Mysteeribändi Prefab Sprout, sen vielä mystisempi partasetä Paddy McAloon väläyttelee uutta materiaalia. Aluksi bändin fanipalstalle vahingossa(?) vuotanut albumi Devil A Came Calling ja sen 10 veret seisauttavan hyvää biisiä. Epäiltiin, että joku Paddy-klooni pilailee kustannuksellamme, mutta että tämän tasoista musiikkia.
Aargh, yhtäkkiä albumi on jo kuultavissa YouTubesta melkein kokonaan. Detaljit täydentyvät, muuttuvat virallisiksi, uuden albumin nimi on Crimson/Red(13) ja julkaisupäivä 7 lokakuuta 2013. Biisilista tällainen:
1. The Best Jewel Thief In The World 2. The List of Impossible Things 3. Adolescence 4. Grief Built The Taj Mahal 5. Devil Came A Calling 6. Billy 7. The Dreamer 8. The Songs Of Danny Galway 9. The Old Magician 10. Mysterious
Liian helppoa, näin se uusi matsku melkein vuotaa syliimme, edellisestä myöskin tyrmäävän hienosta albumista Let's Change World With The Music(09) on kulunut jo neljä vuotta ja kysymys kuuluukin: -onko myös tuleva albumi ns. Paddyn arkistojen aarteita? Eli tehty jo kenties 90-luvulla kuten edeltäjänsä. Viime vuodethan Paddy Mc Aloon on kärsinyt ainakin kuuloaistin heikkenemiseen liittyvästä Menieren taudista ja on julkisesti sanonut, että live-esiintymiset voidaan unohtaa. Viimeisimmän lukemani haastattelun perusteella herra vääntää musiikkia edelleen kammiossaan, mutta sen saattaminen levyllä asti on haasteellista.
Hyvin harvoin nykyään tulee löytäneeksi täysverisen rokkiklassikon, biisin joka ei ole koskaan kantautunut korviini asti sen alkuperäismuodossaan. Jokunen viikko takaperin pläräillessäni Turun Manhattanin muhkeita vinyylilaareja osui silmääni mielenkiintoisen näköinen levynkansi. Vaistoni sanoi, että tässä levyssä täytyy olla jotain, vaikka harvoin (enää) ostan levyjä kansien perusteella. Ehkä kiinnostukseni herätti levyn selkeä originaalius, eli hyväkuntoinen alkuperäispainos, julkaisijana Elektra levy-yhtiö. Myös takakannen muusikkolistalta oli poimittavissa tuttuja nimiä. Päätin kokeilla onneani ja pulitin tästä hyväkuntoisesta käytetystä levystä vaadittavat kolme euroa.
Kyseessä oli alkujaan Ëtelä-Afrikkalaisen muusikon John Kongosin kakkosalbumi Kongos(72). Levy kerkesi hetken lepäillä levyhyllyssäni ennen kuin laitoin sen levylautaselle ja Pam! Heti eka biisi Tokoleshe Man löi jalata alta. Tämäpä vasta tasokkaan kuuloista materiaalia, mukavasti löytyy muusikoita, monenlaista soitinta ja sanoituskaan ei ole hassumpi, ennen kaikkea biisi kuulostaa pirun hyvältä. Mukavan monipuolinen ja ärisevä rokkibiisi.
Siinä sohvalla lojuessani kuuntelin puolihuolimattomasti albumin melkein loppuun. Ihan ookoo, ehkä kuitenkin perustason kamaa, vaatinee uusintakuunteluja. Kerkesin jo eksymään tietokoneelle kun kuulin levysoittimen jauhavan taustalla jotain kovin tutunomaista kertosäettä, levyn viimeistä biisiä: He's Gonna Step On You Again.
Hei, täähän on cover-biisi, siis Happy Mondayshan teki tään vuonna 1990 nimellä Step On, eli happomondeissin poijat olivat olleet lainalaatikolla.
Kyllä näin oli ja itseasiassa tätä kappaletta on coveroitu vuosien saatossa oikein urakalla, enimmäisenä ilmeisesti aussibändi The Party Boys ja sittemmin Happy Mondays. Mutta joo, kappalehan on kaikin puolin silkkaa terästä, väkevä ja tarttuva, hyvin soitettu ja tuotettu. Wikipedian mukaan myös ensimmäinen kappale jossa on käytetty samplea:
It is cited in the Guinness Book of Records as being the first song to have used a sample,[1] however, according to the sleeve note of the CD reissue of the Kongos album, it is actually a tape loop of African drumming,[1] and the use of tape loops and instruments using prerecorded samples such as the Mellotron and Optigan were well established by this time.(Wikipedia)
Ensi kosketukseni Patti Smithiin tapahtui 80-luvun lopulla, jolloin tilasin Levykauppa Epesiltä Patti ns. paluualbumin Dream of life(88). Tuolloin levy ei juurikaan koskettanut, ainoastaan levyn voimasinkku People Have The Power hipaisi hieman musamakuani, mutta muuten totesin levyn tylsäksi ja junnaavaksi tapaukseksi. Seuraavalla vuosikymmenellä noukin alennusmyynneistä Patti toisen paluualbumin Gone Again(96) joka puhutteli jo hieman enemmän. Tätä levyähän edelsi melkoinen tragedia, sillä sekä Pattin aviomies Fred Sonic Smith, että hänen veljensä olivat kuolleet molemmat sydänkohtaukseen lyhyen ajan sisällä. Paluun takana oli pitkälti R.E.M:n Michael Stipe, joka tuki ja kannusti Smithin takaisin musiikin tekemiseen. Tuon aikaisella R.E.M.-biisillä E-Bow, The Letterillä Patti Smith huhuilee mainiosti taustalla.
Tampere-talon keikalla lähdin melkoisen avoimin mielin. Viime vuosien aikana oli haalinut vinyylinä melkein kaikki 70-luvun Smith-albumit, Easteria(78) lukuun ottamatta, jonka puuttumisen huomasin melkoisena lovena viimeistään tällä keikalla, koska liian moni loistavalta kuulostanut biisi jäi tunnistamatta. Jossain määrin taustatyöni tätä keikkaa varten oli kehnonlainen, vaikka levyjä oli kertynyt, niin yllättävän harvoin Patti soi levylautasellani. Ehkä syynä oli tähän se, että Patti Smithin levyistä ei saa juuri mitään irti, jos ne soivat vain taustalla. Näkisin, että tämän rouvan tuotanto vaatii paneutumista, lyriikoiden kuuntelemista ja virran vietäväksi antautumista. Lähtökohtaisesti Patti Smith ei ole mikään kultakurkku, heittäisin jopa niin hurjan termin, että Smith edustaa musiikillisesti jollain tapaa rumuuden estetiikkaa. Matalalta möyrivä, vähän huojuva laulutyyli ei ole välttämättä miellyttävää kuunneltavaa, mutta se ei olekaan se juttu, kuten moni muukin vaihtoehtoisen rokin ikoni, niin Patti Smith:n avut ovat asenteessa, sanomassa, rock’n rollin energian välittämissä ja totta kai runoudessa, jossa Patti on varsin ansioitunut pelkästään jo useiden runokokoelmien julkaisun kautta.
Keikka alkoi sympaattisesti. Pari ekaa biisiä olivat ns. hyvää kyytiä. Patti otti heti varsin välittömän kontaktin yleisöön, mitään suojamuuria ei ollut tyyliin: ”Hei mä olen iso stara, pysykää te vaan kauempana, minä näytän tää homma tehdään” Sympaattinen, avoin, maanläheinen ja positiivinen olivat ensimmäiset adjektiivini Patti Smithin lavapreesensistä. Keikan kakkosbiisissä, uuden Banga(12) levyn April Foolissa kuultiin jo ripaus Pattin pitkäaikaisimman yhteistyökumppanin, Lenny Kayen maagista kitarointia. Patti Smith ja Lenny Kaye olivat aloittaneet yhteisen uransa jo 70-luvuin alussa, jolloin Lenny oli säestänyt kitaralla Pattin runoja, pikkuhiljaa runojen säestys oli vienyt kohti kokonaisempaa bändiä ja levytyssopimusta. Bändin debyyttialbumi Horses(75) on rokin kiistattomia klassikkoja.
Keikan kolmannessa biisissä Patti näytti todellisen voimansa, vähän eeppinen rokin ja runosäkeiden yhdistelmä toimi täydellisesti, draamankaaren käytössä Patti oli ihan omaa luokkaansa, hänen useimmiten mystiseksi tituleerattu rock-energia kosketti sataprosenttisesti. Elämys oli vahva ja jopa hiuksia nostattava. Harmi vaan kun en tunnistanut tätä biisiä ja settilistaakaan ei löytynyt vielä netistä.
Keikan edetessä ripeämmät rokkibiisit ja nämä eeppisemmät vedot vuorottelivat sopivassa suhteessa. Maagisen ja jopa shamanistisen musiikkimatkan jälkeen Patti palasi helposti maanpinnalle, eikä jäänyt tämän ylemmän virran vietämäksi, sellaiseen flow-tilaan johon eräskin Porilainen kraut-rockbändi jää jumittamaan jo toisen biisin jälkeen. Pattilla oli selkeästi taito säädellä tätä energiaa, vääntää nuppia välillä suuremmalle ja tarvittaessa pienemmälle. Sanoisin, että tämä on suuren ja tarkkanäköisen taiteilijan tunnusmerkki.
Erityispisteen ansaitsee Pattin taustabändi, jossa jokainen osanen toimi loistavasti, etenkin edellä mainitun Lenny Kayen kitarointi oli omaa luokkaansa, yhtä aikaa tiukkaa jo jotenkin lempeää. Noin keikan puolivälissä bändi sai oman paikkansa auringossa kun Patti vetäytyi hetkeksi taustalle tai oikeastaan Tampere-talon penkkirivien väliin jorailemaan ja hetkeksi yleisön sekaan istumaan.
Keikka oli kauttaaltaan hyvä, usein erinomainen, paikoin paras näkemäni live-esitys. Keikan kohokohtana oli pitkä eeppinen kappale, jossa myös Patti soitti kitaraa ja koko bändi piiskasi itsensä hitaasti kasvavaan shamanistiseen vimmaan. Harmikseni en tunnistanut tämänkään kappaleen nimeä, ainoastaan sen erinomaisuuden. Ennen encoreita soitettiin Because The Night ja Gloria, pienellä eleellä Patti sai koko yleisön nousemaan penkeiltä ja joraamaan mukana. Encoreina oli odotusti uuden levyn nimibiisi Banga ja People Have The Power.
