Mielleyhtymiä musiikista jo vuodesta 2007 lähtien.
perjantai 17. helmikuuta 2012
Mainettaan huonompi?
Viime maanantaina tuli Teemalta varsin kelvollinen Pearl Jam-dokkari Twenty, joka kävi melkoisen syväluotaavasti lävitse bändin 20-vuotta kestänyttä uraa. Itse olen myöhäisherännäinen, mitä tulee bändin tuotantoon. Vuonna 2006 hyväksyin bändin ja hommasin albumit: Ten(91), Yield(98) ja Pearl Jam(06). Aiemmin olin noteerannut albumit Vitalogy(94) ja No Code(96) bändin parhaiksi. Jotka muuten löytyvät nostalgisesti kasetteina.
Mutta jutun varsinainen pointti on se, että tätä Teeman dokkaria katsellessa tajusin kuinka vähän Pearl Jamin alkupään tuotanto koskettaa minua. Rehvakkaat livetaltionnit Lollapooza-ties miltä festareilta herättivät lievää pahoinvointia. En ollut koskaan se Grunge-heebo joka olisi moshannut tai harrastanut stagedivingia rokkikonserteissa. Katsoin dokkarin kautta itselleni vierasta maailmaa, jossa uhkarohkea ja jäntevä laulusolisti kiipeää 20 metrin korkeuteen ja ponkaisee sieltä yleisömereen. Huraa! Hienoa totta kai, että liha ja raivo on tuollaisessa yhteydessä, mutta kuitenkin…ei näin! Eikä ole uskottavaa, että Jenkkilän grunge-rokkipojat harrastais mitään muuta kuin tietokoneita ja isoja virvoitusjuomapulloja...
Aiemmin olin pitänyt Eddie Vedderin ääntä yhtenä rokin jumalaisimmista, mutta dokkarin kautta paljastui myös se tosiasia, että suurin osa Jammin biiseistä perustuu tunteenomaiseen ja usein äänialaltaan aika ohueen ulvontaan kera heppoisen rokkisävelen. Väitän, että Pearl Jammin kaksi ekaa levyä: Ten(91) ja Vs(93) ovat huomattavasti maineettaan huonompia, 90-luvun grungehuumassa tapahtui jonkinasteinen massahurahtaminen tähän alkuvaiheessa aika keskinkertaiseen bändiin.
Annoin kuitenkin tälle Versukselle(93) mahdollisuuden ja kuuntelin sitä yhden automatkan töihin mennessä, ainoastaan Daughteria voisin sanoa kelvolliseksi biisiksi tältä platalta. Mutta, oikein iso Mutta, pidän oikeasta Vitalogysta(94) joka on erinomaisen vaihteleva ja rosoinen rokkilevy. Hitaat tunnelmoinnit: Better Man ja nopeat kaahaukset: Spin the Black Circle ovat mukavan kolhossa tasapainossa. Myös em. No Code(96) hieno ja tunnelmallinen platta. Myös erinomaisen Yieldin(98) Given to Fly on yksi hienoimmista Jam-biiseistä, mutta riittääkö nämä osumat nostamaan bändin merkittävien rockbändien joukkoon?
Nirvanahan oli yksi iso vitsi(jos sallitte mielipiteeni?), noh, ehkä Nevermindissa(91) oli hetkensä? Pearl Jam oli(ja on kai edelleen) se grungen laajempi ulottuvuus, bändi jossa on sävyjä ja kiinnostavuutta normaalia grungebändiä enemmän. Ikäväkseni joudun toteamaan, että suurin osa Pearl Jammin höttöisistä huudatuksista ei ole minun maailmaani. Halusin kertoa tämän kritiikin tuoreeltaan ja voi olla kun tämä oksennuspallo ajan myötä sulaa, niin Jammin pojatkin saavat uuden mahdollisuuden?
