Sunnuntaimusaa!

Paul McCartney, ehdottomasti yksi rokin isoimmista elävistä legendoista, mutta tästä huolimatta aika ajoin uskottavuudestaan kärsivä artisti. Maccan tuotanto on helppo määritellä kuorma-autolastilliseksi pikkunäppäriä rakkauslauluja, ilman musiikillista arvaamattomuutta, eli hyvin helposti ennustettavaksi tavaraksi.

Onneksi tämä on vain yksi käsitys Paulin tuotannosta. Aivan viime vuosina on alettu näkemään McCartneyn tuotannon laajuus ja monipuolisuus. Sooloalbumeja on ilmestynyt pitkästi yli 20, joista melko suuri osa varsin vakuuttavaa tavaraa. Heikoimmat hetket Paulin uralla sattuivat 80-luvun puoliväliin, erityisesti albumi Press To Play(86) on totaalisen hengetön tekele. Ryhtiliike alkoi kolme vuotta tämän jälkeen erinomaisella Flowers In The Dirt(89) albumilla, jota on tässäkin blogissa aiemmin käsitelty. Myös viimeisin Paul-tuotos Fireman-sivuprojektin Electric Arguments(08) on ilahduttavan laadukasta tavaraa

Kuten tapoihin kuuluu, kaivan aika ajoin levyhyllyjeni kätköistä 70-luvun musiikillisesti runsaisiin vuosiin kuuluvia äänitteitä, tänään on vuorossa Paul McCartneyn bändin Wingsin London Town(78). Levy ei ole Paulin parhaita, hädin tuskin Top 10:n kipuava, mutta aivan mainio sunnuntailevy, pehmeä-soundinen äänite täynnä Paulin melodisia pikku kipaleita. Väljähkö Lontoo-teema kulkee läpi levyn, levypuoliskojen aloituskipaleet nimibiisi London Town ja With a Little Luck luovat levyn lämpimän melodisen rungon. Sekaan mahtuu mukavan suoraviivaisesti rokkaava I’ve Had Enough ja maanläheisesti askeltava Famous Groupies.

Levyyn on luotu varsin pehmeä sunnuntai-soundi, hieman Steely Dan-tyyppinen poljento, joka sopii täydellisesti hiljalleen hämärtyvään sunnuntai-iltapäivään.

Ääniä päivässäni

Ajattelin hieman avata äänimaailmaani, sillä se ei suinkaan vastaa huoneiston yleistä musiikkimakua.

Se lähtee hiljaisuudesta, joka on harvoin täällä, on vaan näitä erikokoisia ääniä joita siedän ja rakastan. Päivittäinen ääniannokseni on hyvin vaihteleva vaikkakin tietyt perussoundit on helppo paikantaa.

Aamuisin herään yleensä isäntäni huokaukseen ja kyljen kääntöön, se on mieluinen ääni minulle, siitä vartti tai puolituntia niin saan aamuruokani. Vessan äänet saavat minut haikeaksi ja vähän turvattomaksi. Tuon pienen kopin oven sulkeutuessa jään yksin huoneistoon tepastelemaan ikävöiden isäntääni tai emäntääni.
Eteisen lipaston pussien kahina saa minut virkeäksi ja toiveikkaaksi, tästä on selkeä jatkumo ulos ja lenkille. Ulkomaailma on täynnä ääniä ja ennen kaikkea tuoksuja, mutta niiden eritteleminen olisi toisen jutun, jopa romaanin aihe.

Päivisin vietän tuntikausia yksin kuunnellen huoneiston sattumanvaraisia rapsahduksia. Seinien takana varsinkin kuulen monipuolista soundimaailmaa. Naapuriin muuttaneen ärsyttävän röyhkeän Sheferin pennun volina saa minut mietteliääksi, muttei vie mielenrauhaani.

Tänään makeimpien päiväunieni huippukohtaan valui säveliä 70-luvun alusta. Mieleni intuitiivinen osa rekisteröi äänet osaksi musiikinhistoriaa kenties jopa geeniperimää? Jokin laulava ukko sähäytteli ääntään musiikin tahtiin, tuntui olevan tekemisessään hyvin tosissaan.
Heräilin ja nukahtelin tuon musiikin tahdissa, välillä tuo sähisevä ääni herkistyi ja sanoi jotain kaunista, tunsin kuinka pieni sydämeni pompahti ja kierähdin unessani kohti häilyvää muistoa emostani. Hetken oli hyvä olla, olin pienen pieni koiranpentu kaukana maailman murheista ja rajoituksista.

Heräsin kunnolla vasta kun musiikki oli loppunut ja isäntäni lataili kahvinkeitintä. Venyttelin huolellisesti ja vingahtelin muutaman kerran yrittäen matkia kuulemaani musiikkia, mutta eipä isäntäni sitä ymmärtänyt, sähähti vain olemaan hiljaa ja kaatoi kahvia kuppiinsa.

Vieraileva kirjoittaja Classicway Outlaw Pete aka Marko

Kuukauden levy: Spoon - Transference

Yksiulotteista Televisionia, todella köykäisiä kitarasooloja, oudon kumimaisia biisejä, koskettavan räkäinen lauluääni, mitä kaikkea muuta…?

Puhun bändistä nimeltä Spoon ja heidän uudesta levystä Transference(10) jonka olen nimennyt kuukauden levyksi. Olen kuunnellut levyä paljon, mutustellut, nauttinut, ihmetellyt, jopa ärsyyntynyt. Levyssä on jotain mitä en osaa kertoa sanoiksi. Musiikki on omintakeista, bändillä on oma tunnistettava tyylinsä, niukan pelkistetty, hieman kuminen soundimaailma, musiikki pomppii ja hyppii, tarttuu korvaan ja joskus jää päiväkausiksi rintakehään soimaan.

Uusi levy on edellistä Ga Ga Ga Ga Ga:ta(07) haastavampi, selkeitä iskusävelmiä on vähemmän, mutta vereviä kappaleita on riittävästi, mainittakoon niistä: Mystery Zone, Written in Reserve ja Got Nuffin’. Levyn olennainen kohta tulee puolivälin yksinkertaisissa toistuvissa kitarasooloissa, niissä on jotain mikä kiehtoo ja ärsyttää, miksi toistaa puoli minuuttia kitaralla plink plink plink ilman soolon kohokohtaa? Tulee mieleen Televisionin klassikko Marguee Moon(77), varsinkin biisin I saw the light – soolossa on jotain pelottavan tai oikeastaan nolostuttavan tuttua.

Levyn parissa viihtyy sen outouden ja haasteellisuuden takia, juuri tällä hetkellä biisi nro.4 Who makes your money uppoaa komeasti tajuntaan, kiperähköä svengiä ripauksella soulia. Levy erottuu mukavasti massasta ja suurin osa biiseistä on tehty kestämään aikaa, näin väittäisin. Tässä hieman esimakua: http://www.myspace.com/spoon

Ska's kun ei toimi! - Winter's live series vol.5

Millainen on hyvää ska-musaa ja mitä yleensä on ska-musiikki? Nämä asiat pyörivät mielessä lauantaisella Tampereen klubin Voimaryhmän ja Valkyriansin keikoilla. Jamaikalle asti täytyy mennä, reggaen viereen löytääkseen ska:n juuret. Kyse on yksinkertaisesti sanottuna reggaen nopeammasta muodosta. Kuuluisin länsimainen ska-bändi lienee Madness lukuisine mainioine hitteineen.

Tuntuu että ska-musiikin kautta saa helposti luotua tietynlaisen pomppivan bailutunnelman, musiikin perusta on sellainen, hassuun irrotteluun kannustava. Näin ollen voi myös olettaa, että aika onnettomalla biisimateriaalilla saa kansan tanssimaan pelkästään tämän perus-skarytmin turvin.

Näin tunsin klubin molemmilla keikoilla, meno oli hyväntuulista ja soittajat selkeästi nauttivat tekemisestään. Mutta missä oli huiput ja laaksot, missä persoona ja musiikillinen särmä? Oli vain iloista ska-poljentoa ja sitä kesti lakkaamatta molempien bändien settien ajan, mutta kumman helposti haukotus meinasi tulla suupieleen, että mikä tässä on oikein se juttu, missä ne biisit ovat?

Valkyriansin liveotetta oli kehuttu varsin suuriäänisesti monissa yhteyksissä, mutta mieleen jäi vain hassusti mutta yksiulotteisesti hypähtelevä laulusolisti, joka oli kuin varovainen Michael Stipen ja Iggy Popin risteytymä. Näki, että pojilla oli päivätyönsä, musiikki oli vain se paikka jossa käytiin luvanvaraisesti irrottelemassa, sen verran kaukana oltiin musiikin esittämisen hikisestä ytimestä, vaikka soitto- ja lauluniekat muuten tarjosivat ihan ketterää viihdykettä.

Lämppäri Voimaryhmässä oli osittain jopa ihan nautittava tapaus. Äkkiväärä huumori ja pääbändiä suurempi musiikillinen variaatio veivät pisteitä kotiin. Suomenkieli lienee myöskin luonut uskottavuutta, yhtälailla kuin bändin pitempi olemassaolohistoria, näki että tätä juttua oli tehty jo jonkin aikaa.

Näkisin, että ska-bändit keräävät varsin helppoja pisteitä kotiin. Lavan edusta on helppo paikka laittaa ihmiset pomppimaan, saada batiikkipaitaisten tyttösten hihat heilumaan ja Uff-pukuisten *rokkipersejantteiden hatut vinoon. Tässä on tilaisuus pistää oikein kunnolla joraten, olla coolimpi ja rokimpi mitä arki-minä yleensä on. Niin, tämä suotakoon kaikille iloisille ska-musan ystäville, vaikka musiikin laatukriteerit heiltä usein puuttuvatkin.

* Kapean lantion omaava mieshenkilö, jossa muutenkaan ei ole rasvaa nimeksikään, käyttää yleensä tiukkoja farkkuja ja luuhaa paikkakunnan kaikilla rokkikeikoilla, joko osana yleisöä tai ollen itse artistina. Rokkiperseys ei välttämättä kysy ikää, asenne elämän nautintoaineisiin ratkaisee.

Alkuvuoden tuhinoita!

Wuf, uudehkona ja lattianrajasta käsin toimivana rokkivainukoirana aion luoda pienen nuuhkauksen alkavan vuoden levyrintamalle ja antaa hyviä musavinkkejä blogin aktiivisimmille lukijoille.

Viuh! Kuulin että kaihoisalta poppibändiltä Midlakelta on tulossa helmikuun alussa uutukainen: Courage for Others, noh, ainakin allekirjoittaneella tietyissä tilanteissa rohkeutta on ihan jakoon asti, kuten nuorehkon tyttökoiran takaa-ajosta puhuttaessa. Tältä levyltä lattianrajaan asti on kulkeutunut ainakin kappale: Acts of Man.


Murr! Semmoinen bändi kun Spoon on saanut matalassa majassani kovasti kehuja ja soittoaikaa, että lenkittäminen on jäänyt joskus vähemmälle. Aika pian ilmestyy bändin uutukainen: Transference. Kuinkahan lyhyiksi ne lenkit sitten jääkään?

Lääh Lääh! Tuo isäntä on löytänyt vasta sellaisen bändin kun Ok Go. Uusin levy Of The Blue Colour Of The Sky on aika mainio synteesi rokin perusaineksia, tästä löytyy Princen funk-parhautta, hyviä rollarisävyjä ja hyvin omintakeista soundia. Levy on soinut ahkerasti taloudessamme. Tätä kuunnellessa on mukava pureskella ydinluuta, jos sellainen on raaskittu ostaa? Nyt olisi taas korkea aika…

Wuhuhfuf! Kyllähän tuo isäntä väittää, että monia muitakin huomionarvoisia plattoja siintää lähiviikoissa, kuten: Massive Attackia ja Fyfe Dangerfieldiä(joka yhden biisin perusteella on erityisen lupaava uusi nimi!).

Ja Hauu! Tää meinas ihan unohtua, lähipäivieni "kuuloriesa", jo kuunneltavissa oleva herkkuplättynen: Eels: End Times. Tässäpä vähän jo makoisaa pureskeltavaa, jos sielläkin on yhtä tylsää kuin täällä pakkasen vankina? Puraiseppa ”nuoret päiväni ja pikku lintunen” omaksesi tästä linkistä: http://www.cavacool.com/album/eels-end-times/

Vieraileva kirjoittaja: Classicway Outlaw Pete aka Marko

Jotain unohtui...

Se vuoden 2009 helkkyvän helmeilevä pop-levy, Paul Simonin parhaiden perillinen, kenties aavistus Jens Lekmania, parhaiden aikojen John Mellencampia tai toiveikasta Ryan Adamsia. Kauneutta, tunteen oikeanlaista viiltoa, ripaus multaa, siis maanläheisyyttä ja ripaus jotain aivan uutta, tuoreen kasvon tarinoita, tuoreella äänellä ja tuorein kappalein…

Mitä oikein höpäjän? Höpäjän yhtä vuoden 2009 unohdettua albumia, viime päivinä levysoittimeeni salakavalasti hiipinyttä rouheahkon kaunista singer/songwriter-albumia, Langhorne Slim:n Be Set Free(09)

Tällä levyllä on hämmästyttävän paljon hyviä tunteikkaita kappaleita, klassisen hyvää pop/rockia. Heikkoa kohtaa tästä levystä on vaikea löytää, heitän vielä yhden laatusanan: nautittavaa!

Kokeile tästä:
http://www.myspace.com/langhorneslim

Ja tästä video ja biisilataus:
http://skibrooklyn.blogspot.com/2009/12/langhorne-slim-say-yes-video.html

Vuoden 2009 levyt!

Melkein näihin päiviin saakka olen ollut siinä uskossa, että vuosi 2009 oli erityisen kehno levyvuosi, onko asia oikeasti näin? Kelataan hieman filmiä edelliseen vuoteen, mitä siellä näkyy?

Arvattava-U2, Perus-Springsteen, Nolohko-Dylan, Vitsikäs-Prodigy jne. Toki isompien starbojen katveesta pukkasi vaihtoehtoisempaa rokkiplattaa, kuten Decemberists, Conor Oberst, AC Newman, Kasabian, Grizzly Bear, Neko Case, Wilco, Jarvis Cocker.

Seuraavaksi aion yrittää jotain mahdotonta, nimittäin laittaa järjestykseen vuoden 2009 parhaat rokkilevyt. Hmm, erittäin vaarallinen yritys, sanoisin. Toivon ja pelkään että mielipiteeni synnyttää useita tulisia vastakommentteja. Harvinaisen totta on tietenkin se, että kaikkia näitä luettelemiani plättyjä en ole välttämättä kerennyt kovin perusteellisesti kuuntelemaan, ainakin niitä jotka ovat Top10 ulkopuolella. Mutta yllättävän paljon aikaa ja energiaa olen käyttänyt useimpien näiden kiekkojen kuuntelemiseen.

Oletko valmis? Tästä se alkaa…

1. Prefab Sprout: Let’s Change World With Music- Vuoden paras levy joka itse asiassa ei oikeasti ole vuoden paras levy! Siis mitä häh? Kyseinen albumi on tehty jo vuonna 1993, mutta lojunut studion hyllyillä näihin päivin saakka. Levy josta piti tulla oma blogikirjoituskin, mutta ehkä se vielä tulee? Kaunis ja toiveikas levy, puhtain ja lähimmäksi sisintäni tuleva musiikillinen energia, suurin tunne: Kiitollisuus


2. Richard Hawley: Truelove’s Gutter
- Kyllä, uskon että saan melkein synninpäästön kollegaltani A-Houndilta? Hieno tunnelmallinen, liki meditatiivinen kokonaisuus, täydellinen syys-levy, hyviä pitkiä biisiä, ero-levy, mureaa, mureaa…


3. Conor Oberst & Mystic Valley Band: Outer South
- Olen viihtynyt erityisen hyvin tämän levyn parissa. 16 tasavahvaa biisiä, kokonaisuutena ei ehkä kaikista ehyin, mutta huonoa biisiä en ole tältä levyltä löytynyt. Conorin lisäksi muiden soittajien biisipanos mukavasti raikastaa albumia. Sisältää yhden vuoden parhaista biiseistä: Snake Hill

4. AC Newman: Get Guilty
- Tuli pyöritettyä alkuvuodesta aika monta kertaa. Terhakkaa ja hieman äkkiväärä rokkia. Prophets on vuoden biisejä myös.

