Auu’uuh! Syksy kannustaa minua kuonoilemaan värikkäissä lehtikasoissa, imelän kosteat tuoksut, toisten koirien ”facebook – merkinnät”, kaikki kiimaiset ja uhittelevat viestit ovat tämän pojan syysherkkua. Syksy on ollut minulle haasteellinen, huomiota en ole saanut riittäväksi ja karva/hammaskiviongelmat ovat koetelleet. Niinpä olen joutunut turvautumaan kortisoniin, täishampooseen ja hammasharjaan.
Ikävää tappaakseni olen työntänyt kuonon syvemmälle multaiseen maahan, olen antanut kaiken maan viestin tulla kuononi vartta pitkin tämän pojan keskushermostoon. Aina vireä rokkikuononi on yllättäen havainnut maan uumenissa useita melkein jo maatuneita musaherkkuja. Aluksi kuononi työntyi Espooseen asti, tai sinne jonnekin missä maamme elintasorokkarit majailee. Vastaan tuli pieni ja gootahtava mieshenkilö, esitteli itsensä Ylösen Lauriksi ja antoi sooloalbuminsa New World(11) tassuuni. Wuhuh! Yllätyin iloisesti, Rasmus-poikahan on pannut emobändiään paremmaksi, lätty on täynnä tarttuvia ja hyväntuulisia diskohittejä. Enkä sanoisi tätä pelkästään tuotetuksi paketiksi, nyt on pelattu musiikillisilla ansioilla ja tekemisen ilolla. Hyvä Lauri, Hau!
Röpöläinen kuononi saa vainun Utajärvelle ja sieltä Helsinkiin. Koiran aivooni tulvii kuvia pienistä pistepirkoista, huojuvista miehenkuvatuksista ja heidän moninaisista projekteistaan, kuten Asko ”pistepirkko” Keräsen veret seisauttavasta You & Him Duosta ja koko bändin verevästä The Others sivuproggiksesta. Kuinka ihmeessä 22 Pistepirkon tasapainoisen huoliteltu kevätalbumi Lime Green Delorean(11) pääsikään unohtumaan? Lisäkuuntelut tekevät nannaa tälle albumille ja Ufo Girl on uusi pistepirkkoklassikko.
Uuiiuu, nyt kirsuni saa vainun ison meren takaa, jostain New Yorkin liepeiltä tai vastaavilta trendiseuduilta. Sohvalla istuu pieni ja surullisen näköinen mies. Jotkut sanovat häntä hyypiöksi, menneen talven staraksi, keskivertoartistiksi, jolla ei ole todellisuudessa muita lahjoja kuin kierrätyssellaisia. Mies esittelee itsensä Mobyksi kera ja laittaa uusimman plattansa Destroyed(11) soimaan. Minä annan tuolle melankoliselle miehelle mahdollisuuden ja samalla tajuan että kyseisen herran Hotel(05) albumin bonuslevy on ollut tässä taloudessa tehosoitossa, onpa nimittäin aivan mainio ambient-levy kaikenlaisen venyttelyn ja joogailun taustalle. Yhtälailla uusi Destroyed on täynnä Mobymaista melankolista laatua, instrumentaalia ja diskopoppia, sopii hyvin monenlaiseksi matkamusiikiksi. Tämä näyte on Mobyn edelliseltä, myöskin autuaasti lähivuosiin hautautuneelta plätyltä Wait for Me(09)Viu!
Au, auu, ahuu! Joku vastaa kun oikein ulvahtelee, Wild Beastin Smother(11) on myös näitä aika hautautumaisillaan olevia albumeita, mahtavalla miesäänellä Lion’s Share, Bed of Nails, Albatross, hyvän kuuloisia biisukoita. Pakkohan tään bändin on tulla joltain saarelta, kertokaa minulle mistä? Te löydätte tämän musiikin jos haluatte, auuh!
Uuhuu, jo pian kaksi ja puolivuotiaana rokkikoirasena kehotan teitä arvon musiikin ystävät pöyhimään näitä maatuneita lehtikasoja. Sitä ei koskaan tiedä millaisia viestejä ja ylläreitä sieltä löytyy, jotain jo alkuvaiheessa hylättyä, välinpitämättömyyttä korostavan elämänrytmin alle hautautuneita todellisia musiikillisia suorituksia. Älkäämme unohtako ympäristömme rikkautta, aikamme yrittäjiä ja luovia artisteja, ennen kaikkea älkää unohtako tätä koirasta ja antakaa minulle joku kaunis päivä kokonainen Snellmanin maksamakkarapötkö, niin siitä olen ikuisesti kiitollinen.
Vieraileva kirjoittaja Marko Aka Classicway Outlaw Pete
torstai 20. lokakuuta 2011
keskiviikko 19. lokakuuta 2011
Läpi syksyn seinämän - The Horrors
Sade vihmoo lokakuussa, pesee susihukkasten naamoja, tarjoaa kyytipoikanaan pimeitä iltoja ja pyöräteille asettuneita teinejä. Sanovat, että lähestytään vuoden ikävintä aikaa, kylmän ja kostean säälimätöntä ydintä, sisäihmiset lähiöissään tarjoavat lääkettä ikävään dvd:n täydeltä, kun taas toiset ottavat pimeän vastaan raakana ja laimentamattomana, naurettavissaan verkkareissaan lehtien liukastamilla pyöräteillä.
Tänään on vuoroni läpsyttää kosteaa asvalttia, useimmiten tällainen pimeän juoksulenkki sujuu parhaiten ilman mitään stimulantteja, tarkoitan musiikillisia sellaisia. Musiikin kuuntelu tahtoo rikkoa juoksurytmiä, ilman musiikkia kuulee paremmin kroppaansa. Mutta joo, tänä ehtoona tuli asiaan selkeä poikkeama, pitkään ämpärini pohjalla majaillut musiikkialbumi sai uuden mahdollisuuden ja käyttikin sen hyväkseen itselleen edullisella tavalla.
The Horrors on yksi näitä tämän ajan pintaan pulpahtaneita kriitikoiden ja pikkaisen ostavankin yleisön suosikkeja. Nuorekas ja elinvoimainen bändi brittein saarelta ja sen todetakseen ei tarvitse edes lähteitä tarkastaa. Jotain äärimmäisen tuttua ja jotain mukavan omintakeista, tällaista määritelmäähän me toivomme aina uudelta bändiltä? Perusjuureltaan kuin varhainen Echo & Bunnymen, tunnelmaltaan paljolti Elbow, jollainen oudolla tavalla Poverty Stinks, mutta ehkä eniten The Editors vai onko tässä ripaus Manicsia tai Bowieta?
Changing the Rain piiskaa sanoman sisään, sade vaihtuu helposti mainioon äänivalliin, ehjään tunnelmaan, vahva aloitusbiisi, ei käy kieltäminen. You Said vilkastaa levyä eteenpäin. I Can See Through You, ole hyvä vain, tähän syyskuvastoon on vapaa pääsy, kenkä alkaa nouseen komeasti. Paketti kasvaa lenkin edetessä. loppupään eeppinen Moving Further Away hakee ison biisin titteliä, mutta sen nappaakin seuraava rätväkkä ja oudolla tavalla varhaista Doll by Dollia muistuttava Monica Gems, tämä on helmi.
Onneksi löysin levyn, olin niputtanut sen samaan kastiin The Drumsin, Wild Beastin ja vaikka Beach Housen kanssa, jotka eivät hekään ole huonoja bändejä vai ovatko? Kulunut Adidas nuolee limaista asvalttia kiihkeämmin, hyvä levy, hyvä löytö, hyvä lenkki, moninkertainen ilo tässä lokakuisessa illassa.
Tänään on vuoroni läpsyttää kosteaa asvalttia, useimmiten tällainen pimeän juoksulenkki sujuu parhaiten ilman mitään stimulantteja, tarkoitan musiikillisia sellaisia. Musiikin kuuntelu tahtoo rikkoa juoksurytmiä, ilman musiikkia kuulee paremmin kroppaansa. Mutta joo, tänä ehtoona tuli asiaan selkeä poikkeama, pitkään ämpärini pohjalla majaillut musiikkialbumi sai uuden mahdollisuuden ja käyttikin sen hyväkseen itselleen edullisella tavalla.
The Horrors on yksi näitä tämän ajan pintaan pulpahtaneita kriitikoiden ja pikkaisen ostavankin yleisön suosikkeja. Nuorekas ja elinvoimainen bändi brittein saarelta ja sen todetakseen ei tarvitse edes lähteitä tarkastaa. Jotain äärimmäisen tuttua ja jotain mukavan omintakeista, tällaista määritelmäähän me toivomme aina uudelta bändiltä? Perusjuureltaan kuin varhainen Echo & Bunnymen, tunnelmaltaan paljolti Elbow, jollainen oudolla tavalla Poverty Stinks, mutta ehkä eniten The Editors vai onko tässä ripaus Manicsia tai Bowieta?
Changing the Rain piiskaa sanoman sisään, sade vaihtuu helposti mainioon äänivalliin, ehjään tunnelmaan, vahva aloitusbiisi, ei käy kieltäminen. You Said vilkastaa levyä eteenpäin. I Can See Through You, ole hyvä vain, tähän syyskuvastoon on vapaa pääsy, kenkä alkaa nouseen komeasti. Paketti kasvaa lenkin edetessä. loppupään eeppinen Moving Further Away hakee ison biisin titteliä, mutta sen nappaakin seuraava rätväkkä ja oudolla tavalla varhaista Doll by Dollia muistuttava Monica Gems, tämä on helmi.
Onneksi löysin levyn, olin niputtanut sen samaan kastiin The Drumsin, Wild Beastin ja vaikka Beach Housen kanssa, jotka eivät hekään ole huonoja bändejä vai ovatko? Kulunut Adidas nuolee limaista asvalttia kiihkeämmin, hyvä levy, hyvä löytö, hyvä lenkki, moninkertainen ilo tässä lokakuisessa illassa.
sunnuntai 9. lokakuuta 2011
Täyttä törinää Lempäälässä! - Levymessut, Ideapark, 9.10.2011
Pieni levynkerääjäpoika minussa ei ole talttunut. Viime yönä näin unta varsin kehnohkoista levymessuista, jossa levynmyyjiä jouduttiin soittelemaan paikalle kun he viruivat krapulassa Hervannan perukoilla. Levylaarit näyttivät niukoilta ja tarkemmalla silmäyksellä pitivät sisällään enimmäkseen iskelmää ja saksalaisia schlaagereita.
Onneksi tämä uneni karu visio ei käynyt toteen, vierailu levymessuilla Lempäälän Ideaparkissa osoittautui jälleen kerran varsin hedelmälliseksi, levyhyllyyn tuli painoa ja lisälaatua, ”want-listalta” sai pyyhkiä yli monta lättystä, takavasemmalta pukkasi silmien eteen muutaman euron arvaamattomia yllätyksiä, jopa yksi kauan etsimäni albumiaarre löytyi priimakuntoisena ruotsalaisen levymyyjän muutenkin antavista levykaukaloista.
Levymessut hävisivät hieman viime kevään jättipotille(6.5.2011) jolloin lähinnä svedu-myyjät olivat raahanneet mukanaan järkyttävän määrän laadukasta euron muovia. Näiltäkin messuilta löytyi näitä länsinaapurimme antavia kauppiaita, esitietojen mukaan paikalla olisi pitänyt olla saksalaisiakin levymyyjiä, mutta oma silmäni ei tällaista havainnut. Suomalaisia myyjiä oli myös totta kai hyvänlaisesti. Levykojuja oli piirun verran vähemmän kuin keväällä, edellisenä päivänä myyjät olivat olleet Hyvinkään levymessuilla, tämän tiedon valossa herkut olisi jo poimittu? Niin, yllättävän laadukasta kamaa löytyi tältä ”kakkospäivältäkin”.
