Rokkia se hakee, kulmaa ja makeaa väylää, jotain räminää, jotain parempaa ja jotain uudempaa...
Onko tässä bändi joka on enemmän kuin osiensa summa? Alan epäilemään, että näin todella on. Alkuun kuittasin The Dead Weatherin yhtenä monista Jack Whiten sivuprojekteista, hassuksi terapiabändiksi kun White Stripes on telakalla.
Ensimmäistä albumia Horehound(09) olen mutustellut niukalti. Alkuun kuuntelu keskittyi vain biiseihin: ”hang you from the heavens” ja ”i cut like a buffalo”. Ihan ookoo tsipaleita, mutta ovatko yhtään sen enempää? Enemmän levyä kuunneltua esiin nousivat mainio Dylan-cover ”New Pony” ja levyn päättävä mutainen bluesbiisi ”will there be enough water?”
Aika hyvin sitä vettä on virrannut tämän jälkeen, vajaa vuosi Horehoundista ilmestyi jo kakkoslevy Sea of Cowards(10), pienen etukäteismaistelun perusteella väittäisin, että esikoistaan vahvempi kiekko, tuotannoltaan rosoisempi ja rohkeampi. Levyn kuuntelu on tosiaankin vasta alkuvaiheessa, mutta kiekon toinen biisi ”hustle and cuss” tarjoaa kiehtovan viimeistelemätöntä rokettiräminää. Mieleen tulee 70-luvun rouheat rokkibändit, kuten Steppenwolf ja Bob Segerin alkupään kiekot.
Millaista musaa The Dead Weather sitten on? Rokkia tottakai, vanhankantaista soundimaailmaa kera tuoreen näkemyksen, intohimoista, sopivan välinpitämätöntä, trendivapaata, taitavien ja kokeneiden soittajien hienoa synteesiä…siis ketkä ja mitkä taitavat soittajat?
Bändi:
Jack White(The White Stripes)
Alison Mosshart(The Kills)
Dean Fertita(Queens of the Stone Age)
Jack Lawrence(The Greenhornes)
Ja tällaista musaa:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti