Radio Asia, tuo mainio uusi radiokanava. Soittaa tauotta hyvää rokkia 60-luvulta tähän päivään. Kanava kuuluu ainakin Tampereella ja Helsingissä sekä käsittääkseni netin kautta muuallakin. http://www.radioasia.fi/Biisit vaihtuvat kiitettävästi, joka päivä soitetaan uutta kamaa, ei todellakaan mitään ”i love rock’n’ rollin” ja ”livin on a prayerin” pakkopyöritystä. Juuri nyt soi Kate Bushin Breathing, niin miltä vuodelta ja miltä levyltä?
Sunnuntaiaamu alkoi verevästi Dylanin Chimes of Freedomilla, jota seurasivat vuoden 1989 helmet New Orderin Run ja The Smithereensin Girl like You, niin kuka muistaa bändin? Joka tapauksessa muistoni lukittuivat vuoteen 1989, tuohon vuoteen josta olen aiemminkin blogissa kirjoittanut. Täysi-ikäisyyteni vuosi, uunituore autokortti, kesä 1989 ja rajaton määrä musiikkia löydettävänä, kuunneltavana, elettävänä…ah, tuota nuoren miehen todeksi tulematonta haaveusvaa.
Kyllä vain, viime päivät mieli on taantunut tuohon vuosilukuun 1989. Tuo oli aikaa ennen edellistä lamaa, rahaa oli ihmisillä käytettävissä mukavasti, töihin pääsi kysymällä – vuosi pari tästä eteenpäin niin töihin pääsi vain paikkakunnan terästehtaan remontteihin - elintaso näkyi muun muassa musalehtien sisällössä, legendaarinen Soundi-lehti oli tuolloin muhkeimmillaan. Selailin tässä viime päivinä tuon vuoden Soundeja, en voinut muuta kuin hämmästellä sisällön rikkautta. Haastatteluja on paljon, ne ovat pitkiä, rohkeasti kirjoitettuja. Suomalaiset musatoimittajat ovat oikeasti matkustaneet ulkomaille haastatellakseen artisteja. Nykylehdissä ulkomaisia artisteja haastatellaan melkein ja ainoastaan vain Suomen keikkojen yhteydessä. Hyvänä esimerkkinä uusimman Soundin ainoa ulkomaisen staran, eli Serj Tankianin haastattelu, joka on tehty jo viime elokuussa Sonispehere-festarin backstagella Porissa. Haisee vahvasti ja pahasti siltä, että säästöleikkuri syö musalehtienkin sisältöä, enää ei lennetä Tukholmaan haastattelemaan pressitilaisuutta pitävää maailman luokan tähteä, sen sijaan Jouni Hynysen ja Pate Mustajärven pärstä löytyy melkein joka Soundista.
Aina on mahdollisuus vaihtaa lehteä, hakea kiinnostavampaa musajournalismia muualta, mutta mistä? Suomalaiset musalehdet eivät sitä enää tarjoa. Rumban lukee noin 5-10 minuutissa, Rytmi on nykyisin aivan surkean sisällötön, ilmaisjakelu Sue:ssa on hetkensä, vähäiset sellaiset. Selkeästi netti syö musalehtien arvoa. Ulkomaiset musalehdet eivät ole paljon sitä parempia, Q:sta katosi ote jo kauan sitten, NME on silkkaa hattaraa, Mojosta tosin löytyy vielä särmää, mutta Uncut-mennyt ihan surkeaksi retroiluksi vaikkakin joka numeron melkein ostan halvahkon hinnan ja yleensä hyvän kokoelma-ceedeen takia.
Totta kai kaiken musatiedon löytää ensin netistä, tieto ei syvenny musiikkilehtien sivuille pitkinä ja rönsyilevinä haastatteluina mitä esim. nämä kasari-Soundit parhaimmillaan tarjosivat. Nyt tulee vaan valmiiksi ajateltuja, tietyn formaatin mukaisia täsmäjuttuja. Ennen musiikkilehdissä oli jopa proosallinen ote, yksi esimerkki Soundista 6/1989. Toimittajamme haastattelee yhtä 80-luvun erinomaisinta laulaja/lauluntekijää Joe Jacksonia. Uuden levyn Blaze of Glory(89) kappaleet käydään yksi kerrallaan läpi, haastattelusta tulee läpi lämmin ymmärrys, laulut nostetaan alkukontekstistaan maailmaa syleileviin yhteyksiin, esim. päätöskappaleessa Human Touch:
”Human Touch tunnustaa, että olemme ankarassa maailmassa ja kaiken sen keskellä meidän täytyy tehdä jotain sen asian eteen, kun meitä ympäröi ihmisen hulluus, joka hitaasti tuhoaa planeetan jossa elämme.”
Ei silti, annoin Soundille netin kautta palautetta ulkomaisten haastattelujen vähyydestä. Toimitus vastasi ja puolustellen kertoi, että kotimaisten artistien suuri osuus johtuu vain painotuksesta, kun Suomalaisen rokin kentällä tapahtuu enemmän, niin haastattelujakin on silloin enemmän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti