Anteeksi. Tämä oli A-Houndille em.otsikon vuoksi:) The Decemberists on kova pala purtavaksi pohjois-pohjanmaalla syntyneelle, korkeintaan tyydyttävästi Englannin kieltä taitavalle perusmiehelle. Sen kuulee, haistaa, melkein maistaakin…sivistyneisyyden, korkean kulttuurin, runouden, akateemisuuden, sellaisen tunnelman että musiikin perusta on rakennettu hienovaraisemmin, ehkä tarkemmin ja enemmän kestävän taiteen kannalta?
Niin, puhunko nyt läpiä päähäni, en tiedä kovin paljon bändistä, en sen taustasta, en sen nerokkaasta laulaja-lauluntekijästä(niin olen kuullut väitettävän) Colin Meloysta, enkä nyt vaivaudu googlettamaan bändistä lisää tietoa, sen sijaan laitan kauan tietokoneeni bittiavaruudessa lojuneen Dessujen Castaways and Cutouts-levyn soimaan, ensimmäistä kertaa.
Viime syksynä Dessut löysivät väylän musiikilliseen tajuntaan ”always the bridemaid”-irtosinkkujen kautta. Pidin erityisesti Raicoat songin yksinkertaisen kauniista tunnelmasta, osasin jopa tunnistaa sinkkujen b-puolelta yhden cover-biisin, siis minkä? Aikaisemmin Dessuja olin kuunnellut epäsäännöllisesti Picaresque- ja Crane Wife albumien kautta, joista molemmista löytyy erinomaisen koskettavia biisejä. Printtasin jopa Crane Wife:n lyriikat ulos, koska halusin opiskella…ja ennen kaikkea tietää the Decemberists-bändin erinomaisuuden. Tästä huolimatta lyriikat eivät tarttuneet ja kiertäneet sisälläni tuoden musiikille lisäarvoa, tyydyin edelleen kuuntelemaan tämän laulaja Colinin surullisenkaunista ääntä, saaden siitä tarvittavan musiikillisen nektariinin.
Niin kuinka paljon intuitio osaa kertoa laulun perimmäisestä sisällöstä? Onko kuulijan tunnelma aina oikea, nytkin kun kuuntelen ”Odalisquen” kaunista alkua, jotenkin aavistan siinä olevan paljon tunnelmaa ja tarinaa, laivan kokan tasaista huojuntaa, lempeästi ja jotenkin muinaisesti säksättävää purjekangasta, jotain elämää suurempaa tragediaa jonka yksityiskohdat oma mieleni voi vapaasti tuottaa. Kuinka paljon lyriikkoja loppujen lopuksi tarvitaan? Tulee mieleen eräs tässäkin blogissa useasti mainittu Tamperelainen bändi, joka on menettämässä uskottavuuttaan ”lyyristymisen” myötä.
Joka tapauksessa, uskon the Decemberistsin lyriikkojen edelleen olevan hyviä ja tutustumisen arvoisia, yhä edelleen uskon että kuulemani hieno ja kaihoisa ”laivamusiikki” saa jonkinasteisen täydellistymisen kun tajuan mitä näissä jo musiikillisesti äärimmäisen hienoissa veisuissa oikeasti lauletaan?
Sen verran olen ollut tämän "uuden ihastukseni" kanssa lähteellä, että löysin blogeista hienon uuden irtobiisin nimeltä: Sleepless. Löytyy Aids-kokoelmalevyltä ”Dark Was The Night”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti