Johan taivas repes, Springsteenin pappa ois sitten tulossa Tampereen Ratinaan. Hyvin hämmästyttävä tieto, vaikka toisaalta ei niin järkyn hämmästyttävä, kyllähän täällä on jo Iron Maiden ja Totokin vieraillut, tosin kalibeerit näillä pitkän linjan venkoilijoilla ovat Brucea vähäisemmät.
Saatana, muistelen että ostin kultaisella kaheksankytluvulla itselleni punaisen Springsteen T-paidan, yhtälailla kuin hankin rinta-ja kangasmerkin. Itse asiassa kangasmerkin löysinkin vuosi pari vuotta sitten laatikkojeni kätköistä, ehkäpä ompelen sen vielä tänä keväänä farkkutakin olkaan kiinni.
Valitettavasti Bruceen tutustuminen kävi ilmeisimmän hittilevyn kautta, Born in the USA:n siis. Tosin hyvin pian tämän jälkeen ostin jo itselleni Brucen vanhempaa tuotantoa kasetteina, kuten kakkoslevyn: The Wild, The Innocent and The E-Street Shuffle, joka on mielestäni edelleen Brucen tuotannon kärkipäätä, haastaa vakavasti Born to Runin ja pesee kevyesti Riverin. Miksikö? Noh, kuunnelkaa levy, huomaatte kuinka New Jerseyn miehen musiikillinen luovuus on puhjennut hurjaan lentoon, levy on täynnä uskomattoman hienoja musiikillisia tarinoita kaduilta.
Brucen ura on ollut pitkä ja kivulias, sisältäen tiukan paineen alla syntyneitä albumihelmiä ja kaupallisia farkkulevyjä, kuten 1990-luvun alun karmeahko albumikaksikko: Human Touch(92) ja Lucky Town(92), joista rouheammalla tuotannolla olisi saanut ihan hyvät rokkiplatat. Tuotannosta löytyy muutama unohdettu hyvä albumi, kuten Bornarin jälkeinen tunnelmaan ehjä Tunnel of Love(87) sekä parin vuoden takainen liian pian unohdettu multaisenkarhea Devils and Dust(05).
Uutta Pomoakin luvassa ihan näinä päivinä, tulevan Working on a Dreamin ensisinkut ovat olleet jo näkyvästi esillä, erityisesti The Wrestler-leffan tunnaribiisi, joka vastikään palkittiin Golden Globe gaalassa. Soundi antoikin jo Brucen uusimmalle kolme tähteä ja vertasin tuotosta mm.Tom Pettyyn. Itse levyn jo ennakkoon kuunnelleena luonnehtisin sitä 2000-luvun takuuvarmaksi Bruce-levyksi. Varsinkin aloitusbiisi Outlaw Pete on komea, samoin Queen on Supermarketissa on hyvää vanhaa Bruce-imua ilman merkkiäkään väsähtämisestä, toisin kuin Tero Alanko Soundissa väittää. Life itself on selkeästi helmi, siitä ei käy kiistäminen.
Ei pidä unohtaa Born to Runin vanaveteen hukkunutta Darkness on the Edge of Townia, joka on kyllä lyyrisesti vaikuttavinta Pomoa ja oma ehdoton suosikkini. Levy taisi vaan olla turhan synkkä ja ahdistava levylistoille noustakseen, eikä siitä oikein mitään hittisinkkuakaan voi nostaa esiin.
VastaaPoistaTotta. Darkness on yksi mureimpia Bruce-levyjä, paljon hyviä biisejä, myös levyn ulkopuolelle jääneitä helmiä: Fever, Promice ja Iceman. Mennee Top 3:seen!
VastaaPoista