lauantai 23. elokuuta 2014

Uuden vanhan musiikin katsaus Vol.1 - Mitä kuuntelin tänä kesänä?

Siksi uutta ja vanhaa, koska kuuntelemani musiikkityyli edustaa enimmäkseen taantumusta, perusrokettirollia pakattuna uuteen kääreeseen. Kyse on siis tänä vuonna julkaistuista levyistä, kotimaisista ja ulkomaisista. Musan kuuntelemisen aikajänne ulottuu keväästä(miksei talvestakin) aina näihin päiviin asti. Melkein harmittavan paljon tulee kuunneltua pelkästään vanhoja vinyylialbumeita, 70-luvun kamaa, perusrollareita ja aerosmithejä, kaikenlaisia Dylaneita ja muita nuuskamuikkusia. Musamakuni ei olo juurikaan uudistunut, enimmäkseen taantunut, vaikka se on välillä vaikea myöntää. Siksi onkin tärkeää itsensä liki väkivalloin repäistä iti nuhruisten vinyylien ja levynkansien maailmasta, sekä luoda katse musiikkiin tässä ajassa...vaikkakin se musiikki useimmiten niiden vanhojen partojen tekemää.

Tuomo: New Mystique
Suomisoulin laatua parhaimmillaan. Tuomon tyrmäävä uusi albumi New Mystique näki päivänvalon jo tammikuussa, mutta löysi tiensä levyhyllyyni vasta tällä viikolla Cittarin alennuslaarista. Elektronisempi levy verrattuna edellisiin Tuomon soololevyihin, muistuttaa hieman Princen 80-luvun kamaa, mutta vain hieman. Biisit mielestäni Tuomon uran parhaimpia. List of Things, Tokophobia ja Keep Looking Up uppoavat nopeimmin, mutta muistakin biiseistä aistii suuren potentiaalin. Hämmästyttävän tasapainoinen suomisoul-levy kaiken kaikkiaan.

The Flaming Lips: Peace Sword
Menee hieman viime vuoden puolelle. Lipsien vuoden 2013 toinen julkaisu loistavan Terrorin(13) ohella. Kyseessä on kuuden biisin väkevästä ep-levystä. Seurailee kivasti Terrorin jalanjälkiä, hyviä biisejä ja outoa tunnelmaa, kuten Flaming Lipseillä on tapana tarjota. Arvon tässä, että tilaisinko Amazonilta 12 punnalla levyn vinyyliversion? Cd:nä tätä ei löydy, ainoastaan Spotifysta ja muista streaming-lähteistä.

Chris Thompson: Toys & Dishes
Kaveri josta olisi syytä tehdä oma blogikirjoitus. Todellinen musiikin jokapaikan höylä, laulaja, kitaristi ja lauluntekijä. Parhaiten tunnetaan Manfred Mann's Earth Bandin laulajana 70-luvun puolesta välistä 80-luvun puoleen väliin. Pidän tämän miehen lauluäänestä aivan törkeen paljon, joka on yhtä aikaa rosoinen ja poikamainen, väittäisin että yksi ehkä parhaiten soundaavia miesääniä? Soinut autostrereoissani koko kesän. Hyviä, perinteisiä rokkibiisejä minun makuuni. Aloitusbiisi Million Dollar Wonder Hit avaa levyn väkevästi. Millie Christine, Dark Side ja Hey You pitävät hyvän musiikin jatkumoa yllä. Suosittelen.

Manic Street Preachers: Futurology
Aina kun bändiltä tulee uusi levy, niin edellinen muistetaan lytätä. Niin kävi Manicsienkin kanssa. Edellinen(mielestäni erinomainen) Rewind The Film(13) noteerattiin vaisuksi välityöksi, jonka tämä uusi modernisoundinen Futurology pesi mennen tullen. Omat korvani eivät ole vielä ratkaisseet kumpi on parempi? Rewind The Film on vielä korkeammalla korokkeella. Tältä Futurologyltakin löytyy erinomaista kamaa, varsinkin Scritti Politti bändin Green Gartsiden vahvistama Between the Clock and the Bed.

First Aid Kit: Stay Gold
Upea stemmalevy, korvia ja silmiä hivelevää folkherkkua. Näin kyseisen ruotsalaisen duon kesällä ruisrockissa. Soitto toimi hyvin ja näiden nuorten ruotsalais-siskosten esteettisessä näkymässäkään ei ollut valittamisen varaa. Näin bändin viime kesänä Ruisrockissa ja voin sanoa, että myös live-esiintyminen oli korvia ja silmiä hivelevää.


Beck: Morning Phase
Kelvollinen suoritus Beckiltä. Sisarlevy Beckin mestariteokselle: Sea Change(02), mutta ei yhtä laadukas.

Jack White: Lazaretto
White Stripes - miehen toinen virallinen soololevy. Edellinen Blunderbuss(12) jäi minulta vähälle kuuntelulle, mutta tätä Lazarettoa olen soittanut paljon varsinkin työmatkoilla. Mukava ketterä ja vaihteleva albumi. Monipuolisuus on tässä tapauksessa voima. Hieman aina häiritsee Whitelle ominainen pikkunäppäryys, mutta menee miehen uran parhaimpaan kolmannekseen.

Chrissie Hynde: Stockholm
Mukava kuuntelulevy, mutta aika nopeasti unohtuva. Chrissie Hynden pyörittämää Pretendersia olen kuunnellut kautta vuosien ihan simona, just äsken hommasin jenkeistä erinomaisen Extended Play(81) ep-levyn. Tää soolokin sais rokata vähän enemmän. Sinänsä toimivia tsipaleita, muttei kovin kurkokamaa.

Tom Petty: Hypnotic Eye
Juurille palanneen Tom Pettyn uutukainen kuulosti alkuun tylsältä perusrokilta kera tylsien biisien. Levy onkin kasvanut kuuntelussa merkittävästi. Vuoden yllättävin rokkipläjäys, loppujen lopuksi levyltä löytyy aika erinomaisia biisejä, kuten Fault Lines, Red River ja Sins of My Youth.

Pepe Willberg: Pepe & Saimaa
Loppuun säästin vielä Pepe-patun uusimman pystyyn kehutun albumin. Alkuun olin itsekin levyn pauloissa, täysin kykenemätön arvioimaan levyä objektiivisesti. Odotin levyn vinyyliversiota melkein koko kesän, kun sen lopulta sain, niin oma Pepe-huuma oli jo hieman laantunut. Ihan hyvä ja huolella tehty levy. Mutta ehkä jotenkin operettimaisen jäykkä, liikaa soittaja, sovituksia ja ennen kaikkea ei niin erinomaisia sanoituksia. Olin jo puhumassa kohtuullisesta pettymyksestä, kunnes otin levyn taas kuunteluun parisen viikkoa sitten. Kappas, pakkohan se oli myöntää, että tämä on edelleen aika loistavaa kamaa. Eihän tälläisia biisijärkäleitä kuin: Leikitään, Tällä Kadulla tai Elämän Seppelet tehdä missään. Kyllä tämä levy on maineesa veroinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti