Pohjoisen puheenvuoro - Zacharius Carls Group

Tässäpä vasta oiva bändi, joka pääsi melkein täysin unohtumaan, sekä minulta, ehkä myös itse bändiltä? Sillä levytystauko edelliseen Rage In Your Heart (09) venyi kahdeksaan vuoteen kunnes viime vuonna ilmestyi vakuuttava comeback-albumi: Quiet Desperation(17).

Torniosta ponnistavan Zacharius Carls Groupin satunnaiset soitossa olleet 2000-levyt jättivät muistijäljen lupaavasta ja riittävän persoonallisesta  rockbändistä. Levyhyllystäni löytyy Hate, love & Faith(07), jota olen viimeksi soittanut, ehkä kymmenen vuotta sitten. Huomaan hyllyssäni myös esikoisalbumin Zacharius Carls Group (04) jota tuskin olen koskaan soittanut? Tämä virhe on korjattava pikimmiten.

Uransa aikana todennäköisesti aivan liian pienelle huomiolle jääneen bändin väkevä tuotanto on tuotava taas päivänvaloon. Saattajana tässä toimii edellä mainittu Quiet Desperation (07) jonka vinyyliversion hain perjantaina levykauppa X:stä kokonaiseen yhdeksän euron hintaan. Levyn kylkiäisenä tuli vielä cd-versiokin. Ei huono hinta-laatusuhde.

Levy alkaa vahvalla Come The Darkness biisillä, jota seuraa ärhäkkäämpi Electric Car Down, joka tuo oudolla tapaa mieleen 70-luvun megabändimme Royalsin funkeimmat palat. Royals vertailukohta ei tee täysin oikeutta tälle kappaleella, jossa on paljon enemmän tämän ajan osaamista, joka on modernimpi, ehkä myös paremmin laulettu kuin Pave Maijasen ja kumppaneiden 70-luvun klassikkobiisit. Nimibiisi Quiet Desperation on myös vahva ja nopeatempoinen pala, jos sitä vertaa kauttaaltaan levyn haikeahkoon tunnelmaan. Tässä ja useissa muissakin kappaleissa kitarat saavat tilaa kertoa ja tykittää, mutta hyvällä tyylitajulla.

Toisaalta tämä kahdeksan biisin koherentti rock-albumi ei löydä suoria vertailukohtia, jotain vahvasti omaa tässä on ja se hyvä asia. Kakkospuolen avauksessa Don't Wake Up mukana laulaa Johanna Kurkela, joka tuo hienon lisämausteen biisille. Ovelasti rullaava Around The Capricorn pohjustaa levyn suoraviivaisesti rokkaavaa päätöstä Black Flag.

Selvästi levyä tehdessä ollaan osattu ja uskallettu karsia turhat biisit pois, koska nämä 8 tsipaletta ovat kaikki hyviä ja mieleenpainuvia. Tosiasia on lienee se, että tämän tyylinen rock ei ole sitä myyvintä kamaa tällä hetkellä, mutta toisaalta kun ajattelee aikamme isoja menestyviä indierock-bändejä, kuten The War On Drugsia, niin voi sanoa, että ei Tornion pojilla ole yhtään hävettävää tämän materiaalinsa kanssa. Tässä sentään oikeat soittimet rokkaavat ja kertovat tarinaa ilman ambient taustapulputuksia, mitä Adam Granduniel kumppaneineen viljelee. Miksipä ei kansainvälinen noste voisi olla mahdollinen?

Iso myönnytys tälle bändille ja etenkin uudelle: Quiet Desperation(07) levylle jota taitaa vielä saada em. levykaupasta tarjoushintaan. Menkää ja hakekaa levy parempaan talteen!

Popeda - Hallelujaa

Aina toisinaan iskee Popeda-vaihe, jolloin Pauli Mustajärvi joukkioineen läpäisee suojaukseni. Nyt loka-marraskuun vaihteessa olen yllättänyt itseni kuuntelemalla autossa Popedan: Hallelujaa(88) albumin 25-vuotisjuhlapainosta, josta löytyy kylkiäisinä kaksi bonusbiisiä ja neljä terhakkaa livevetoa.

