keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Enemmän kuin pelkät huulet

Kenellä on rokin rokein ääni, primitiivinen, rietas, lapsekas, voimakas, syvä, kujeileva, kuin mustalla pojalla, mutta monta pykälää maukkaampi? Kyse on tietenkin Mick Jaggerista, Rollareiden keulahahmosta aina vuodesta 1962 asti, tuosta kaikkien tuntemasta kumihuulesta. Jagger(s.26.7.1943) on luonut massiivisen Rolling Stones tuotannon ohella myös omaa soolouraa. Jaggerin soolotyöt on yleensä kuitattu parilla sanalla huonoiksi ja täysin turhiksi irtiotoiksi Stones-pestistä, miksi tehdä jotain mukamas modernia diskoläpsytystä jos emobändin ohjauksessa ja Keith Richardsin rinnalla pääsisi aina rokin alkujuureen kiinni?

Jagger on ollut sen verran itsepäinen, että huonoista arvioista huolimatta hän on jatkanut soolouraansa aina näihin päiviin asti. Viime vuosina on huhuttu Rollareiden ”viimeisestä” 50v. juhlakiertueesta. Keef, Charlie ja kumppanit olisivat valmiina, mutta mr.Jagger pitää vielä faneja jännityksessä: nähdäänkö Stones vielä lavalla ja tekevätkö he vielä uuden levyn? Sen sijaan Jagger on laittanut pystyyn oman superbändinsä: Super Heavy, jossa vaikuttavat Jaggerin ohella joka paikan tuottajahöylä, ex-eurythmics mies Dave Stewart, nuorehko soulkurkku Joss Stone, säveltäjä-muusikko A. R. Rahman ja isänsä Bob Marleyn tavoin reggaen hallitseva Damian Marley. Albumi ilmestyy syyskuussa.

On pakko pikkaisen kelata taaksepäin ja nostaa Jaggerin tuotannosta yksi unohdettu helmi, nimittäin Wandering Spirit(93) albumi, joka ei kalpene lainkaan tuon ajan Rollarialbumeiden rinnalla. Levy joka on pääosin livenä äänitetty pitää sisällään parasta Jaggerin soolorockia. Levy on biiseiltään tasavahva kokonaisuus ja tuotanto on sopivan maanläheinen, poissa ovat varsinkin Jaggerin ekan soololevyn She’s The Bossin(84) osittain karmeat kasarisoundit. Levyn pienoinen hitti on funkympaa rollaribiisiä muistuttava Sweet Thing.



Muuten levy pitää sisällään solkenaan erinomaisia biisejä, kuten rätväkät rokit Wired All Night, Put Me In The Trash ja Mother of a Man. Balladit ovat myös hyvää rollariluokkaa; Don’t Tear me Up, Evening Gown ja Hang on to Me Tonight. Nimibiisi Wandering Spirit viimeistään näyttää mistä ja miten päin tämä kukko pissii. Suosittelen lämpimästi. Omistan myös levystä kaksoiskappaleen, jonka sopivassa tilanteessa ja mielentilassa mielelläni lahjoitan sitä haluavalle henkilölle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti