Carole King täyttää tänä päivänä kunnioitettavat 80 vuotta. Musiikillisesti lahjakkaan (oppi soittamaan pianoa 4-vuotiaana) Carole Kingin ura alkoi jo 50-luvun lopussa, jolloin Carole julkaisi ensimmäiset soolosinkkunsa, tosin ilman suurempaa menestystä. Sen sijaan vuonna 1962 julkaistu It Might As Well Rain Until September soolokappale ylti Top 40:n, samana vuonna jona Beatles aloitti levytysuransa. Kingin uran ajallinen perspektiivi on pitkä ja vaikuttava.
60-luku kului lauluntekijäpuolisonsa Gerry Coffinin kanssa muille hittejä tehtaillen. Muun muassa hitit Chains, The Loco-Motion ja Pleasent Valley Sunday ovat parivaljakon kynästä. King ja Coffin erosivat vuonna 1967, sen jälkeen King perusti City-nimisen yhtyeen, joka julkaisi yhden albumin: Now That Everything's Been Said (68). Levyä pidetään myös Carole Kingin soolouran epävirallisena avauksena.
Writer (70) ei saavuttanut mainittavaa menestystä, vaikka kaikin puolin pätevä levy onkin. Seuraavana vuonna julkaistu Tapestry (71) räjäytti potin ja siitä tuli yksi kaikkien aikojen myydyimpiä ja arvostetuimpia levyjä. Albumi pitää sisällään lukuisia merkittäviä kappaleita, kuten I Feel The Eath Move, So Far Away, It's Too Late, You've Got a Friend, (You've Make Me Feel like) A Natural Woman ym. Lähes puolet levyn biiseistä menestyivät myös sinkkuina. Tapestry on levy joka pitää löytyä levyhyllystä ja se myös löytyy kaikkien levyhyllystä. Melkein ainakin. Jos se ei löydy sinun levyhyllystä, niin hyvä uutinen on se, että aikoinaan kymmeniä miljoonia myyneen levyn originaalia jenkkipainostakin löytää helposti vielä muutamalla eurolla.
Mitä tapahtui Tapestryn jälkeen? Carole jatkoi aktiivisesti musiikkiuraansa levy/vuositahdilla. Seuraava albumi, samana vuonna ilmestynyt Music (71) on myös ensimmäinen omistamani Carole King - levy ja olen aina pitänyt sitä kohtuullisen tylsänä tekeleenä, ennen kuin tämän vuoden alussa sain käsiini levyn originaalin jenkkipainoksen, kera paksun kansipahvin ja alkuperäisen sisäpussin. Jotenkin se viisikymmentä vuotta vanhan levyn tunne, hyvin soiva kaunis vinyyli läpäisi suojauksen, jätti säveliä sisääni, muistikuvia ja merkittävyyttä. Tämähän onkin ihan hyvä levy, jopa svengaavampi ja irtonaisempi kuin Tapestry. Brother, Brother, It's Going to Take Some Time ja levyn nimibiisi ovat ainakin kestävää laatua.Levyt Rhymes and Reasons (72), Fantasy (73) ja etenkin Wrap Around Joy (74) jatkoivat Tapestryn viitoittamalla laadukkaalla musiikillisella tiellä. Ilouutinen on tässäkin se, että noita levyjä löydät kohtuullisen edullisesti alkuperäisinä vinyylipainoksina. Noista levyistä jälkimmäinen Wrap Around Joy (74) on Kingin tuotannossa suosikkini, heti Tapestryn jälkeen. Musiikillisesti ehkä aiempia rikkaampi levy tarjoilee sellaisia kestäviä kappaleita, kuten Nightingale, Jazzman, nimikappale ja levyn päättävä The Best Is Yet to Come, jonka väite ei pidä ainakaan musiikillisesti paikkaansa, koska mielestäni se "paras" tuli juuri tämän kappaleen muodossa. Pidän sitä yhtenä Carole Kingin vahvimmista biiseistä, jazzahtavan ilmava, 70-lukuinen, tarttuva ja erittäin hyvät torvet taustalla.
Soundtrack-albumi Really Rosie (75) ja Throroughbred (76) päättivät Carole Kingin 70-luvun kulta-ajan ja ne olivat viimeisiä levyjä ODE-levy-yhtiölle, jossa King oli alusta alkaen. Capitolille siirryttyään Kingin levyjen taso notkahti huomattavasti. Edellä mainittu Throroughbred (76) on hyvätunnelmainen levy, joka on ollut paljon tehosoitossa viime aikoina. Carole Kingin tuotannon heikkoutena on sanottava ajoittaiset jatsahtavat ja melko tylsiltä kuulostavat kappaleet. Tekemisen taitoa on, mutta kappaleet putoavat mitäänsanomattomuuden suohon. Näin siis huonoimmillaan, mutta 70-luvun alun tuotannossa tylsät hetket ovat onneksi minimissä.Carole King jatkoi levyttämistä harvenevalla tahdilla aina 2000-luvun alkuun, jolloin ilmestyi kehuttu: Love Make the World (2001). Tämän jälkeen on tullut kai yksi joululevy. Livekonsertteja Carole King ei ole täysin jättänyt, näin tunnelmoi viitisen vuotta sitten Hyde Parkissa.