5. Devendra Banhart: What We Will Be
- Levy jonka rankkaaminen tälle sijalle on pienoinen riski, nimittäin en ole siihen vielä haluamallani intensiteetillä tutustunut. Biisit Goin’ Back, Baby, 16th Roxy&Valencia ovat luoneet hyvää tunnelmaa. Uskon ja luotan levyn olevan ainakin tämän sijan arvoinen

6. The Decemberists: The Hazards of Love
- Dessujen teemalevy joka oli ehkä pienoinen pettymys ilmestyessään, odotukset olivat sen verran korkealla, mutta pitää sisällään paljon uljaita biisejä. Vaikuttavaa musiikkia.

7. Black Crowes: Before the Frost…Until the Freeze
- Vuoden paras rollarilevy ja kaiken lisäksi tupla. Otti hieman aikaa auetakseen kokonaan, mutta vaivannäkö palkittiin. Levy on äänitetty livenä yleisön edessä. Maistuu!

8. Neko Case: Middle Cyclone
- Perushyvä kokonaisuus josta tulee mieleen keväinen vierailu Minnesotassa. Epäilen, että vähän syvempi paneutuminen tähän levyyn toisi lisänautintoa.

9. The Avett Brothers: I and Love and You
- Levy jonka toivoin olevan vuoden levy(kts. aikaisempi juttu), mutta toisin kävi, pettymys riipi hieman rintaa. Riittävän hyvä levy Top 10:n sisältäen upeita biisejä, kuten: January Wedding

10. Bob Dylan: Together Through Life
- Olisi ollut synti ja häpeä jättää Daikku Top 10:n ulkopuolelle, vaikka tämän vuoden esitys ei ole herran parhaita. Karisma toki välittyy ja laadukkaita kappaleita syntyy edelleen: Life is Hard, I Feel a Change Comin’ On…

Lista jatkukoon ja kommentit lyhenee…

11. Bruce Springsteen: Working on a Dream
- Voi Bruuus, ei ihan mutta melkein, Outlaw Pete, Queen of Supermarket ja Life Itself toimivat!
12. Wilco: Wilco
- Onhan tässä aika mainioita biisejä ja mainio maatiaistunnelma, harva tällaista osaa…
13. The Lovely Feathers: Fantasy of the Lot
- Melkein Top10 kamaa, pirteä uusi tuttavuus, Long Walks, Fad, Ossified Homes…
14. Pearl Jam: Backspacer.
- Täähän rollaa ja rokkaa hienolla sykkeellä. Luomutuote.
15. Grizzly Bear: Veckatimest
- Voi hyvä Sylvi tätäkin levyä hehkutettiin, mut mut…toki Two Weeks ihan kurko-biisi!
16. Iggy Pop: Preliminaires
- Iggyn onnistunutta Jazz-tunnelmointia.
17. Wolfmother: Cosmic Egg
- Saatana, Houses of the Holy on syntynyt uudestaan! Ei enempää, vain pikkaisen vähempää...
18. Dirty Projectors: Bitte Orca
- Hairahduin luulemaan jopa yhdeksi vuoden levyistä, muttei kuitenkaan…
19. Flaming Lips: Embryonic
-Tupla, todellista alkio-musaa, omituista säröistä jammailua josta pulpahtaa biisejäkin
20. The Dead Weather: Horehound
- Onhan tällä hetkensä, yllättävän kovatkin sellaiset!

21- 30. Tähän kymmenikköön ovat ehdolla muun muassa Editors, U2(aivan oikein?), Elvis Perkins in Dearland(saan turpiin!), Jarvis Cocker, Kasabian, Them Crooked Vultures, Mew, Muse jne.