Levyjä tuli taas ostettua hyvänlaisesti(=erittäin runsaasti) ja keskimäärin noin kolmen euron kappalehintaan. Ekalta ruotsalaisen myyjän kojulta löytyi kauan etsimäni harvinainen Animals – albumi: The Ark(83) kolmella eurolla ja mukava lisä alati täydentyvään Beach Boys – kokoelmaan: M.I.U. Album(78) myöskin kolmella ekellä. Taisipa kassiin pudota myös originaalimpi versio Springsteenin: Darkness on the Edge Of Townista(78).
Tämä oli vasta kevyttä sormenpäiden lämmittelyä, seuraavalla svedu-kojulla painettiin jo kaasua, 4 levyä kympillä tarjous karkeloitti etsimään laadukkaan 8 levyn setin, joka piti sisällään muun muassa Leonard Cohenin Songs from Roomin, Eaglesin One of These Nights(75), Paul Simonin Greatest Hits etc(77) ja Elviksen viimeisen studioalbumin Moody Blue(77). Varsinkin Cohen on nyt kuunneltuna silkkaa murhaa.
Draaman kaari löysi noin tunnin pöyhimisen jälkeen huippunsa, edelliseltä messuilta tuttu ruotsalainen ”euron levyn – myyjä” oli ladannut pöytänsä täyteen varsin namukkaita plättysiä. Euron laarin löytöjen parhaimmistona olivat Nils Lofgrenin: I Came to Dance(77) ja Television – kitaristi Richard Lloydin sooloalbumi. Vähän kalliimpien plattojen laarista mukaan tarttui Lou Reedin: Legendary Hearts(83), Springsteenin ensimmäinen Greetings from Ashbury Park N.J.(73) avattavilla kansilla ja edelleen Leonard Cohenin: Death of a Ladies Man(78) kaikki nämä neljän euron kappalehintaan, hrrrr!
Varsinainen kirsikka kakun päälle tuli vähän myöhemmin, kun palasin takaisin em. kojulle ja tingin pitkään etsimäni ja tässäkin blogissa perään kuuluttamani albumin, The Sundays – yhtyeen Reading, Writing & Arithematic(90) kymmenellä eurolla. Levy oli myös messujen kallein ostokseni, sillä joka messuilla pitää tehdä ainakin yksi ns. laadukkaampi sijoitus normaalin euron sevari- ja kasarimuovin oheen. Levy on erinomaisessa kunnossa ja musiikki soi juuri niin hunajaisen viehättävänä mitä odotinkin, aah! Kaupan päälle sai myyjältä tarinan, jossa hän kertoi olleensa aikoinaan Sundays - yhtyeen keikalle ja keikan jälkeen viehättävä naissolisti Harriet Wheeler oli halannut häntä.
Levyjen tonkimisen loppupöllyissä löytyi edelleen maistuvia löydöksiä, kuten Muddy Watersin: Hard Again(77), Blondien: Autoamerican(80), Van Halenin: Women and Children First(80), Joe Cockerin tupla-albumi: Mad Dog & Englishmen(70) ja Joni Mitchelin: The Hissing of Summer Lawns(75), kaikki nämä muutamalla eurolla.
Messut olivat siis kaiken kaikkiaan hyvää keskitasoa, mutta eivät kyllä vetäneet vertoja viime kevään vastaavalle tai yksille messuille Tampereen NNKY:n tiloissa jokunen vuosi taaksepäin, jossa oli todellisten löytöjen markkinat.
Onneksi tämä uneni karu visio ei käynyt toteen, vierailu levymessuilla Lempäälän Ideaparkissa osoittautui jälleen kerran varsin hedelmälliseksi, levyhyllyyn tuli painoa ja lisälaatua, ”want-listalta” sai pyyhkiä yli monta lättystä, takavasemmalta pukkasi silmien eteen muutaman euron arvaamattomia yllätyksiä, jopa yksi kauan etsimäni albumiaarre löytyi priimakuntoisena ruotsalaisen levymyyjän muutenkin antavista levykaukaloista.
Levymessut hävisivät hieman viime kevään jättipotille(6.5.2011) jolloin lähinnä svedu-myyjät olivat raahanneet mukanaan järkyttävän määrän laadukasta euron muovia. Näiltäkin messuilta löytyi näitä länsinaapurimme antavia kauppiaita, esitietojen mukaan paikalla olisi pitänyt olla saksalaisiakin levymyyjiä, mutta oma silmäni ei tällaista havainnut. Suomalaisia myyjiä oli myös totta kai hyvänlaisesti. Levykojuja oli piirun verran vähemmän kuin keväällä, edellisenä päivänä myyjät olivat olleet Hyvinkään levymessuilla, tämän tiedon valossa herkut olisi jo poimittu? Niin, yllättävän laadukasta kamaa löytyi tältä ”kakkospäivältäkin”.
Levyjä tuli taas ostettua hyvänlaisesti(=erittäin runsaasti) ja keskimäärin noin kolmen euron kappalehintaan. Ekalta ruotsalaisen myyjän kojulta löytyi kauan etsimäni harvinainen Animals – albumi: The Ark(83) kolmella eurolla ja mukava lisä alati täydentyvään Beach Boys – kokoelmaan: M.I.U. Album(78) myöskin kolmella ekellä. Taisipa kassiin pudota myös originaalimpi versio Springsteenin: Darkness on the Edge Of Townista(78).
Tämä oli vasta kevyttä sormenpäiden lämmittelyä, seuraavalla svedu-kojulla painettiin jo kaasua, 4 levyä kympillä tarjous karkeloitti etsimään laadukkaan 8 levyn setin, joka piti sisällään muun muassa Leonard Cohenin Songs from Roomin, Eaglesin One of These Nights(75), Paul Simonin Greatest Hits etc(77) ja Elviksen viimeisen studioalbumin Moody Blue(77). Varsinkin Cohen on nyt kuunneltuna silkkaa murhaa.
Draaman kaari löysi noin tunnin pöyhimisen jälkeen huippunsa, edelliseltä messuilta tuttu ruotsalainen ”euron levyn – myyjä” oli ladannut pöytänsä täyteen varsin namukkaita plättysiä. Euron laarin löytöjen parhaimmistona olivat Nils Lofgrenin: I Came to Dance(77) ja Television – kitaristi Richard Lloydin sooloalbumi. Vähän kalliimpien plattojen laarista mukaan tarttui Lou Reedin: Legendary Hearts(83), Springsteenin ensimmäinen Greetings from Ashbury Park N.J.(73) avattavilla kansilla ja edelleen Leonard Cohenin: Death of a Ladies Man(78) kaikki nämä neljän euron kappalehintaan, hrrrr!
Varsinainen kirsikka kakun päälle tuli vähän myöhemmin, kun palasin takaisin em. kojulle ja tingin pitkään etsimäni ja tässäkin blogissa perään kuuluttamani albumin, The Sundays – yhtyeen Reading, Writing & Arithematic(90) kymmenellä eurolla. Levy oli myös messujen kallein ostokseni, sillä joka messuilla pitää tehdä ainakin yksi ns. laadukkaampi sijoitus normaalin euron sevari- ja kasarimuovin oheen. Levy on erinomaisessa kunnossa ja musiikki soi juuri niin hunajaisen viehättävänä mitä odotinkin, aah! Kaupan päälle sai myyjältä tarinan, jossa hän kertoi olleensa aikoinaan Sundays - yhtyeen keikalle ja keikan jälkeen viehättävä naissolisti Harriet Wheeler oli halannut häntä.
Levyjen tonkimisen loppupöllyissä löytyi edelleen maistuvia löydöksiä, kuten Muddy Watersin: Hard Again(77), Blondien: Autoamerican(80), Van Halenin: Women and Children First(80), Joe Cockerin tupla-albumi: Mad Dog & Englishmen(70) ja Joni Mitchelin: The Hissing of Summer Lawns(75), kaikki nämä muutamalla eurolla.
Messut olivat siis kaiken kaikkiaan hyvää keskitasoa, mutta eivät kyllä vetäneet vertoja viime kevään vastaavalle tai yksille messuille Tampereen NNKY:n tiloissa jokunen vuosi taaksepäin, jossa oli todellisten löytöjen markkinat.