Vajaan neljän tähden levy?

Levy on vuotanut nettiin, tässä sitä nyt pyöritellään oikein hyvällä äänentasollakin. Eikö yhtään hävetä? Nojoo, nykyään voi helposti kuitata, että ostan levyn jos se on sen arvoinen, siispä kuuntelen sen ensiksi netistä, usein liian nopeasti, ilman sen syvempää tutustumista.

Entäs tämä uusi U2, yhtä tyhjä kuin levyn kansi? Katsonko wikipediasta millaisia tähtiä on antanut ”Rolling Stone”, ”Mojo” ja ”UNCUT”? Taisin katsoa, vajaan neljän tähden levy, keski-ikäisten elintasorokkareiden munatonta pullamössöä. Mikä tuo lopullisen arvion? Ensimmäiset mielikuvani vai musiikkilehtien kollektiivinen vanhoille rokkareilla antama ”vajaa neljä tähteä”? En tiedä, en osaa sanoa, onko U2 edes tärkeä bändi minulle? Koskettaako tämä musiikki minua? Niin paljon kysymyksiä, siispä kuunnellaan…

Aloitus on ärhäkkä, vaikka ehkä mennäänkin sumussa ”No line on the Horizon”. Kakkosbiisi ”Magnificent” on perustasoista myöhempien aikojen U2:sta, menee varmasti ohi korvien, jos ei siihen pienellä työnteolla hae tarttumapintaa. ”Moment of Surrender” lipuu uneliaasti sisään, liikauttaa surumielisesti, vielä on jotain jäljellä, Bonoaalista imua, tosiaankin; tässä on hetki antautua. ”Unknown Cellar” pyrkii koukuttamaan, olemaan ryhdikäs kappale, ehkä liikaa oowoowoo-huutoa a’la Bono, kuten liian monessa muussakin biisissä, mutta ei toivoton. Onko Bono se syypää, olemme vaan kyllästyneet mieheen, eihän samaa volinaa jaksa kukaan kuunnella loputtomiin. ”I’ll go crazy if you don’t go crazy tonight” sellainen U2:n kokoinen rakkauslaulu, uskonko enää näiden miesten himon paloon? ”Get on your boots”, kun ei vaan lähde, nolo biisi suorastaan. ”Stand up comedy”, pirteämpää tavaraa, jotain Zeppeliinimäistä tässä mutta toki pienemmällä munalla. ”Fez – Being Born”, annetaan vielä aikaa. ”White as snow”, aika perinteinen U2-hituri, mutta oikein toimiva, kolahti jo eka kuulemalla. ”Breathe”, levyn kärkitasoa, paranee kuuntelussa? ”Cedars of Lebanon” varmaan se levyn suurin biisi, katsoa kuinka aika kohtelee tsipaletta?

Niin tällainen levy, mitä on tämä tylsähkö imuttomuus, liiallista särmien viilaamista vaiko liiallista sounditavaran kasaamista joka aukenee kivuliaasti ahkeralla kuuntelulla? Iso ja tyhjä levy, täynnä intohimottomuutta, kun rokkenrollilla ei enää muuteta maailmaa, voi Bono miksi joit kahvisi ”Kofilla”?

Käsittääkseni U2:n pojat ovat tehneet tätä levyä parisen vuotta. Välillähän meni tuottaja vaihtoon ja siinä samalla levyllinen biisejä. Väliaikatietojen mukaan pojat olivat tekemässä parasta levyään, sen vuoksi julkaisu siirrettiin loppuvuodesta 2008 maaliskuuhun 2009, jotta levystä saataisiin mahdollisimman hyvä, siis paras.

Onhan tämä, ainakin sen vajaan neljän tähden arvoinen, mutta riittääkö se?