukaan levy julkaistaisiin ensi keväänä Record Store Day:ssa. Sitä odotellessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti