Death Hawks - Monsters of Pop. Klubi. Tampere. 20.9.2013.

Eilen illalla tuli nautittua pienehkö siivu Monsters of Pop - kaupunkifestivaalia Tampereen Klubilla. Lauteilla olivat Death Hawks, Sydän Sydän ja Circle. Ainoastaan eka bändi tuli tsekattua kokonaan, Sydän Sydämen aikana poistuin jo paikalta.

Yllätyksekseni Klubille oli aika mojova jono jo kymmenen jälkeen, elin pienessä jännityksessä, että onko keikka myyty loppuun? Ei onneksi ollut, vielään tässä vaiheessa, myöhemmin kyllä. Ehdin parahiksi Death Hawksin keikan alkusointujen aikaan paikalle. Death Hawks lienee yksi tämän hetken kuumimmista nousevista suomibändeistä ja on juuri julkaissut toisen omalla nimellään kulkevan kakkoslevyn Death Hawks(13). Kriitikot ovat melkein poikkeusetta ylistäneet tätä lättyä. Itse olen platalta kuullut vain yhden biisin, erinomaisen Blind Daughter of Deathin.

Alkuun keikka vaikutti vain yhdeltä lupaavan, mutta aika persoonattoman suomibändin kevyeltä verryttelyltä. Parin kolmen biisin jälkeen keikan intensiteetti vei mukanaan. Kitaristi-laulajan Teemu Markkulan huikea eläytyminen miltei primitiivisiin laulusuorituksiin teki vaikutuksen. Hyvin stailattu hippipehko liikkui eläytyneesti ja vikkelästi hyvin timmin ja avaran musiikin tahdissa. Täytyi sanoa, että kyllä oli notkea niska laulajalle, ei varmaan ole niskahartiakivuista tietoakaan. Kaiken kaikkiaan bändi soitti todella itsevarmasti ja uskaliaasti. Tuli sellainen jännä fiilis, että tässä vetää jatsibändi rokkia, jotenkin musa tuntui soundimaailmaltaan todella monipuoliselta, se kurkoitteli moneen suuntaan, mutta pysyi kuitenkin kasassa. Yksittäisiä biisejä en erottanut, koska ainoa kosketukseni bändiin ennen keikka oli tuo em. biisi Blind Daughter of Death. Hyvä keikka, mutta aivan liian lyhyt (45min).

Melkein täytyy käydä hakemaan levykaupasta Death Hawksin uutukainen vinyylinä.

Ota tämä mies vakavasti.

Vaikka ennen kaikkea hyvä huumori on hänen erinomaisen musiikkinsa perusta.

Takalon Jukka on yhtä kuin ex-Aknestik-mies kera neljän soolotuotoksen. Aknestik on tietenkin yksi maailman huonoimpia bändin nimejä yhdessä mm. Apulannan ja Scandinavian Music Groupin(eikai tämäkin? Kyllä vain!) kanssa. Aknestik tunnetaan tietenkin Suomirokkia hitistä, mutta tahtoisin muistuttaa teitä Aknestikin alkuvuosista, 90-luvun alun hämärästä, jolloin bändin luomuisa indiepala Toukokuussa arvosteltiin Soundissa miltei rinta rinnan Stone Rosesin Fool's Goldin kanssa. Tuon veisun hankin aikoinaan seiskatuumaisena Oulun edesmenneestä ja aikaa edellä olleesta indielevykaupasta: Diskerista. Tuolloin puhuttiin(ainakin monessa sivulauseessa) suomi-indien lupauksesta, mukavan naivista ja kala-aiheisiin veisuihin keskittyvästä sympaattisesta Aknestikista.

Lupaavasti alkaneella urallaan Aknestik nimenomaan kompastui Suomirokkiinsa, tällainen hitikäs eppunormaalisoundi ei oikein soveltunut näin originellille ja leikkisälle bändille, kun taas bändin ihan ensimmäiset plätyt ja runsaat cd-eepeet tarjosivat hersyviä popherkkuja kuten: Maailma on Naisia Puolillaan, Haukipudas, Sata Vuotta Kaivossa ja Kesällä ei Mennä Nukkumaan. Muistan kuinka merkittäviä olivatkaan tuona aikana erilaiset cd-eepeet, kuten Aknestikin Syvät Veet(92) ep. Niitä odotteli vesi kielellä, kun markkamäärä oli täysipitkää huomattavasti huokeampi. Kuka oikeasti enää muistaa(tai haluaa muistaa) cd-eepeitä tai sinkkuja? Suurin osa miestä lienee tehnyt niistä varisten pelättimiä kasvimaalle ja siirtynyt täysin vartaloin spotify-aikaan. Itsellä on vielä ulkovarastossa yllättävän monta laatikollista näitä epäkäytännöllisiä ajantuhlaajia, itseasiassa tuli äsken tilattua Amazoniltakin pari puuttuvaa sinkulaa.

Takaisin Takaloon. Tärkeä etappi artistin uralla oli tietenkin Jokainen on Vähän Homo - hitti vuodelta 2010 ja sitä seurannut arvostettu Vastarannan Laulut(11) albumi. Tämä ponnautti taas Takalon uran uuteen loistoon. Seuraavaksi julkaistiin myöskin erinomainen, mutta valitettavasti kovin pian alelaareihin pudonnut Kahden Hengen Disko(12). Itsekin haalin kyseisen levyn kahdella ekellä Anttilan alelaarista(Sori Jukka) ja niitä saattaa edelleenkin pyöriä siellä. Kyseistä levyä olen soittanut koko kesän autostereoissa ja täytyy myöntää että toimii aivan helvetin hyvin. Harmittelen teidän puolesta, jotka ette ole löytäneet tätä levyä. Levy on melodinen, monipuolinen, puhtaan kesäinen ja hyväntuulinen. Muutamat asianmukaiset traagiset veisut löytyvät joukosta. Levyn parhaimmistoa ovat tunnistettavalla Oulu-kuvastolla väritetty Vihreä Volkkari, eheä poppis Riippumaton Liitäjä, mainio aloitusbiisi Kato Taivaalle, Ota Rennosti, voimasoundinen Ei Pysty Pysättään he hervottoman hieno lopetusbiisi Kesän Viimeinen Hellepäivä.

Eilen löysin levymessuilta uunituoreen Jukka Takalo albumin Maakinen Mysteeri Trio(13) ja jostain kumman syystä vain vitosella. Outo levymyyjä? Nyt Jukka on hypännyt osittain kuplettimusiikin maailmaan. Biisit ovat edelleen hyväntuulisia ja mukavasti Oulun murteella ryyditettyjä. Tämä on yksi Takalon vahvuuksista, liittää murresanoja ja ilmauksia onnistuneesti musiikkiin. Uuden levyn biiseistä ensimmäisinä iskevät tajuntaa: Alkoholin Taikaa, Pimsala-Jim ja huikean suora Oodi Mulkuille. Kertosäe on niin tarttuva, että pelkään 2-vuotiaan tyttäreni alkavan sitä pian hoilaamaan. Noh, siirretään levy pian vain työmatkakuunteluun. Myös varsin mukava on rouhea Iirockista Löysin Aidon Onnen, jossa mainitaan muun muassa Raahen seudun paikalliset bändisuuruudet Gobra ja Stalker.

Sanoisin, että jos olet elänyt hieman vaihtoehtoisemman rockmusanuoruuden Pohjois-Pohjanmaalla ja erityisesti Oulun liepeillä, niin Jukka Takalon levyt ovat kuin sinulle tehty. En ole ihan varma voinko suositella Takalon rootsimpaa kamaa etelän porukoille, ainakin voin toivoa, että he ottaisivat kuuntelijoina opiksi ja huomaisivat tämän erinomaisen ja nykyisin varsin tuotteliaan artistin.

Tää linkki kantsii kattoa, huikeeta kasarimiljöötä:

https://www.youtube.com/watch?v=7rqPHbo8rwY&feature=player_detailpage

Muovi pitää pintansa! - Levymessut, Ideapark, Lempäälä 7.9.2013.