Hallelujaa(88) on Popedan pitkän uran yksi vähiten arvostettuja albumeja, joka oli jo ilmestyessään laajalti kritisoitu ja haukuttu. Myös Popedan jäsenet omissa muistelmissaan pitävät tätä levyä epäonnistuneena ja väkisin väännettynä. Kansitaide on myös oma "karmea" lukunsa. Vuotta aikaisemmin oli ilmestynyt pirteä paluualbumi: Ei Oo Valoo (87), joka esitteli kaksi uutta Popedan jäsentä, kosketinsoittaja Jukkis Järvisen ja kitaristi Timo "Törrö" Tapanisen. Ei Oo Valoo on selväpiirteinen bailualbumi, jossa on useita aikaa kestäneitä biisejä, kuten: Bandiittipolkka, Savusukeltajan Blues, Pauketta ja Räminää sekä Maailmankaikkeuden Suvijenkka. Myös uusi kitaristi Törrö Tapaninen toi mukaan biisejä, kuten pieneksi klassikoksi muodostuneen: Ranttalitytön Tärinät, jonka Pate Mustajärven tekemää lyriikkaa oli Törrön vaikea sulattaa, etenkin sen kertosäettä: "Perseellä tienaa, rahalla saa"

Seuraajalla Törrö sai läpi useamman sävelmän: Rattoriin, Kärmesboogien ja kadonneen helmen, vain kasettiversiolla julkaistun Vauhti Päällä veisun, joka menevyydessään kilpailee ihan minkä tahansa Popeda-klassikon kanssa. Törrö toi Popedaan rhytm'n blues sävyjä ja tyylikästä slidekitaran soittoa. Pitemmällä juoksulle Törrön halu tehdä biisejä ja kunnianhimo kitaran varressa aiheutti ristiriitaa bändin toisen kitaristin Costello Hautamäen kanssa, joka oli kuitenkin Popedan iskusävelmien pääasiallinen arkkitehti. Eripura johti Törrön eroamiseen bändistä 90-luvun alkupuolella.

Hallelujaa edustaa Popedan metamorfoosivaihetta, jossa vielä mentiin harasoomaisesti(Popedan levy vuodelta 1984) "pullat pystyssä", mutta tämän ohella levy tarjosi paljon muutakin. Kyseessä on Popedan oma "Revolver", tosin vailla riittävää kunnianhimoa ja laaduntarkkailua. Näiden puolihuolimattomien ja osittain kryptisten biisien joukosta erottuu useita aikaa kestäneitä helmiä. 4711 on Eppujen Martti Syrjän sanoittama ja Costellon laulama menopala.  Sä Lähdit Taas on Paten silloista elämänvaihetta peilaileva mahtiballadi, joka toimi tavallaan tienraivaajana sellaisille tuleville Popeda-hiteille kuin Punaista ja Makeaa sekä Tahdotko Mut Tosiaan. Aikoinaan parjattu ja kauhistelu kaksimielisen rokin helmi: Heavy Lutaa on yllättävän hyvin kestänyt aikaa. Boogie toimii. Heavy Lutaan sanoituksen takaa löytyy myös Martti Syrjä. Popeda teki levyä vuoden 1988 syksyllä Eppujen omassa "Iisakin kirkko" studiossa Ylöjärvellä ja selittänee nämä muutamat Martin lyyriset väliintulot. Näistä sessioista löytyy maukkaita yksityiskohtia Vesa Kostiaisen toimittamassa: Ilikeesti Kiitää Popeda-historiikista.

Yhtälailla levy on täynnä hienoa soittoa, paljon soundillisia lainauksia rokin isoilta nimiltä, kuten Aerosmithilta ja AC/DC:lta. Tässä vaiheessa Popedan bändisoitto oli ilahduttavan rikasta, kiitos Törrön tyylikkään kitaroinnin, mikä laajensi hienosti Popedan soundimaailmaa. Levyltä täytyy mainita vielä melodialtaan Popedalle kimurantimpi Isä Aurinkoinen ja levyn loppupuolen juureva Kummituskrapu. Levy loppuu Paten lausumaan tarinaan mystisestä Töpselistä, joka oli myös erikoinen veto Popeda-levylle.

Popedan julkifanittaminen on edelleen hieman kipeä asia, kuten Tero Liete Ilikeesti Kiitää Popeda-kirjassa toteaa: " Ei mulla vieläkään karvat nouse pystyyn, vaikka oonkin saanut kuulla montaa kertaa vittuilua Popeda-diggailusta:" Aikalailla pystyn allekirjoittamaan samat tuntemukset, kavereiden dissauksesta huolimatta uskon, että Popeda-diggailussa ollaan aidon ja kestävän asian äärellä.

Hallelujaa on kaikessa yksinkertaisuudessaan mehevä ja yllättävän hyvin aikaa kestänyt Popeda-platta, jonka ääreen palaan yllättävän usein. Tässä videonäytteessä Pate ja pojat näyttää miten Heavy Lutaa toimii 2010-luvulla. Ainut huoli on nyt se, että 4-vuotias poikani hoilaa biisin kertosäettä.