Niin kaikkeahan ei ole tehty kaikille:)Eiköhän tuo grunge ole jo vähän menneen talven lumia genrena.itse kyllä pidän alukupäätä Jamilta ihan toimivana.Bänfi on kylläkin jauhanut paikallaan 2000-luvun se totta, no viimeisin oli ihan kohtuu lätty. Mitähän tuohon kiipeilyyn tulee tuskinpa se Eddie enää kiipeilee annettakoon anteeksi nuoren miehen intoilu aikoinaan. Kylläpä sitä 60-luvulla eräskin bändi kitaransa aina hajoitti ja rumpali rumpusettinsä paskaksi pisti ja tätäkin hienona asiana pidettin:)Kyllä sitä itsekin tuli hyvällä metallikeikalla sieltä lavalta hypittyä, nykyään tuskin tanssilattialle saa pomppimaan..Nirvanasta nyt pitää tai sitten ei. itselle musiikissa on ollut aina se oksetuspallo brittipoppi ja sen jälkeläiset mitä näitä Arktisia apinoita, tappajia ja muita miukujia on, tylsää mikä tylsää. Suomeenkin näitä polkkatukkaisia pitkänaamaisia kimittäjiä on nykyään pesiintynyt ja niitä sitten kilvan ylistetään arvasteluissa. Ei vaan ei toimi tälle herralle. Ehkä minulta puuttuu jokin tuma aivoista, että voisin täysipianoisesti moista sietää.Dokkari oli minusta ihan katsottava. Ehkä vähän liikaakin alkupäätä ja Mother Love Bonen ylistystä. Toisaalta onko 2000-luvulla kovin ihmeitä Jamin suhteen tapahtunut, joten aika laihaa olisi ollut varmaan viimeiset kuulumiset.Onneksi on 70-luku ja kasarikin johon voi aina turvautua heikkoina hetkinä kun tuntuu, että nykyajan poppiksesta ei enää mitänä irti saa. More than a feeling!
Asiallinen vastakritiikki :) Tietty Jammin pojat ymmärtää hyvän päällr esmes cover-valinnoissaan.Eräskin Baba paukkuu konserteissa :) Joo,mut Vitalogyn arvoa ei heikennä mikään,Tenin suhteen en enää elättele toiveita,mä näet elin ihan erilaisen nuoruuden.kesymmän jos ikävästi itselleni totean ;)
Sitä vielä piti sanoman, että olenkohan ainoa, mutta tuossa Given to fly biisukassa on välillä käyty aika härskinkin puoleisesti hakemassa Zepukoitten Going to California biisistä mausteita.. Tiedä sitte
Niin kaikkeahan ei ole tehty kaikille:)Eiköhän tuo grunge ole jo vähän menneen talven lumia genrena.itse kyllä pidän alukupäätä Jamilta ihan toimivana.Bänfi on kylläkin jauhanut paikallaan 2000-luvun se totta, no viimeisin oli ihan kohtuu lätty. Mitähän tuohon kiipeilyyn tulee tuskinpa se Eddie enää kiipeilee annettakoon anteeksi nuoren miehen intoilu aikoinaan. Kylläpä sitä 60-luvulla eräskin bändi kitaransa aina hajoitti ja rumpali rumpusettinsä paskaksi pisti ja tätäkin hienona asiana pidettin:)Kyllä sitä itsekin tuli hyvällä metallikeikalla sieltä lavalta hypittyä, nykyään tuskin tanssilattialle saa pomppimaan..Nirvanasta nyt pitää tai sitten ei. itselle musiikissa on ollut aina se oksetuspallo brittipoppi ja sen jälkeläiset mitä näitä Arktisia apinoita, tappajia ja muita miukujia on, tylsää mikä tylsää. Suomeenkin näitä polkkatukkaisia pitkänaamaisia kimittäjiä on nykyään pesiintynyt ja niitä sitten kilvan ylistetään arvasteluissa. Ei vaan ei toimi tälle herralle. Ehkä minulta puuttuu jokin tuma aivoista, että voisin täysipianoisesti moista sietää.Dokkari oli minusta ihan katsottava. Ehkä vähän liikaakin alkupäätä ja Mother Love Bonen ylistystä. Toisaalta onko 2000-luvulla kovin ihmeitä Jamin suhteen tapahtunut, joten aika laihaa olisi ollut varmaan viimeiset kuulumiset.Onneksi on 70-luku ja kasarikin johon voi aina turvautua heikkoina hetkinä kun tuntuu, että nykyajan poppiksesta ei enää mitänä irti saa. More than a feeling!
VastaaPoistaAsiallinen vastakritiikki :) Tietty Jammin pojat ymmärtää hyvän päällr esmes cover-valinnoissaan.Eräskin Baba paukkuu konserteissa :) Joo,mut Vitalogyn arvoa ei heikennä mikään,Tenin suhteen en enää elättele toiveita,mä näet elin ihan erilaisen nuoruuden.kesymmän jos ikävästi itselleni totean ;)
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaSitä vielä piti sanoman, että olenkohan ainoa, mutta tuossa Given to fly biisukassa on välillä käyty aika härskinkin puoleisesti hakemassa Zepukoitten Going to California biisistä mausteita.. Tiedä sitte
VastaaPoistaTäältä muuten löytyy toinenkin friikki, jolta tuo grunge meni aikoinaan ohi aika selkeästi, heh.
VastaaPoista