Pitkällisen, miltei piinallisen odotuksen jälkeen levymessut tulivat jälleen Ideaparkkiin. Edellisistä Lempäälän messuista oli kulunut aika lailla tarkalleen yksi vuosi. Etukäteen seuratessani levymessujen Facebook-sivustoa huomasin kutsuttujen ruotsalaismyyjien joukossa tiettyä niukkuutta, esmes varsin mainion Solnalaisen Delicious Goldfish Recordisin sympaattinen myyjä ei ollut ilmoittautunut Ideaparkin messuille. Syynä lienee viikkoa aiemmin olleet Södermalmin levymessut. Näin ollen jouduin sanomaan hyvästit mainioille euron laareille, sillä Ideaparkin tämänpäiväinen kattaus ei millään muotoa yltänyt samanlaisiin euron tai kahden hirmulöytöihin mitä aiemmin.

Ruotsalaisia myyjiä oli tästäkin huolimatta puolisenkymmentä paikalla. Niitä halppislaareja oli vähemmän. Ajoissa paikalle tulleena kerkesin etunenässä varsin mojovalle ruotsalaisen Record Palacen neljän euron laarille, josta tassuuni tarttui muun muassa Doorsin: The Soft Parade(69), The Bandin: Stage Fright(71), XTC:n harvinaisen ns. pyöreällä kannella varustettu: Big Express(84) sekä ZZ Topin: El Loco(81) ja erittäin hyväkuntoinen Todd Rundgerinin Utopian kentien laadukkain platta: Adventures in Utopia(79). Alku oli lupaava ja tuntui siltä, että olennaisimmat löydökset olivat jo reppuni pohjalla.

Tämän jälkeen odottelin aika pitkään, että yksi keskeinen ruotsimyyjä saisi levylaatikonsa asetteltua paikoilleen. Kyttäsin tietty niitä muutaman euron laareja ja avot, kolmen eukun rivistöä löytyi ihan mallikkaasti, mutta ilmeisesti levykokoelmani on jo tietyllä tasolla koska ainoa löytöni oli The Farmin: Spartacuc(91). Sinänsä hyvä löytö, koska se sisälsi bonusremix-eepeen. Levyhän pikkuklassikko All Together Now - hoilauksineen. Huomioni oli, että ruotsalaisen olivat tuoneen mukanan aika paljon heviämusaa, esmes erinäköiset Iron Maidenin liveplatat tuntuvat tekevän hyvin kauppaansa, ehkä he olivat pikku hiljaa oppineet millainen oli perusmanselainen musamaku?

Aika paljon tuli tällä kertaa myös katsastettua suomipoikienkin levylaareja ja samalla huomattua, että levymateriaali saattaa olla inasen laadukkaampaa kuin ruotsipojilla, mutta hinnasta mentiin aina eurosta kymppiin ylöspäin. Messun kallein ostos oli eräältä kojulta tinkaamani The Beach Boysin: Wild Honey(68) kymmenellä eurolla. Originaali Tanska-painos, ihan hyvin soiva sellainen. Rantapoikien tuotanto on jo melkein hallussa vuodesta 1967 tähän päivään asti. Pet Sounds(66) puuttuu edelleen, Mutta esimerkiksi kauan etsimäni Holland(73) alkuperäisen singlelevyn kera tuli löydettyä viime kesänä.

Muita yksittäisiä laarilöytöjä olivat Queenin Flash Gordon(80) soundtrack kuudella eurolla, J.J.Cale kokoelmastani vielä puuttuva: Okie(74) The J.Geils Bandin: Ladien Invited(73) kahdella eurolla. Yksi mainittava kahden euron löytö oli The Manfred Mann's Earth Bandin vokalistin Chris Thompsonin mainion sivuprojektin The Night kakkosaälpee: Long Distance(80). Sanotaan, että tässä oli bändi Fleetwood Macin ja Toton välissä kera rouhean Thompsonin laulun. Kadonnut AOR-klassikko.

Levymessut meni tällä kertaa kategoriaan: ihan ookoo! Mitalisijoja ei nyt hätyytelty, levymateriaali oli niukempaa ja hinnaltaan vähän korkeampaa mitä niillä ns. hyvillä messuilla. Levyjä tuli ostettua rapiat parikymmentä, keskihinta oli 4,30 euroa. Muutama ceedeekin tuli ostettua, kuten Jukka Takalon uutukainen vitosella. Plussana myöskin mainittakoon, että Ideaparkin levymessut ovat nykyisin asuinsijainnistani johtuen vain pienen pyöräilymatkan päässä.

Tässä linkki The Night - bändiin:
https://www.youtube.com/watch?feature=player_detailpage&v=uKfmURgAQlo